TYTTÖ VAI POIKA?

Vastaan kävelee kahta koiraa taluttava vanhempi rouva, pysähtyy kohdallemme ja hetken höpöttelyn jälkeen kysyy "Onko hän tyttö vai poika". Hyvä, etten tirskahtanut nauruun kun kuulin jo päässäni jatko kysymykset rodusta ja agilitysijoituksista, mutta totesin lapseni urokseksi ja ymmärsin, ettei nykypäivänä voi olla aina varma. Nukuin myös yöni hyvin ja lapseni ei ole toistaiseksi kieroon kasvanut, traumatisoitunut ja hämmentynyt omasta identiteetistään. Poika hän sanoo olevansa ja äiti on kuulemma poika, jolta on pippeli pudonnut.

Tämä tapahtui kesällä, jolloin ei vaatteet ollu piilossa haalareiden alla ja tukka vilkkui lippiksen alta

ja luultiinpa minua kerran myös kaupassa söpön pikkutytön siskoksi. Jostain syystä en ole jaksanut ottaa kuumaa siitä, jos joku herkeää luulemaan lastani tytöksi. Tietenkin aina korjaan, että minulla on poika ja meillä kyllä kasvatetaan ihan _poikaa_ eikä kannateta sukupuolineutraalia kasvatusta, mutta sukupuolisensitiivisyys on sellainen juttu mikä pitäisi mielestäni olla ilman tituleerauksia päivänselvä homma joka kodissa. Lapsi saisi olla kiinnostunut mistä haluaa ja me vanhemmat tuetaan siinä ohjailematta omien mieltymyksien ja olettamuksien mukaan. Leikit on leikkejä, värit värejä ja harrastukset harrastuksia, lokeroimatta niiden sopivuutta lapselle sukupuolen mukaan. 
Ei kävisi pienessä mielessäkään kieltää lapselta nukkeleikkiä sen tähden, että se ei nyt äidistä ole kovin soveliasta pienelle pojalle ja pinkistä et sitten ihan varmasti saa tykätä kun sehän on päivänselvästi tyttöjen väri. 
Dinosaurukset ja autot kuuluu pojille eikä ole suotuisaa, että mekkoihin printataan traktoreiden kuvia. 
Pojat harrastaa tietty lätkää ja tytöt balettia. Kuinkas muutenkaan.

Paras argumentti asiaan on kuitenkin ehdottomasti "lasta voidaan kiusata". 
Miten musta tuntuu, että asia kuin asia kielletään kun siitä voi kiusata. Pitääkö sitä varpaillaan elellä ja mahdollisimman muita miellyttävästi? Mahdollisia kiusaajia vartenko täällä pitäisi kasvattaa? Samaa kastia sen suhteen, että aina kiusatut vaihtavat koulua.

Ensinnäkin on todettu, että se lapsi kiusaa jos on kiusatakseen ja toisekseen voitais koittaa kasvattaa ne kullanmurut olemaan kiusaamatta ja arvostamaan erilaisuutta. En ajatellut opettaa Oliverille, että hänen täytyy olla sellainen kuin kanssaelelijät haluavat hänen olevan ja mistä luokan bädäri sattuu parhaiten pitämään, vaan mitä Oliver tahtoo olla. Hyvä sellaisenaan toppuuttelematta minkään suhteen, että et sä nyt voi kun joku voi sua sit kiusata. Älä oo tollanen tai ton näkönen ettei sua vaan kiusata. Ääk. Ja jos minä opetan lapselleni kuinka hempeät värit kuuluu vain tytölle, niin todennäköisesti hän siitä mainitsee sille kaverille joka erehtyy vaaleanpunaista päälleen pukemaan. 
Kyllähän nämä on ihan vanhemmalta lapselle opetettuja juttuja, lapsi näkee värit väreinä, ihmiset ihmisinä jne mutta se mihin lapset kasvaa riippuu ihan meistä kasvattajista. 

En tietenkään tarkoita, että joka pojan täytyy tykätä barbie-leikeistä ja värikkäistä väreistä tai tyttöjen dinosauruksista vaan, että meidän ei pitäisi niin herkästi rajoittaa lapsen omia mieltymyksiä sen takia, että itse olemme jämähtäneet kivikaudelle ja kuluneihin kategorioihin. Oliver on autopoika ja kaikki missä on moottori kiinnostaa, aina kun teen ruokaa kipittää pienet jalat keittiöön penkkiä hellan viereen kiskoen. Kotityöt tehdään lähes aina yhdessä ja onpa hänellä oma kyökkikin. Hän tahtoo aina istua pytyllä ja katsoa kun meikkaan ja kynsilakan laittaminen on maailman kivointa, varsinkin kun saa itse "maalata" ja samassa hötäkässä saada väriä omiinkin pikku varpaanpäihin. Tykätään mustasta ja harmaasta, mutta löytyy kaapista pinkkiä ja keltaistakin.  Silti vielä viime tsekkauksen tiedon mukaan löytyi vaipan kätköistä sama varustus.