Suhtautumiseni imetykseen on hyvin neutraali ja vaikka puolestapuhun imetyksen nimeen niin en sano, että pullottelu olisi huono vaihtoehto tai tekisi äidistä yhtään huonompaa, ei tietenkään tee. En ole ikinä tajunnut tätä verrakkaisasettelua ja ikuista imetys vs äidinmaito- kiistelyä. Vaikka minä imetin esikoistani pitkään en koe olevani yhtään sen kummoisempi äiti kuin ystäväni, joka on pulloruokkinut molemmat tyttärensä.
Meillä imetystaival starttasi jo synnärillä onnistuneesti käyntiin, poika löysi nopeasti imuotteen eikä minua liiemmin sattunut. Kotona jatkettiin samalla kaavalla ja kun todettiin, ettei pullo sovi refluksin takia meille edes osittaiseen käyttöön, tuli minusta kävelevä maitobaari vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi. Meillä oli myös hankalat kautemme tiheänimunkausien ja rintaraivareiden kera, mutta en osaa erotella niistä koituvia ongelmia kun meillä huudettiin refluksin takia lähes joka ruokailulla tai sen jälkeen muutenkin.
Tiedän että kaikilla ei lähde rullaamaan yhtä hyvin ja hyvin usealla imetys stoppaakin jo parin kuukauden jälkeen koska maito vain loppui. Kuitenkin maidon äkillinen loppuminen on harvinaista ja yleisin oikea ongelma piilee tiedon ja tuen puutteessa. Suosittelen lämmöllä perehtymäänkin imetyksen faktoihin ja ongelmiin jo etukäteen välttyäkseen turhilta harhakuvilta maidon noususta ja sen riittämättömyydestä ja tehdä tiheän imun kaudet ja rintaraivarit tutuiksi, etteivät ne lannista. Uskon varsinkin ensi-imettäjien ihmettelevän tilannetta, jossa jatkuvasti tissillä nyhväävä vauva on alati tyytymätön ja näin tulkitsee sen helposti maidon loppumiseksi, vaikka kysymyksessä onkin "vain" tiheän imun kausi. Tutkimusten mukaan tiheän imun kaudet ovat tärkeitä sillä niillä on yhteys pidempiaikaiseen imetykseen. On myös valitettava tosiasia, että imetys usein sattuu pari ensimmäistä viikkoa.
Kun imetyshaluja on niin ei kannata antaa helpolla periksi mutta jos imetys kuitenkin on epämiellyttävää ja siitä ei tule kuin kurjaa oloa itsekullekin niin on tietysti punnittava itselle paras ratkaisu- omaa mielenterveyttä ei kuitenkaan kannata pilata. Imetys ja sen kesto on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu ja on äärettömän sopimatonta kommentoida ulkopuolisena perheen valintoja. Naapuri, isovanhempi tai ystävä ei ole jäävi kertomaan kuinka pitkään omaa lasta olisi soveliasta imettää tai tuomita ratkaisua olla imettämättä lainkaan.
Ehkä omaa onnistumistani tuki se, että minä itsekin tykkäsin imettää. Toinen hyvä syy saada imetys luistamaan oli puhdas laiskuus pulloralliin pesuineen ja mikrotuksineen keskellä yötä, kun samassa ajassa oli nyysy haettu tissille ja minä jatkamassa makiasti uniani. Ja kolmantena tulee tietysti se, että maito on ilmaista, sitä on aina tarpeeksi mukana ja se on oikean lämpöistä =D Julki-imettäjäksi en kuitenkaan kyennyt ja tuskin kykenen jatkossakaan- sen verran valokiilaa välttelevät tissit minulla on. Tiedä sitten jos löytäisi jonkun varmasti pitävän ja peittävän ratkaisun missä tissistä ei näy vilahdustakaan niin kykenen imettämään kahvilan nurkkapöydässä hoitohuoneen sijaan.
Olen tyytyväinen 14 kuukauden imetystaipaleeseemme enkä ole ottanut seuraavan suhteen stressiä onnistumisesta vaikka olenkin tietoinen, että se ei välttämättä lähde yhtä kepeästi aluille. En usko maitoni loppuvan kesken, uskon, että jos sinnikkäästi yritän niin onnistun tälläkin kertaa. Toivon että kykenen tällä kertaa täysimettämään mikä ei esikoisen kanssa onnistunut pahan refluksin ja alhaisen painon vuoksi ja jouduimme ottamaan kiinteät mukaan kuvioihin. Olen myös vakavissani harkinnut, että jos maitoa tulee tälläkin kierroksella rutkasti yli tarpeiden, veisin sitä kipeästi tarvitseville sairaalalle.
Puuuuh! Vaikka tästä nyt tulikin tälläinen imetyksenpuolestapuhujanessee, niin painotan että jokainen perhe tekee itselleen parhaat ratkaisut. Niiden takana on seistävä ylpeänä lähtemättä skabailemaan kumpi ratkaisu on parempi toistaan. Paras ratkaisu jokaiselle on se missä lopputulos on vauvalle ja äidille hyväksi.
Mites teillä imetys sujui ja kauan imetit? Oletko vienyt maitoa sairaalalle, kerro mitä tulee ottaa huomioon!