Huh ja puh ja huhheijjaa. Onneksi synttärit on kerran vuodessa. Jätin taas kaiken viime tinkaan ja kiire tuli ennen vieraiden saapumista, mutta olen silti tyytyväinen lopputulokseen. Sankari oli myös innoissaan kaivurikakustaan, joka saikin kehuja ja loppui kesken!! En osannut varautua makean kakun saavan niin suurta suosiota, kun yleensä vain suolainen myy. Sankari kävi myös ihan ylikierroksilla loppuillan kaikista huikeista lahjoista ja sokeriyliannostuksesta.. Nyt mä nostan jalat kattoon ja huokaisen helpotuksesta, että tämä ruljanssi on jälleen ohi. Kiitos kaikille vielä, oli mukavaa!

Kakku on tehty kutakuinkin tätä ohjetta käyttäen ja suosittelen lämpimästi, ei kuiva eikä liian makea.

Kolmioleivät oli s a i r a a n hyviä, katkarapu ja savulohituorejuustotäytteineen ja herkkutikut helppoja naposteltavia lastenkin käsissä. Lisäksi kippiauton kyydissä oli keksejä ja jääkaapissa ei niin kuvauksellinen mangojuustokakku. Koristelu oli melko simppeli, katossa "leijailevat ilmapallot" jonka idean näin Essin jostain löytäneen ja "liikennevalotolppa". Pöydällä on kertakäyttöinen pöytäliina johon yön pikkutunneilla leikkaaliimailin valkoisesta paperista nuo tiemerkit. Hahah, ja nuo tietyömerkit askartelin myös yöllä, mutta luovutin kolmen merkin jälkeen. Ihan hauskoja nekin.

Että sellaiset kolmevee-juhlat. Millaisella teemalla teillä on juhlittu?

TOISEN ROSKA ON TOISEN AARRE

... on myös tarina Papun uudessa Mökkipolulla- mallistossa. Ne lasten keräämät kivet, neulaset ja meidän aikuisten silmään roskat, mutta lapselle suuria aarteita. Syksyn mallistossa näkyy ihanan murrettuja sävyjä (ja tuota nyt jokapaikassa näkyvää ihanaa persikkaa *sydänsilmähymiö*) ja kivoja yksityiskohtia. Kuitenkin sanoisin, että ehdottomasti "livenä" paljon kauniimpia ja tässä muutama sovituskuva. 

Meillä Papua on ollut ihan ensimmäisestä mallistosta asti ja ensimmäisen malliston paita on meillä EDELLEEN paljon käytettynä siistikuntoinen. En siis liioittele yhtään kun sanon Papun vaatteiden kestävän vuodesta toiseen, lapselta toiselle. Meillä ehdottomat suokkarit kaudesta toiseen on ollut Paikka legginsit ja ne on Oliverin kaapista löytynyt joka koossa mustana ja keltaisena, aina tähän hetkeen asti. 

Suosin kotimaisia vaatteita lapsilla ja Papu saa pojot meiltä laadun lisäksi myös vastuullisuudesta vaatteiden tuotannon suhteen. Materiaalit on luomupuuvillaa ja kaikki nämä syysmalliston tuotteet on tehty Pohjois-Portugalissa, suomalaisten omistamassa ompelimossa. Ja mikä parasta, asiakaspalvelu on pysynyt erinomaisena suuresta suosiosta huolimatta. 

Havumoi huppari 98/104 

Raita legginsit "tiili" 98/104

Lastu legginsit 62/68

Roosa pipo 38/42

Oliverin mitat 91cm/13kg

Mitäs te tykkäsitte syksyn mallistosta, tilasitko jotain? Onko Papu sinulle entuudestaan tuttu?

