Oliverin odotusaikana olin päättänyt, että meillä ei makeita syödä- ainakaan ennen
kolmea ikävuotta. Ensimmäisillä synttäreillä rikottiin ensikerran tuota päätöstä
ja ajanmittaa ote on lipsunut entisestään siihen malliin mitä se nyt on ja tällä tiellä ajattelin pysyä.
Meillä sokeri ei ole kirosana mutta kohtuus tässäkin.
Sokerin täyttä kiellossapitämistä tärkeämpänä ja olennaisempana pidän säännöllisen ja terveellisen ruokavalion noudattamista. Jos nämä on kutakuinkin hanskassa en näe kovinmoisena paheena satunnaista herkuttelua. Ja siinä missä joku on natsi sokerin suhteen- olen minä tiukkapipo siinä, että syödään viidesti päivässä eikä napostella pitkin päivää. Kaksi lämmintä ateriaa päivässä, välipala, aamu- ja iltapalat noin kolmen tunnin väliajoin ja niiden väliin ei napostella muuta. Toki jos ruoka on syöty hyvin, saattaa meillä saada joskus jälkkäriä tai leipää päälle mutta itse ateriaa ei näillä korvata. Pyritään syömään puhtaista raaka-aineista tehtyä ruokaa ja välttämään piilosokereita, mutta käytetään kuitenkin hyvin mielin pakastevihanneksia ja pidetään perushyvänä kotiruokana makaroonia ja jauhelihaa/kanaa.
Toistan siis, meillä ei tehdä päivittäin aamusta iltaan superfoodia mutta voisin väittää, että melko terveellisesti meillä syödään silti. Ei syödä jugurtteja (paitsi maustamatonta), muroja yms. ja ketsuppiakin koitan noilta pojilta vähentää. Leipää syödään ehkä aamu-tai välipalalla ja sitäkin löytyy ruissarina ja vielä yleisemmin täysjyvänä. Ja vaikka pidän fruktoositäytteisiä hedelmiä ja marjoja aika pienenä pahana ja banaania meiltä löytyy viikottain ja viinirypäleitä toisinaan, niin pyrin tarjoamaan ennemmin kiiviä, vihreitä omppuja, avokadoa, pensasmustikoita ja puolukoita. Meiltä löytyy hyvin hyvin harvoin mehua, janojuomana toimii vesi ja jos ruoan kanssa juodaan maitoa on se yleisimmin kauramaito ("hassumaito") tai punainen maito. Jos jompikumpi on loppu, tietää Oliver puhua lainatusta maidosta isin maitona. =D
Mutta kyllä meillä toisinaan eineksiinkin sorrutaan, riippuen mitkä eineksiksi lasketaan niin varmaan viikoittain. Yksi arjen lemppari pikaruoka onkin pakastealtaasta napattu Finduksen chicken red curry, joka sisältää vihanneksia, riisiä ja kanaa. Aina toisinaan kiireen valtaessa arkea olisi helpottavaa turvautua Saarioisten äiteihin, karjalanpiirakoihin, ranuihin, kalapuikkoihin tai pinaattilettuihin, mutta vain kahta jälkimmäisistä poika suostuu syömään ja niitäkin äärimmäisen harvoin ja äärimmäisen vähän.
Tältä näyttää meidän perusarkiruokailu:
08.00-09.00 Aamupala: Munakasta ja ruissaria/ maustamatonta jugua myslillä/+pähkinöillä ja pakastemustikoilla/puuro. Yleisin vaihtoehto on tuo keskimmäinen.
11.30-12.30 Lounas: Eilisen jämät ja riippuen onko mulla tai miehellä ollut vapaapäivä ja onko ruokaan panostettu; makaroonia ja kanaa tai jauhelihaa/salaatti/ wokkivihanneksia ja kanaa tai jotain muuta vastaavaa + kurkkua, raejuustoa. Näistä yleisin on jonkinnäköinen liha+ kasvikset setti.
14.30-15.30 Välipala: Hedelmiä/leipää/jugu tai mikseri näistä:D
17.00-18.00 Päivällinen: Samalla idealla kuin lounas
20.00 Iltapala: Samat vaihtoehdot kuin aamupalalla.
Tietty meillä syödään kalaa viikottain ja erikoisempia ruokia aina vapaapäivien osuessa, mutta joskus viikot menee yksinkertaisuudessaan näin. Aina kuitenkin yritetään ujuttaa erilaisia kokeiluja arkeen ja mahdollistaa monipuolista ruokavaliota. Ellen ihan palturia palpata voisin melkein väittää, että jos sitä itse tekee lasagnet, makaronilaatikot sun muut, niin eikös se ole ihan kelpoista kotiruokaa sekin?
