Harvoin asettaudun kameran eteen, mutta kun sen teen niin.. en ole siinä järin hyvä. heh. Vaikka blogini on melkoista sillisalaattia, on aiheet kuitenkin pitkälti keskittynyt lapsiin, kotiin tai mielipiteisiin. Blogin kohtalo on edelleen vähän auki, tuntuu että aika on tiukilla (no onhan se sitäkin), aiheet vähissä ja motivaatio nollassa. Lukeeko kukaan enää edes blogeja? Vai onko vloggaajat, snäppääjät ja instagrammaajat nyt syöstäneet meidät vallasta?
Olen muutenkin miettinyt kevään suunnitelmia. Mitä mä haluan tehdä ja olla, tai mikä musta tulee isona. Meinasin hakea maaliskuun haussa kouluun ja salaa olen haaveillut töistä some-alalla. Olen myös vuosia haaveillut omasta verkkokaupasta, mutta siihen mulla ei taida vieläkään olla tarpeeksi ballseja. Luulen, että jo pelkästään tasapainon saavuttaminen arjessa ja elämässä yleensäkin on mulle sellainen tavoittelemisen arvoinen juttu, josta olisin melko tyytyväinen. Tai olen mä myös päättänyt selvittää sen jutun, missä mä olen hyvä. Tää on sellainen asia, mistä mä tulen aina vähän surulliseksi, mutta tiedättekös kun kaikilla on aina se yksi juttu, missä ovat hyviä? Niinku sisustaa, laulaa, tanssia, piirtää you name it, mutta mulla ei ole mitään sellaista taitoa! Aikomukseni onkin nyt löytää juttu missä loistaa. heh.
Tiedän kyllä, että mun kolmenkympinkriisi on vielä kaukana joten jos olen vielä neljän vuoden päästä näiden samojen kysymyksien äärellä, niin vaivun itseinhoon vasta silloin :D Nyt tulin kuitenkin hypettämään teille uutta takkiani. Takki on Booso, joka on itselleni entuudestaan tuttu lastenvaatteiden saralta, mutta uuden malliston myötä ihastuttanut myös aikuistenvaatteillaan! Tykkään samistella lasten kanssa, sillain hyvällä maulla (ei kiitti mitään miikkarin örmysammakoita...) ja Booson kuosit on siitä kivoja, että ne ei vähennä lapsen lapsekkuutta, mutta ei myöskään vie aikuiselta katu-uskottavuutta ;) Tätä takkia löytyy myös mustana, mutta mielestäni tämä tiilenpunainen oli ensinnäkin super ihanan värinen ja hyvää vaihtelua muuten niin mustaan vaatekaappiini. Täytyy kyllä sanoa, että malliltaan tämä ei mun vartalolle ole ihanteellisin kiinni, mutta näin pakkasten lauhduttua on kiva kun voi pitää auki. Pidän valtaosaa takeistani auki, mun vartalolle ei passaa juuri mikään takki kiinni..
Mutta että sellaista. Mitäs tykkäätte? siis takista. Koska jos tykkäsitte niin nyt lähtis -10% kaikista Booson vaatteista Hip-Kidin sivuilla, tästä päivästä aina sunnuntaihin asti koodilla Booso10!
*takki saatu yhteistyönä