Olen aina tykännyt pitkistä hiuksista pojilla/miehillä ja sen takia olen Oliverinkin kohdalla odottanut tukanleikkuun kanssa siihen saakka, että Oliver itse niin haluaa. Olen kuitenkin jo jonkin aikaa aina aika-ajoin ehdotellut, että josko vähän leikattaisiin. Oliverin tukka on helposti takkuuntuva ja me molemmat aika laiskahkoja tukan harjaajia, tukka oli myös hyvin usein silmillä eikä Oliver kovin mielellään antanut pitää hiuksia kiinni.
Tukka oli kuitenkin hänelle hyvin rakas, eikä hän tahtonut sitä leikata. Tämän asian suhteen olin sitä mieltä, että monesta asiasta minä päätän aikuisena mutta lasten hiukset ja pukeutuminen ovat sellaisia asioita, joihin lapsi saa ihan itse tehdä omat päätöksensä. Kyllä mulla usein kävi mielessä kun häntä tytöteltiin tai kiusoiteltiin pitkästä tukasta, että leikkaan sen ettei vain kiusattaisi, mutta tajusin joka kerta kuinka typerää se olisi ja miten vääränlaisen ajatusmaailman se loisi Oliverille. Eihän hänen tarvitse tukkaansa todellakaan leikata muita miellyttääkseen enkä minä siihen todellakaan pakottaisi, halusin että kun hän joskus tukkansa tahtoo leikata on se oltava hänen oma tahto eikä kavereiden, läheisten saati vanhempien painostamana. Ihanaa kuitenkin, että Oliver ei osannut yhdistää, että jotkut lapset tytötteli häntä pidemmän tukan takia vaan ajatteli, ettei ne muut vain tiennyt hänen nimeään (<3).
Eilen kun katseltiin telkkaria Oliver yhtäkkiä kysyi voinko leikata häneltä palan tukasta. Sanoin, että en minä siitä mitään yhtä suikaletta silvo, että sitten leikataan kaikkialta johon hän yllättäen vastasi sitten että okei, leikataan mulle sellainen Zanen tukka.
No saatoin hiukan sisäisesti nauraa mielikuvalle pikkulegon pystyssä liikkumattomasta tönöttävästä tammenterhotukasta, mutta käskystä harjasin Oliverin tukan selväksi, laitoin ponnarille ja kysyin kolmesti oletko varma ennenkuin napsasin monta senttiä pitkän poninhännän. Sen enempää en uskaltanut itse tehdä vaan lähdettiinkin suorintein parturiin.
Parturissa annoin kampaajalle ohjeeksi vain, että ei kiitos mitään pyhäkoulu-lookia mutta muuten pitkälti päätösvallan Oliverin käsiin. Jossain vaiheessa pyysin kampaajalta kuitenkin sellaista ananastukkaa, ilman kuitenkaan että ihan koneella nyhvättäisiin lyhyeksi, mutta kuitenkin niin, että Oliverilta aina välillä kysyttiin saako leikata vielä lyhyemmäksi.
Ja siis iik miten superihana isopoika sieltä kuoriutui. Vähän ollaan molemmat kaipailtu myös pitkää tukkaa, mutta samalla kun olen kovasti kehunut tätä lyhyttä tukkaa olen koittanut olla kuitenkin painottamatta, että tämä olisi millään tavalla parempi tai että pitkässä tukassa olisi ollut mitään vikaa. Pitkän tukan kaipuuseen olen vastannut vain, että sen saa kasvatettua takaisin ja että tukalla on kiva leikkiä kun se on uusiutuva luonnonvara. Mutta että lyhyt on nyt kiva ja ihana ja hän on kovin komea, mutta niin oli pitkälläkin tukalla. Niin tai näin, juuri hyvä tuollaisena kuin on.
