KIRJE

Huomenna tulee kuluneeksi tasan kolme vuotta siitä hetkestä kun sain sinut syliini ensimmäistä kertaa. Se tunne oli kaikessa tahmeudessaan sanoinkuvailematon ja epätodellinen ja muistan ensimmäisten sanojeni kyynelten seasta olleen jotakin isoista kämmenistäsi. En usko rakkauteen ensi silmäyksellä, mutta sinä olit poikkeus joka vahvisti säännön. 

Olet niin kovin pieni vielä, mutta silti niin iso. Kokoasi suurempi lienee kuitenkin sydämesi ja kyky antaa rakkautta, kaikille ja kaiken kokoisille, oli se sitten ötökkä, kukka, kaveri tai iskä. En ole koskaan tavannut noin empatiakykyistä, kohteliasta ja viisasta kolmevuotiasta kuin sinä. Olet reilu kaveri joka antaa oman lapionsa ilman jääneelle, mutta kerrot tullessasi väärin kohdelluksi. Olet äärimmäisen epäitsekäs ja toisin kuin vanhemmillasi, on sinulla äärettömän hyvä muisti. 

Kaiken lisäksi, olet uskomattoman upea isoveli. Olen varma, että siskosi tulee olemaan sinusta ylpeä vähintään sen verran mitä me olemme. Olet hyvä esikuva siskollesi ja noiden pienten isojen kämmenien suojissa on siskolla turva.

Olet huolehtiva. Siitä, että äiti pitää molemmat kädet ratissa, ei aja variksen päälle ja muistaa ruokkia siskoa. Jos äitiä harmittaa, istut syliin ja pyyhit kyyneleet kertoen ettei ole mitään hätää. Ikään kuin se sinun tehtäväsi olisi.

Toisinaan on edelleen epävarma ja varsinkin epätodellinen olo miten me olemme voineet luoda jotain noin erityisen upeaa. Se mistä kuitenkin olen aina ollut vuoren varma on se, että rakastan sinua. Maasta kuuhun asti ja takaisin, enemmän kuin eilen ja vähemmän kuin huomenna.

Oliver, sinä olet täydellinen juuri tuollaisena. Älä anna ikinä kenenkään väittää sinulle muuta.