*Uuden malliston vaatteet saatu

NEMOA ETSIMÄSSÄ

Meidän esikoinen täytti siis eilen kolme vuotta, hurjaa. En ole koskaan osannut viettää syntymäpäiviä ennakkoon ja koska virallinen juhlapäivä oli maanantai, juhlitaan meillä synttäreitä melkein viikko amyöhemmin nyt tulevana sunnuntaina. Haluttiin kuitenkin tehdä päivästä vähän normaalista poikkeava ja kuvista lienette arvaavan missä me oltiin =)

Onnea vielä pikku Oltsu, viikonloppuna kemuillaan mieluisalla teemalla ;)

KIRJE

Huomenna tulee kuluneeksi tasan kolme vuotta siitä hetkestä kun sain sinut syliini ensimmäistä kertaa. Se tunne oli kaikessa tahmeudessaan sanoinkuvailematon ja epätodellinen ja muistan ensimmäisten sanojeni kyynelten seasta olleen jotakin isoista kämmenistäsi. En usko rakkauteen ensi silmäyksellä, mutta sinä olit poikkeus joka vahvisti säännön. 

Olet niin kovin pieni vielä, mutta silti niin iso. Kokoasi suurempi lienee kuitenkin sydämesi ja kyky antaa rakkautta, kaikille ja kaiken kokoisille, oli se sitten ötökkä, kukka, kaveri tai iskä. En ole koskaan tavannut noin empatiakykyistä, kohteliasta ja viisasta kolmevuotiasta kuin sinä. Olet reilu kaveri joka antaa oman lapionsa ilman jääneelle, mutta kerrot tullessasi väärin kohdelluksi. Olet äärimmäisen epäitsekäs ja toisin kuin vanhemmillasi, on sinulla äärettömän hyvä muisti. 

Kaiken lisäksi, olet uskomattoman upea isoveli. Olen varma, että siskosi tulee olemaan sinusta ylpeä vähintään sen verran mitä me olemme. Olet hyvä esikuva siskollesi ja noiden pienten isojen kämmenien suojissa on siskolla turva.

Olet huolehtiva. Siitä, että äiti pitää molemmat kädet ratissa, ei aja variksen päälle ja muistaa ruokkia siskoa. Jos äitiä harmittaa, istut syliin ja pyyhit kyyneleet kertoen ettei ole mitään hätää. Ikään kuin se sinun tehtäväsi olisi.

Toisinaan on edelleen epävarma ja varsinkin epätodellinen olo miten me olemme voineet luoda jotain noin erityisen upeaa. Se mistä kuitenkin olen aina ollut vuoren varma on se, että rakastan sinua. Maasta kuuhun asti ja takaisin, enemmän kuin eilen ja vähemmän kuin huomenna.

Oliver, sinä olet täydellinen juuri tuollaisena. Älä anna ikinä kenenkään väittää sinulle muuta.

ONKO KATEUS VÄISTÄMÄTÖN PAHE?

Ei minusta. Kateus yleensä nähdään vain negatiivisessa sävyssä ja väistämättömyytenä paheena. Kateellinen ihminen ei suo toiselle onnea vaan tahtoo kaiken itselleen. Kateellinen ihminen kokee olevansa jollain tapaa huonompi, kykenemättömämpi tai mitättömämpi kuin joku toinen.

Itse en näe (tätäkään) asiaa niin mustavalkoisesti. Kateus voi syödä kantajaansa- tai se voi toimia jopa motivaattorina tai inspiraation lähteenä. Kateuden voi mielestäni nähdä tiettyyn rajaan asti positiivisena asiana. Tiedättekös, tsempata itseä saavuttamaan omat haaveensa siinä missä se toinenkin - minä pystyn tähän myös.

Jos kateus kuitenkin nipistelee perskannikoita ja pysyy päivästä toiseen mukana kuin peräpukama on hyvä miettiä, miksi oikeastaan on kateellinen? Miten toisen onnistuminen/menestyminen tai mikä tahansa on minulta pois? Niin vaan tuo Maijakin itsensä luki asianajajaksi ja minä teen töitä kaupan kassalla, kehtaakin! Jos se olisi lukenut koulunsa vähän huonommin niin olisin varmasti paremmassa työssä. Kuulostaa loogiselta minustakin. Me olemme itse oman onnemme seppiä ja ainoa este/hidaste yleensä olemme me itse. Täytyy myös muistaa, että kolikolla on aina kaksi puolta ja ollessamme kateellisia tuppaamme näkemään vain nurjemman puolen.

