RETKIRETKIRETKI-UUUU

Viiden päivän sairaselon jälkeen pienikin voitonele voinnissa tekee ihmeitä. Töitä ei onnekseni ole osoittautunut kuin kahdelle päivälle, mutta ne päivät veivätkin mehut siinä mittakaavassa, ettei musta ollut sängystä liikkumaan kuin hätätapauksessa. Eli pissahädän uhatessa tai nessujen vähentyessä. Tänään heräsin ensimmäistä kertaa alta viikkoon ilman kovettunutta räkävanaa poskellani ja nousin aurinkoiseen päivään intoa puhkuen suunnitelman kanssa. Me lähdetään retkelle! 

Määrätietoisesti olin päättänyt, että nyt lähdetään laavulle grillaamaan. Mikäs sen kivempaa kirpeässä aurinkoisessa pakkassäässä kuin reippailla muutama kilometri ja päättää se makkaran paistoon notskilla. Poika säesti askeltahtia omilla remixeillä Bieberin Babybiisistä, grillaagrillaagrillaa-uuuu-grillaagrillaagrillaa- uuuuu retkelleretkelleretkelle-uuu-retkelleretkelleretkelle-uuu, mutta suunnitelmani ei ollut siitä huolimatta kovin vedenpitävä. Tai säänkestävä. Parin kilsan kävelyn jälkeen oli todettava, että a) ei olla varmoja ollaanko oikealla reitillä ja b) haarat on niin jäässä, että askelta ottaessa pelottaa että tulee särö. Oli todettava, että ens kerralla tullaan vähän pienemmillä pakkaskeleillä ja paremmilla reittiohjeilla. Se siitä sitten. No, me tehtiin notskit takapihalle ja pääsi poika laittamaan luvatun makkaran tikun nokkaan. Fantsua oli.

Mitäs muuta meille? Pahoinvointi on lieventynyt, nälkä ei. Edelleen voisin syödä syömisen ilostakin. 

Olen myös tullut uskoon, suklaa tosiaan on ratkaisu kaikkeen.

Oliver suhtautuu kivasti. Tiedä häntä, miten paljon ymmärtää, mutta mahaa on kiva halailla, paijata ja pussailla. Masun viereen on myös kiva käpertyä peiton alle tai hyödyntää tyynynä ja mahasta on kiva kuunnella hassuja ääniä. Toistaiseksi siis kiva juttu, mutta lienee kesällä totuuden valjetessa mielipiteenkin muuttuneen.

Ai niin. Uusivuosi vaihtui meillä rennoin meiningein ja Oltsu ihasteli taivaalle ilmaantuneita "ihania tähtiä" joita aina toisinaan vieläkin kaipaillaan. Meinasin tehdä vuosikatsauksen, mutta tuleeko jo korvista? Jep. Uudenvuoden lupauksen tein. Lupasin olla lupaamatta yhtikäs mitään. Jos jotain konkreettista tulee, ei lupauksen tekeminen vaadi aikaa tai paikkaa. Blogi on myös lomien ja sairastelun uhalla pysynyt hiljaiselossa. Välillä edelleen pohdin, mitä mulla on tänne antaa enää. Kaikki on sanottu, eikä mun arjessa mitään ekstriimiä tai superinspiroivaa tapahdu. 

Että sellaista. Mitäs teille kuuluu? Ja hei, onko teillä jotain tiettyä, josta haluaisitte mun höpöttävän?