Viimevuonna askartelin isälle,isoisille ja isoisoisille kortit joihin oli painettu pojan jalanjälki. Olisi ollut aivan ihanaa tehdä jotain yhtä hienoa tänäkin vuonna, mutta koska kaikki vapaa-aikani menee talolla jäi isänpäivälahjan etsiminen viime metreille. Kävin lauantai-iltana päästyäni töistä pojan kanssa ABC:llä nappaamassa isänpäiväkakun ja pienet lahjat. Sen lisäksi oli ne piirustukset. Eipä sen varmaan tarvi suurempia ollakaan.
Päivä kului kyläluutana isovanhemmilla. Kotiin päästessä ja pojan nukkuessa tilattiin pizzat.
Tänään pitäisi lähteä taas talolle hommiin. Aika loppusuoralla onneksi ollaan kun loppukuusta pitäisi jo muuttaa. Vielä seinät kaipaavat tapettia,keittiö kaapistoja ja kylppäri viimeistelyä mutta hyvä siitä tulee. Näen jo silmissäni purevan pakkaspäivän ja villasukat lämmittämässä kylmiä varpaita ulkona vietetyn päivän johdosta. Takkatuli ja lämmin kaakao. Ah.
Se kärsi vähän toimitusmatkalla. Maku ratkaisee ja ajatus tärkein?
Tämä löytyy nykyään kehystettynä isäni kirjahyllyssä.
Olin teininä repinyt maitopurkista palan ja jättänyt isälle viestin.
En muistanut tämän olemassaoloa.
Papalla oli ilmeisesti liian sotkuista.
Lähetä kommentti
Kiva, jos jätät jäljen käynnistäsi ♥