KEITTIÖPSYKOLOGIAA SUBJEKTIIVISEN PÄIVÄHOITO-OIKEUDEN TARPEELLISUUDESTA

Tässäpä kun posahti puoliväli hyrräämään tulin ajatelleeksi, mitä sitä keksisi tekevänsä äitiyslomalla. 

Provoaisiko blogissa vai lukisiko itselleen uuden ammatin? Keittiöpsykologi tuntuu olevan kovassa nosteessa. Tienaako sillä hyvin?

No kylläpäs nyt subjektiivinen päivähoito-oikeus kuohuttaa ja täytyy kyllä sanoa, että en ymmärrä tähän(kin) asiaan sellaista suppeaa mustavalkoista ajattelutyyliä, mitä nyt on vastaan tullut. Kyllä minä tiedän olevani toisinaan naurettavan ehdoton joillakin aihealueilla mutta pyrin kuitenkin kärkkäistä mielipiteistäni huolimatta olemaan tuomitsematta kanssavanhempia enkä ainakaan tarkoituksellisesti yritä kirjoituksillani tuoda esiin omaa superuuttani.

Tottahan se on hyvä lähteä kotisohvalta tuomitsemaan kunkin perheen tarvetta päivähoidolle ja helppo jokaisen kynnelle kykenevän on harrastaa keittiöpsykologiaa, mutta on aika rohkeaa huudella, että laiskuutta ne mutsit lapsiaan hoitoon kärräävät.  En minä, sinä tai kukaan muu kuin itse asianomaiset olla arvioimaan mikä on turhaa, tarpeetonta tai laiskuutta ja mikä tarpeellista subjektiivisen hoito-oikeuden käyttöä. Me emme tiedä millaisten asioiden kanssa kukin perhe painii vaikka pintapuolisesti kaikki näyttäisi olevan normaalisti. Naurettavempia lausahduksia mitä olen lukenut on "mitä hommata sitä toista jos ensimmäisenkin kanssa on rankkaa" ja täytyy kyllä nyt nostaa hattua ja taputtaa olalle näitä itsevarmoja sankareita jotka ajattelevat, ettei elämä voi tuoda yllätyksiä tullessaan vaan kaikki on ja tulee olemaan just niinku mä haluun ja suunnittelin.

Perheitä ja tilanteita on monenlaisia, tukitoimia niukasti ja perheapua ei aina hektiseen tilanteeseen ole tarjolla, joten jos se päiväkoti sitä joillekin suo, ollaanko me jääviä tuomitsemaan heidän vanhemmuutta? 

On nimenomaan sitä vastuullista vanhemmuutta tiedostaa omat voimavaransa ja mennä niiden mukaan ja tarttua apuun mikä on saatavilla. Keskustelupalstoilla kun on seurannut ja lukenut näitä suurperheidenkin kommentteja kuinka kyllä sitä minäkin jaksoin ja kyllä sitä on vaan heikompi kun ei jaksa, niin täytyy kyllä sanoa, etten ymmärrä tälläistä pakkopärjätäyksin- kulttuuria vaan kannatan sen sankariviitan riisumista ja jättämistä suosiolla narikkaan kun supervoimat hiipuu. Eikä se ole heikkouden tai huonomman vanhemmuuden merkki sitten lainkaan se.

Kyllä se 5 päivää viikossa täyttä päivää tuntuu paljolta kaksi vuotiaan viettää päiväkodissa ja ajatus äidistä kotona tuntuu hurjalta, mutta uskon että näitä ääritapauksia on kuitenkin suhteellisen vähän ja nuo täysipäiväiset ovat pääosin työaikojen johdosta pitkää päivää. Nyt tämän aiheen ollessa pinnalla on tullut myös päiväkodin hoitajien kannanottoja, kuinka he kyllä ovat nähneet myös ihan näitä puhtaasti laiskoja vanhempia, mutta kysynpähän vaan, että mistä tekään siellä päiväkodissa tiedätte näiden perheiden sisäisistä asioista. Ihan vaatteiden väreistä, kengän koosta ja hoitoaikojen pituudestako olette päätelleet?

Sitten on nämä paljon parjatut virikelapset, joille pitäisi se oma äiti riittää jnejne. Muistakaahan ettei jokaisessa kaupungissa ole yhtä hyvät puitteet kerhojen ja puistojen suhteen, eivätkä kaikki vanhemmat asu kivenheiton päässä ratikasta jos sellaista ylipäätään on ja bussi kulkee jos kulkee. Ja kun on kyse siitä virikehoidosta, niin millä tavoin pari päivää viikossa päiväkodissa eroaa kerhosta? 

Tiiättekö, mä aattelin olla just niin laiska mutsi, että kun kuopus syntyy jatkaa esikoinen kesäloman jälkeen samaan malliin 10pv/kk sopparilla päiväkodissa. Kyllähän mä voisin olla just niin virikkeellinen, että heräisin ennen kukonpierua vain ehtiäkseni kävellä muutaman kilsan yhdeksältä aamulla alkavaan perhekerhoon, tai mennä päivällä tuohon viereiseen puistoon leikkimään jossa ei tarvitse tapella lapiosta hiekkiksellä, kun ei siellä koskaan ketään muita ole. Voisin myös kasvattaa tuon pojan mielikuvitusta hommaamalla sille pari näkymättömyyskaveria, kun ei täällä lähistöllä mulla ole oikein äitikavereitakaan. Päiväkodissa poika on toistaiseksi viihtynyt ja kavereista puhutaan kotonakin, mutta näemmä ihan sama mitä se lapsi tahtoo, kun eihän taapero ole kyllin vanha kertomaan tarpeistaan ja mieltymyksistään, joten kai se on vaan vedettävä se viitta narikasta takaisin olalle ja heitettävä hymy p*rseeseen, että jaksaajaksaapainaapainaa. Kyllä me täällä päivät pääksysten muutakin tehdään kun peukaloita pyöritellään, mutta melkein uskallan valehdella, että se päiväkoti voisi olla ihan piristävää vaihtelua myös kolmeveen arkeen. 

Ja jos joku vielä minun kustannuksella saa sädekehäänsä vähän kirkkaammaksi, niin olenpahan ollut hyödyksi ;)