Minä olen kateellinen. Noin niinkun yleisesti ottaen kaikille, joiden koti on kuin sisustuslehden kansikuva mutta myös muutamalle ystävälleni. Parhaalle ystävälleni siitä miten ahkera hän on ja hoitaa työnsä aina mallikkaasti. Minä tahtoisin olla yhtä ahkera ja omatoiminen kuin hän ja kovasti koitankin ottaa mallia. Toiselle ystävälleni olen kateellinen asuinalueesta, verbaalisesta lahjakkuudesta ja älykkyydestä. Mutta ei se hänen vikansa ole, että meidän tukiverkosto on täällä landella ja se meidätkin tänne sulkee. Tai se, ettei itselläni hissi kulje aina ylös asti täydellä teholla;) Olen kateellinen siskolleni joka toteuttaa unelmansa, joka joskus oli myös minun unelma mutta ei enää mahdollista toteuttaa. Olen kateellinen niille kaikille ystävilleni, jotka pystyvät tehdä spontaaneja retkiä ja ottaa hädintuskin vastuun itsestään. Olen kateellinen kauniille ihmisille ja niille joiden tyylitaju on pettämätön. Mutta vaikka kuinka voissa paistaisi, minä näytän tältä ja enkä itseäni pakottamallakaan kiinnostu muodista tarpeeksi.

Sen sijaan, että häpeillään kateudentunnetta, vihataan kohdetta ja kielletään asia itseltä, voitaisiin olla ihan reippaasti rehellisesti vihreitä. Kun on sinut asian kanssa, osaa sitä tunnetta käsitellä oikein ja kääntää sen nimenomaan itselleen voitokkaaksi. Minä pystyn, voin ja osaan myös.

BROTHER & SISTER

"Minä suojelen sinua kaikelta

mitä ikinä keksitkin pelätä

Ei ole sellaista pimeää

jota minun hento käteni ei torjuisi"

-Ultra Bra

SYKSYN SUUNNITELMAT

Meillä oli niin hyvä tuuri, että Ossin kuukauden mittainen kesäloma alkoi muutama päivä sen jälkeen kun kotiuduttiin sairaalasta ja siihen perään hän piti vielä kolmen viikon mittaisen isyysloman. Työt olisi alkanut viime viikolla jollei hän olisi murtanut sormiaan ja näin ollen meidän normaaliarki alkaa vasta ensi viikon perjantaina. Olen ollut enemmän kuin iloinen, että meillä on ollut näin pehmeä lasku uudenlaiseen arkeen ja Oliverilla on ollut helppo mukautua siihen, kun ei ole koskaan juuri joutunut täysin huomioimatta jäämään. Nyt sitten vähän jännitellään miltä meidän arki tulee ihan oikeasti näyttämään kun mies on niin paljon töissä ja me hyvin paljon vain keskenämme. Vaikkakin olen myös omalta osin odottanut sitä "normaalin" arjen alkua.

