SOCIAL MEDIA

LEONEL NELJÄ KUUKAUTTA

1/26/2018
Neljä kuukautta tuli kyllä täyteen jo pari viikkoa sitten, mutta tälle blogille on ollut jopa tavallista vähemmän aikaa. Haluaisin kuitenkin ylläpitää tätä edes Leonelin ensimmäisen vuoden ajan kuukausittaisten kuulumisten muodossa, jotta tulisi edes jonnekin kirjoitettua ylös näitä vauvakuplan ja ruuhkavuoden aikaisia hetkiä, jotka helposti vaipuvat unholaan. Pakko siis koittaa tehdä tämän suhteen jonkinlainen ryhtiliike. 

Ahdistaa ajatella miten äkkiä tämä meidän viimeisen vauvan vauva-aika viilettää ohitse. Leonel on nyt jo sen ikäinen, että voisi aloittaa syömään kiinteitä. Ei olla kuitenkaan niitä aloitettu vielä ja jos Leonelin kasvu rintamaidolla jatkuu näin hyvänä niin koitetaan tähdätä sinne kuuden kuukauden täysimetykseen, jonka jälkeen aloitettaisiin rauhaksiin sormiruokaillen. 

Leonel tosiaan on täysimetyksellä, mutta syö hyvin myös pullosta mun pumppaamaa maitoa. Hän on oikeastaan aina hyvällä tuulella, kunhan masu on täynnä, tutti lähettyvillä ja seurusteltu tarpeeksi. Oliver ja Vivian osoittavat rakkautta ja hellyyttä Leonelia kohtaan ja mitään mustasukkaisuutta ei ole ainakaan toistaiseksi ilmennyt.









LEONEL 4 KUUKAUTTA

- kääntyy selältä vatsalleen ja toisinpäin
- on löytänyt kätensä sekä varpaansa ja on tätänykyä lempinimeltään rukoilijasirkka
- syö sormiaan jatkuvasti
- leikkii sormillaan jatkuvasti
- tekee hampaita, ehkä? En ole enää varma mitä näin :D
- nauraa paljon
- hymyilee paljon
- osaa melkein viedä tutin suuhunsa
- on (tai oli pari viikkoa sitten...) 62 cm ja 5,9 kg
- on kova höpisemään ja ilmeilemään
- rakastaa leikkiä sisarustensa kanssa ja seurata heidän leikkejä