YSTÄVISTÄ

Kaksplussan facebook- sivuilla pyydettiin kommentoimaan tai lähettämään säpöä, jos on kokemusta ystävyyssuhteiden katkeamisesta äidiksi tullessa. Kirjoitin, pyyhin, kirjoitin.. 
En osaa sanoa. Ei minulla varsinaisesti ole yksikään ystävyyssuhde katkennut, mutta on se joitain väliä löysännyt. Joidenkin suhteen se muutti asioita.

Tiedättekös te sen tunteen, kun kuulette illanistujaisista jälkikäteen. Ei koska olisitte ollut vaan niin tuhannen tuitareissa ja ette niistä mitään muista, vaan koska kutsu ei koskaan saavuttanut sinua. "No kun ne oli ihan spontaanit"- no kyllä te kaikki muut siellä silti olitte. Tottahan se on, että en välttämättä pääsisi mutta se, ettei saa edes kutsua kirpaisee jokainen kerta ja saa tuntemaan ulkopuoliseksi. Mutta se on asia johon olen tottunut ja jonka olen jo hyväksynyt. Olenhan nyt äiti ja olemani pitää olla tylsä ja kotipiika. Saan minä onnekseni kuitenkin kutsut juhliin pidemmällä aikavälillä, että kai minulla jotain toivoa on kuitenkin;)
Olisi kuitenkin kiva, että sille "spontaanille" kahvireissulle pyydettäisiin mukaan. Edes kysyttäisiin pääsetkö.

Mutta en minä niin pikkusieluinen ole, että moisista kävisin väittämään olevani yksinäinen.
On minulla ystäviä ja niitä ystäviä, joita ilman olisi hankala jaksaa. Sellaisia, jotka peruvat työpäivänsä tullaksesi kanssasi sairaalaan ja järkkäilevät työaikojaan auttaakseen sinua lapsenhoidossa. Tai tulee luoksesi, käy jääkaapillasi ja voitte vaan istua sohvalla pieruverkkareissa telkkaria katsoen, eikä tarvitse edes puhua. Sellaisia, että vaikka on kuukausia kun ette näe mutta kun vihdoin näette, tuntuu ettette erossa koskaan olisi olleetkaan. Eli onnekas olen kuitenkin vaikka en heitä ihan liiakseen näe enkä jokaiseen juhlaan kutsua saisi.

Mutta tiedättekös. Vaikka ystäväni ovat ihan huipputyyppejä ei se ole sama asia kuin ystävä samassa veneessä, jonka kanssa keskustelu on samalla aaltopituudella ja itselle ajankohtaista, samassa elämäntilanteessa kun olette. Sellainen ystävä, jolle ei tarvitse selitellä miksi oma lapsi vitu**aa aina toisinaan, hän tietää sen itsekin. Hänelle ei tarvitse selitellä, miksi olla niin ylpeä kakasta potassa, hän on tuntenut sen ylpeyden. Ei tarvitsisi himmailla kuinka paljon siitä omasta lapsesta voi puhua, kunhan antaa toisellekin suunvuoron. Tsemppaa sinua äitiyden haasteissa ja kertoo, että hyvin pyyhkii. Tietää, että sinusta on muuksikin kuin äidiksi, eikä äitiys määritä meitä ihmisinä, ainakaan tylsiksi ja typeriksi.Sellainen, joka ymmärtää parisuhteen kipuiluista lapsien viedessä suurimman huomion arjesta. Ei tarvitse pelätä, että toinen salaa sinut tuomitsee kun karjaisit väsymyksessä lapselle. Hän tietää sen kaiken, samassa veneessä kun on. 

Mutta kylläpä ärsyttää, harmittaa ja surettaa kun se ainokainen samassa paatissa soutaja ei asu samassa korttelissa. Sellainen melojafrendi joka pistää harkitsemaan jopa paikkakunnan vaihtoa. Sellaisia on harvassa ja sellaisia jokainen äiti ystäväkseen tarvitsee.