Koen, että meillä on muuten asiat siinä määrin handlassa, että satunnaisesti syödyt rahkapommit, vastaleivotut pullat, tikkarit ja keksit eivät mullista pojan elimistöä. Meillä ei ole säännöllistä karkkipäivää, en tiedä kuinka hyvä sitten on yhdellä kertaa vetää äärimmäinen karkkiähky vaan meillä saa aina silloin tällöin arjen keskellä napata yhden keksin naamariin tai kylässä vetäistä kakkuähkyt.
Tiivistelmänä siis meille tärkeimmät jutut on säännölliset ruoka-ajat ja terveellinen ruoka. Vältellään piilosokereita arjessa sekä päivisin liiallista happohyökkäystä suuhun napostelematta pitkin päivää, syödään xylitol-pastilli ruokailun jälkeen ja pestään hampaat aina aamuisin ja iltaisin. Kun peruspaletti on kunnossa uskoisin sen pysyvän romuttamattomana herkkuhetkistä huolimatta. Mitäs ootte mieltä?
Hyvältä kuullostaa. Meilläkin yritetään säännöllistä ruokailurytmiä ja se onnistuukin muutoin paitsi musta tuntuu ettei O:lla ole nälkä lounaan ja päivällisen välissä niin se välipala jää syömättä mutta tulee aina mun lautaselta ronkkimaan jotain. Joskus syödään vielä eri aikoihin kun O:llle ei kelpaa läheskään kaikki ruoat mitä me syömme.
VastaaPoistaMeillä oltsu syö pienesti antoi mitä tahansa :d
PoistaBanaanissa kaloreita 100, omenassa about 70 ja avokadossa reilu 200. Eli ei se avokado niin terveellistä ole mitä luulisi ;) Myös jogurtteja voisi mielestäni syödä,mutta ybermaustetuissa on tosin paljon niitä piilosokereita. Mutta siis,hyvältä kuulostaa noi teidän ruoat muuten ja ajatusmaailma melkeinpä sama kuin meillä kotona. :)
VastaaPoistaNo avokadoa käytetään lähinnä smoothieissa kun ei se maultaan niin loista :D banskut olin tossa maininnut ja olin itse siinä käsityksessä että nimenomaan vihreitä omppuja on hyvä syödä :--D mutta enpä minä hedelmien ja marjojen suhteen niin tiukka ole.
PoistaJa siis me tykätään maustamattomasta jogusta ja taitaa niissä kaikissa maustetuissa aika hyvin sokrua olla?
PoistaAvokadon rasva on hyvää rasvaa, joten kyllä se aika terveellistä on. =) Ei sillä kalorimäärällä oo vielä lapsena niin merkitystä, kunhan ruoka on terveellistä ja RAVITSEVAA ja sitä avokado todellakin on. :)
PoistaSiis tarkottaako toi ensimmäinen kommentti, että jos jossain on enemmän kaloreja, se olisi epäterveellisempää?? joo, onhan avokadossa paljon kaloreita, mutta ne kalorit tulee hyvistä aineista, hyvistä rasvoista :)
PoistaNo mäki mietin että ei kai niillä kaloreilla niin väliä olekaan en mä niitä itselläkään laske:)
PoistaHeippa! Pointtini oli se,että vaikka avokado onkin ns.terveyshedelmä ja sisältää toki hyviä rasvoja,mitä onkin yhdessä 23 grammaa (banskussa ei miltei yhtään), on esim.puolikas avokado riittävä juurikin vaikka tuohon smoothieen ja varsinkin lapsella vaikka tietysti pitääkin kasvaa. :) Kommentti ei ollut pahalla,ajattelin vain valaista esimerkillään näistä piilosokereista ja muista ravintoaineista! :)
Poistaitse en ottanut yhtään pahalla! mutta en koe kaloreiden seurantaa vaan olennaiseksi lapsen ruokailussa:)
PoistaPeukku! ♡
VastaaPoistaJauheliha ei ole terveellistä ruokavaliota nähnytkään. :)
VastaaPoistaEntä oletko tutustunut kanapaketteihin paremmin? Osassa 70% lihaa
No itse pidän jauhelihaa ihan perus ruokana lähinnä tarkoittaen että en laske eines ruoaksi mutta eihän nämä perustu välttämättä faktoihin vaan omiin olettamuksiin :)
PoistaHyvä postaus!