Itse olen myös suunnitellut tulevaa syksyä paljonkin ja oikeastaan kaikki tiivistyy hyvin ylläolevaan kuvaan. Viimeksi palasin työelämään Oliverin ollessa vain 9 kuukauden ikäinen, mutta silloin hoidettiin työkuviot miehen kanssa läpsystä vaihtaen. On sanomattakin selvää, että se oli rankkaa ja vielä selvempää se, että kahden ihmisen vuorotyöt, kahden lapsen kotihoito ja pysyvä mielenterveys eivät sovi samaan pakettiin. Eli toisin sanoen olen kotona siihen asti, että olen valmis laittamaan myös Vivianin hoitoon. Oliver taas tulee ainakin toistaiseksi syksyllä jatkamaan päiväkodissa 9pv/kk ja päivät hänellä tulee olemaan n. 5 tunnin mittaisia. Syy, miksi päädyin ratkaisuun on yksinkertainen: lähistöllä ei ole kummoisia leikkipuistoja ja niissä surullisimmissakaan ei juuri koskaan ketään käy. Meillä ei myöskään ole lähistöllä/tutuilla saman ikäisiä lapsia ja ne jotka asuvat edes vähän kauempana, ovat päivät hoidossa. Kysymys ei ole siitä, ettenkö keksisi lapselleni virikkeitä, mutta tahtoohan tuo jo leikkikavereitakin. Täällä ei myöskään julkiset kulje niin hyvin (lähes ollenkaan), että päästäisiin muualle liikkumaan ja auto minulla on miehen palatessa töihin harvakseltaan. Vaihtoehtona olisi ollut myös kerho, mutta se olisi tarkoittanut sitä, että herättäisin koko tuvan kello 7 aamupalalle ja kello 8 olisi pitänyt jo lähteä kävelemään yhdeksältä alkavaan kerhoon, jonka jälkeen olisin ehtinyt kävellä kotiin, pieraista ja lähteä taas hakemaan poikaa kotia. Päädyin siis pitämään lapsen meidän naapuripäikyssä, jolloinka lapsia ei tarvitse herättää ja kaveritkin ovat jo entuudestaan tuttuja. 

Itse ajattelin ainakin lasten kotihoidon ajan työskennellä ripsien parissa. Ensiviikonloppuna starttaa kahden päivän mittainen ripsikoulutus, jonka jälkeen teen vähintään kymmenet ripset saadakseni diplomin. Tämän jälkeen hommailen jonkun tovin klassisia ripsiä ja kun se taito on kunnolla hanskassa, käyn vielä kouluttautumassa volyymiripsien laiton. Suunnitelmana oli loihtia meidän romuvarasto autotallista tilat ja laittaa toiminimi pystyyn, kuitenkin niin että tekisin töitä vain alv rajan alle. 

Olen myös päättänyt (vihdoin ja viimein) tehdä tälle eturepulleni jotain ja tilasin itseäni motivoiden uudet juoksukengät. Aloitin vuosi sitten juoksukoulun ja päästessäni viiteen kilometriin asti jouduin raskauden takia lopettamaan. Koin kuitenkin tuon kyseisen ohjelman niin hyväksi, että päätin pari päivää sitten aloittaa sen uudelleen. Olin ihan vuoren varma, että juokseminen tuntuu ihan kamalalta koska raskaana en pystynyt harrastamaan liikuntaa ollenkaan, mutta sen sijaan se oli niin.. vapauttavaa! Ehdottomasti vien tällä kertaa ohjelman loppuun asti ja 11 viikon päästä juoksen 10 kilometriä;) 

Mulla myös liikunta ja hyvin syöminen kulkevat käsikädessä: jos liikun huonosti, syön huonosti ja toisinpäin. Ajattelen, että jos liikun, en tahdo pilata kaikkea sillä mitä työnnän suuhuni:D Olen siis aloittanut ahkeran veden juomisen ja jättänyt taas mehut ja limut kauppaan. Ruoan suhteen en ole mikään hifistelijä enkä vedä Jutan dieettejä vaan uskon, että ihan kotiruualla pääsee pitkälle. Olen jättänyt paljon pitkälti valkoisen vehnän kokonaan, mutta en ole fanaatikko senkään suhteen. Jos en joku kerta jaksa tehdä jauhelihakastikkeen kaveriksi porkkana"spagettia" niin en ruoski itseäni makaroonista. En myöskään lähde laskemaan kaloreita ja rasvoja, enkä kanna rasvatonta maitoa, kermaa, jogua tai juustoa kotiin. Ensisijaisesti siis valkoiset vehnät ja piilosokerit pois ja ruokiin mukaan enemmän kasviksia. Niin ja voi olla, että vetäisen taas Shredin jonka vuosi sitten tein aika huikein tuloksin. Siitä ennen-jälkeen kuvia täällä.

Että sellaista! Mitä suunnitelmia teillä on syksylle vai joko ne on kovaa vauhtia käynnissä?

