Lukuunottamatta kolmea viimepäiväistä on kuluneet kaksi viikkoa olleet kamalat. Ja kun sanon kamalat niin tarkoitan sitä. Jokainen on huutanut vuoronperään ja iltaisin nukkumaan käydessä on yhdellä jos toisella huonomieli. Ja joka kerralla päätän olla huomenna vähän parempi, kärsivällisempi ja ymmärtäväisempi. Neljännen illan jälkeen luovutin itsekusetukseni ja päätin, että huomenna koitan olla vähän vähemmän mulkku mutsi.
Teen osa-aikatöitä kotona, mies on vuorotöissä, jonka johdosta paljon kotoa poissa ja sen lisäksi olen kahden lapsen äiti, joista toisesta on puhjennut auttamaton takiainensylinyysymammantissiposki ja toisella on armoton uhma (edelleen), joten aikaa blogille on.. erittäin rajallisesti. Aina toisinaan mietin onko mulla tänne enää edes mitään annettavaa? Paitsi tulla ulisemaan miten onneton epäonnistuja olen. Tällä hetkellä ihan kaiken saralla. Dieetti? No mutta onhan tässä tälläkin hetkellä sormiini sulavassa suklaassa pähkinää, eikös pähkinöitä suositella kourallinen päivässä? Ja jos yhdessä palassa on noin yksi pähkinä niin lyhyelläkin matikalla laskin, että aika monta suklaapalaa saa syödä ennen saantisuosituksen täyttymistä..
Urheilu? No kaikkihan on suhteellista...
Eniten kuitenkin tunnen epäonnistumisen tunnetta, kun kaikki inhimillisyys on kateissa ja huomaan, että karjun lapselleni. En siis enää huuda vaan karjun, pää punaisena. Tiedän päässäni mitä minun pitäisi tehdä ja miten saisin tilanteen ehkä haltuuni, mutta en vaan enää saa laskettua kymmeneen, en edes kolmeen. Olen päättänyt karjua vaikka jo sillä hetkellä se tuntuu kurjalta, mutta en vaan saa itseäni enää rauhoitettua. Loppudilemma on se, että yksi karjuu vessassa ja toinen oven ulkopuolella. Ja vaikka hetken päästä halitaanpusitaan ja soritellaan niin ei aikaakaan kun on uusi riita kyhätty. Draamaa saa aikaiseksi IHAN mistä tahansa (sonlikeamother..) ja viimeksi tänään kun itse jaksoin pysyä aikuisena, Oliver karjui polla punaisena, hyppi tasajalkaa ja kiljui että haluaa äitin hermostumaan ja vihaiseksi. Ja kun vastasin, että en millään nyt jaksaisi hermostua, niin kohtaus suureni entisestään, wipii.
Helpottaahan tämä joskus?
Lähetä kommentti
Kiva, jos jätät jäljen käynnistäsi ♥