VastaaPoistaSamoja ajatuksia täälläkin. Meillä tosin on alettu syömään jogurtteja, niitä maustettuja, mutta olen ostanut niitä jossa on vähemmän sokrua. A-muru syö myös rahkaa ja joskus maustamatonta jogurttia. Yleinen välipala on rusinat, viinirypäleet, banaani tai Talk-murut. Aamulla ja illalla menee aina kaurapuuroa ja marjoja pakkasesta. Myös kaksi lämmintä ruokaa kuuluu päivään ja nyt olen vähitellen saanut ujutettua kasviksiakin A-murun annokseen. Omaa saamattomuuttani, kun vasta nyt tyttö syö kunnolla kasviksia.
Mitä herkkuihin tulee, niin A-muru ei saa karkkia. Kotileivonnaiset, apinaeväät ym. ovat sen sijaan fine. Karkkia tuo näpsykkä on tosin päässyt maistamaan suklaan muodossa, kiitos mummojen, mutta olen itsekin löysyttänyt tätä kun neiti täytti kaksi. Hän on saanut esim. maistaa pienen palan juuri suklaata. Esanssi-väriaine-mömmökarkkeja en ole antanut, enkä anna ennen kun hän osaa itse niitä pyytää. Jäätelöä meillä on myös satunnaisesti tarjolla, mutta pienen pieni määrä.
Nämä asiat ovat kovin vaikeita ja tuntuu että teet niin tai näin, se on aina väärin.
no niinpä aina joku keksii napista;) meilläkin vältellään karkkia, mutta saa joskus muumitikkarin tai pätkiksen, tehdään joskus pannaria yms mutta tosiaan kohtuus kaikessa. jätski on herkkua varsinkin kesällä;)
PoistaMiksi pienelle lapselle pitää antaa karkkia? Leivonnaiset ja jotkut keksit ihan jees, koska niissä saattaa olla jotain fiksuaki sisältönä ja ne on enemmän ehkä sellsnen juhlajuttu eli tosi harvoin, mut karkit taas on pelkkää sokeria ja lisäaineita. Enkä nyt tarkota hyökkäävä olla ja kokonaisuus on mustaki tärkeä, mut jotenki en vaan ymmärrä miks ton ikässe lapselle pitäis antaa/annetaan niitä karkkeja. Saati sit ku jotku tyrkyttää alle vuoden vanhoillekki :o
VastaaPoistaNo ei meilläkään karkkeja vedetä päivittäin mutta jos toinen muumitikkarin viikossa saa niin mä en näe sitä niin isona juttuna. Muuten meillä herkut on yleensä leivoksia. Tämäkin tikkari joutui roskiin kun ei tuo kauan jaksanut lipoa:) pieni määrä sillointällöin ei mielestäni ole vaaraksi ja en itse ymmärrä miksi kohtuukäyttöä täytyy kauhistella
PoistaMeillä on täysin ja tismalleen sama meininki. Heh tuo kalorikommentti, siitä tuli mieleen kun meidän pojalle tuotiin tuliaisiksi kevyt-nakkipaketti "kun nämä ei lihota", mukana oli myös sokeroimaton mustikkakeitto. Vaan kun se mustikkakeitto ei ole pelkästään sokeroimaton (mikä olisi jees) vaan se sokeri on korvattu aspartaamilla jne. Huoh... Ei ne kalorit, vaan mitä se ruoka sisältää. Eikä meillä pojan kohdalla lihomista pelätä, tietenkään, kun on kasvava lapsi joka syö puhdasta ja ravinnerikasta ruokaa.
VastaaPoistaheh no kiva :D en mä ajattele myöskään että mikä ei lihota vaan mikä on ravintorikasta yms.. mutta siis löytyy paljon myös perushuttua ja hätäratkaisuja;)
PoistaHaha mulla on niin sama ajatus - "ei karkkia tai turhaa sokeria alle 3 v", mutta pelkään että viimeistään mummot ryssii tän homman jotenkin.. :/ Mahdollisimman pitkään kuitenkin sinnitellään tällä linjalla! Mun mielestä monissa jutuissa kuitenkin se kultainen keskitie on hyvä, ettei mee ihan äärimmäisyyksiin tässä ruoka- ja karkkihommassakaan kumpaankaan suuntaan.
VastaaPoistajoo mulla se kantoi melkein vuoden:D mutta siis musta maalaisjärjellä pärjää tässä(kin) asiassa ja tosiaan se kultainen keskitie :)
Poista