VIVIAN 2KK

Mitat

55,7 cm 

4800 g

39 py

Vivian 2 kk

♥ kasvaa rintamaidolla tasaisesti omalla käyrällään

♥ hymyilee paljon ja vastaa hymyyn hymyllä

♥ tykkää jutustella

♥ on aikamoinen sylinyysy

♥ koittaa kovasti kannatella päätään

♥ nukkuu hyvin, öisin herätään max kahdesti

♥ yöunille mennään parintunnin iltahuutojen jälkeen 21-23 välillä

♥ ja aamulla hän heräilee 08-10

♥ käyttää vaatteissa kokoa 56/62

♥ rauhoittuu musiikista

♥ ei liiemmin välitä tutista

♥ on veljelleen kovin rakas

Tähän asti ollaan pysytty hyvin suunnitelmassa täysimettää ja edelleen tähtään kuuden kuukauden täysimetykseen. Imetys on sujunut alkukipujen jälkeen ongelmitta, mitä nyt päivittäisiä rintaraivareita, suihkutissiongelmia ja tiheänimunkausia lukuunottamatta ja maitoa on riittänyt niinkin hyvin, että olen sitä pumpannut ja vienyt äidinmaitokeskukselle. 

Vauva on paljon iisimpi ja parempi voivaisempi mitä Oliver oli. Vaikka meilläkin on jo rutiineihin kuuluva parin tunnin mittainen iltahuuto, nukkuu Vivi vihdoin nukahtaessaan aamuun asti erinomaisesti. Olenkin sanonut, että puolestani saa huutaa niin paljon kuin sielu sietää illasta, kunhan yöllä saa nukkua. Vivi nukkuu meidän välissä ja sen kerran kun herää, lykkään tissiä suuhun. Aikamoinen sylinyysy hän on ja päivisin nukkuisikin kaikista mieluiten vain sylissä, mutta hyväksi kakkoseksi on todettu myös liikuteltava vaavisänky. Niin ja veljestään poiketen tämä beibi myös viihtyy ja nukkuu hyvin autossa sekä vaunuissa!

Tutti aiheuttaa oksennusrefleksiä eikä hän sitä liiemmin huoli yrityksistä huolimatta, mutta hyvin pärjättiin ilman veljenkin kanssa. Oliverin kanssa myös tuttipullo jouduttiin jättämään refluksin takia pois ja vaikka Vivsullakin olen huomannut lieviä oireita, ovat ne esikoisen vauvavuoteen verraten aivan mitättömiä ja tuttipullosta hän juo ongelmitta ja oireitta.

Vivianista on hiljalleen kuoriutunut pieni seuraneiti ja hän mielellään tuijottelee ja hakee katsekontaktia. Hän myös hymyilee paljon ja vastaa hymyyn hymyllä, rauhoittuu musiikkiin ja kuuntelee mielellään veljensä höpinöitä. Kaikenkaikkiaan voisin sanoa, että meillä on helppo, tyytyväinen ja mahdottoman ihana kaksikuukautinen!

Millaisia kaksikuukautisia bebejä teiltä löytyy?

Pst.. olitte tehneet hullun hyviä arvauksia Arvaatko nimeni? -postaukseen ja vaikka luulin ettei nimeä hevin arvattaisi, niin taisin antaa liian hyvät vinkit ;) Niin tai näin, eniten arvauksia tuli nimistä Viola ja Vivian, sekä muutama ehdotti Vanessaa. Sen lisäksi kaksi arvasi myös kolmannet nimet. Olenkin nyt arponut ylläripaketin yhdelle etunimen keksineistä ja yhden paketin etu- ja kolmannen nimen arvanneille. Onnea rosalienism ja -Maija. Laitatteko sähköpostilla osoitteenne niin saan palkinnot lähetettyä :)

MILLAINEN KASVATTAJA OLEN?

Pari päivää ennen Vivianin ristiäisiä pappi vieraili meillä kertaamassa tulevan päivän kulkua. Alkuun harmittelin perinteen rikkoutumista, kun emme saaneet haluamallemme päivälle meidän molempien ripari- ja Oliverin kastanutta pappia, mutta näin jälemmin voin todeta että parempaa pappia olisi voinut vain toivoa! Aikamme rupateltua kahvipöydän äärellä hän loppuun vielä kysyi minulta, mitä toivoisin millaisia lapseni olisi viiden vuoden kuluttua tai että missä heidät näkisin. Kysymys yllätti minut täysin enkä oikein tiennyt heti mitä vastata. Lopulta sain mutistua jotain kuinka tahtoisin, että onnistuisin kasvattamaan heidät itseään ja muita arvostaviksi, erilaisuutta kunnioittaviksi ja maailmaan uteliaasti tutustuviksi ihmisiksi. -Se on jo aika paljon se, vastasi pappi muminaani. Ja niinhän se on.

Meillä eletään tunteella. Pitkään tuomitsin itseäni tavasta olla vanhempi ja podin ainaista huonoa omaatuntoa virheistäni, pitkälti muiden kommenttien takia. Vasta näin myöhemmin olen tajunnut, että olen hyvä, riittävä ja rakas juuri näin. Ehkä menetän hermoni useammin kuin joku muu menettäisi, ehkä korotan ääneni toisinaan liian herkästi ja tiuskaisen turhaan. Vastapainoksi sitten taas sallin myös jokaisen tunteen julki tuomisen lapsilleni. Huuda, raivoa, kilju, itke, kiukuttele, hymyile, kikata, hypi tasajalkaa, naura ja heittele kuperkeikkaa, näytä ja kerro miltä tuntuu ja miksi. 

Meillä saa lapsi näkyä ja kuulua- vaikka joskus tekisi mieli hyssytellä ja pyytää leikkiä vähän hiljempaa tai hidastamaan tahtia- en sitä tee. Itseään saa toteuttaa ja oikeastaan mitään ei kotona kielletä (toki rajansa kaikella). Okei, mitä sitten jos en aina jaksa laskea kymmeneen kiukun tullessa tai ehdi paeta vessaan kiljumaan? Tekeekö se minusta huonon jos huudan että nyt riittää? Ei se tee. Se tekee minusta inhimillisen ihmisen, joka näyttää lapsilleen että myös äiti on vain ihminen. Siinä missä selitän lapselleni miksi hän tuntee harmia selitän hänelle myös, miksi äitiä joskus harmittaa ja miksi pinna paloi. Anteeksi pyydetään puolin ja toisin. Ikinä minun ei ole tarvinut ruumiillisesti "edes vähän vain" kurittaa tai henkisesti laittaa tuntemaan huonoksi, enkä näin tule myöskään tekemään. Jos ainut heikkouteni on lyhyt pinnani ja toisinaan liian kova ääneni, en aio siitä itseäni ruoskia.

Vaadin käytöstapoja, kiitosta ja anteeksi pyytämistä ja antamista. Ruokapöydässä istutaan nätisti ja ainakin maistetaan. Ketään ei saa satuttaa eikä kenellekään puhuta rumasti. Pidän tärkeänä, että lapseni osaa ottaa muut huomioon, jäämättä kuitenkaan itse kynnysmatoiksi. Ja tarpeen vaatiessa ojennan.

Tahdon, että he näkevät koko maailman leikkikenttänään ja tutkivat sitä rohkean uteliaasti, luovat unelmia ja haaveita, eivätkä pelkää saavuttaa niitä- olivat ne mitä tahansa. Tahdon, että he pitävät itseään upeina sellaisina kuin ovat ja näkevät muut samoin. Kaikista ei tarvitse tykätä- mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen. 

Ja silti joku minut näkee liian tiukkana äitinä tai että kenties vaadin liikaa? No, olkoot niin, en kuitenkaan usko lapsillani olevan hätää. Enkä jaksa keskittyä siihen, mitä joku muu minusta äitinä ajattelee, toivottavasti ei kuitenkaan yöuniansa menetä. Itse aion keskittyä vain siihen, että onnistun tärkeimmässä työssäni; kasvattaessani noita pikku taimia toivomani mukaan ja paremmalla menestyksellä kuin olohuoneen viherkasveja ;)