SOCIAL MEDIA

25+2

3/17/2015
m

Kuinka pitkällä: 25+2

Paino: +9,2 ensimmäisestä punnituksesta joka oli rv 9. Tarkkaa tietoa ei ole paljon painoin ennen raskautta, pari kiloa vähemmän. Mä turpoan aina heti. 
Ja jep, kivasti on tullut nyt jo painoa, mikä nyt oli ihan odotettavissa kun en paljon pysty selän vuoksi liikkua mutta mielihalut on suuret. Niin ja tulihan mulla tosiaan Oliveriakin odottaessa sellaiset 35 kiloa.

Muut arvot: Hb- arvoa ei otettu ja sf-mitta oli 23, 5. Verenpaine mulla oli onneksi noussut, vaikka vähän se valehtelee kun hölötettiin neukkutädin kanssa sen sijaan, että olisin ollut paikalla ja hiljaa. Paineet oli 112/86.

Muutokset vartalossa: Moi jenkkikset ja yhteenpaisuvat reidet, olinkin kaivannut teitä! (noooooot)

Mielihalut: Kaikki. Pääosin suklaa.

Nukkuminen: Mitä se on?

Hermostuttaa: Kaikki. Mitä vaan sanot, se on todennäköisesti väärin esitetty tai vähintään väärällä äänenpainotteella. Säryt ja unenpuute on tehnyt musta hermoraunion.

Vaivat: Selkä, alavatsa ja nivuset. Liikkuminen hankalaa ja öisin heräilen siihen kun yritän kääntyä. Ajoittainen närästys.

Erityistä: Potkut voi jo nähdä pintapuolisesti!

Mieliala: No, hyvin aaltoileva. En aina itsekään pysy messissä ja sekös ärsyttää.

Odotan: Torstaita. Menen toistamiseen akupunktioon ja odotukset on korkealla. Tai sanotaan, että toivon niin kovasti saavani hyötyä tästä.. Edes vähän.


Sellaista raskaustsekkinkiä tällä erää, ens kerralla viikkotsekkausta tulee taas ensikuussa seuraavan neuvolareissun jälkeen. Sitä ennen jos tulee jotain ehdotuksia odotusajan aiheista niin saa toki vinkata. Huomenissa palaan kenkävalinnoilla- miten valita oikean kokoista kenkää? Luvassa myös pieni alennuskoodi;) pysykäähän kuulolla!


23 kommenttia :

  1. Haha kirjotat kyllä niin hauskasti :D Ja voi toi sun masu on niin ihana ♡ melkein muttei ihan kuitenkaan tulee ikävä omaa masua :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 katsotaan vaan niin kohta on kamala masuvauvakuume;)

      Poista
  2. samoilla viikoilla mennään täälläkin :) ihana masu!

    VastaaPoista
  3. Blogisi on piristävä ja todella mielenkiintoinen. Jatka samaan malliin. Mutta huomiona pakko mainita. Mielihaluista huolimatta kannattaa kiinnittää ruokavalioon huomiota, viitaten nopeaan painon nousuun ja kiusaaviin selkävaivoihin. Odottava vanhempi ei tarvitse juurikaan enempää ruokaa kuin aiemminkaan, elimistö kykenee raskauden aikana hyödyntämään saadun ravinnon tehokkaammin kuin normaalisti. Normaaliksi painonnousuksi katsotaan raskauden aikana 8-15kg, lähtöpainosta lähes riipppumatta.

    http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00159

    http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo96053.pdf

    Stemppiä odotukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos viittaat että selkävaivat johtuu painosta niin anteeksi mun on pakko nauraa ja todeta että et kyllä ole kovin tarkkaan lukenut aiempia postauksiani. Kivut mulla alkoi jo viikoilla joissa mahakin olo vielä pieni. Ja tosiaan en odota ensimmäistä lasta- tiedän kyllä että tankata ei tarvitse ja terveellisesti syöminen kannattaa. Unohtamatta myöskään mikä on normaali painon nousu. mulla on todettu selässä ongelmia eikä yksikään lääkäri tai fyssari tähän mennessä ole viitannut painooni mutta kiitos että sinä nyt sen päätelmän teit:D kiitos kuitenkin kommentistasi ja tsempeistä!

      Poista
    2. Sori mun moka. Postauksissa olen kertonut vain raskaudenaikaisista ongelmista ja että oli edellisellä kerrallakin. Niin ja että on epäilty välilevynpullistumaa ja iskias heijasteita on. Sen lisäksi mulla on nyt todettu oikeanpuolista lihasheikkoutta.

      Mutta sitä en maininnut että selkä ja varsinkin niska-hartia seutu mulla on muutenkin hyvin ongelmallinen ja kroonista kipua on koko ajan. Raskaus laukaisee sen että olen lähes liikuntakyvytön (jo viikoilla 17). Että sen puoleen vähän loukkaavaa vihjailla että selkäkipuni johtuu siitä että syön liikaa :D kyllä meillä ihan normaalisti viisi kertaa päivässä syödään normaalia annoksia mutta herkut maistuu kyllä joo.

      Poista
    3. Tarkoitus ei ollut missään nimessä loukata, olen pahoillani jos koit kommenttini loukkaavaksi. Tarkoitukseni on korostaa, ettei raskauden aikana ole suotavaa hyväksyä tarpeetonta painonnousua äidin tai lapsen terveyttä ajatellen. Siihen tulee kiinnittää huomiota ja huolestua jos painoa kertyy holtittomasti ruokavaliosta ja liikunnasta (ilmeisemmin et paljoa kykene liikkumaan selän vuoksi?) huolimatta. "Ylipainon on osoitettu liittyvän raskauden aikana diabetekseen, pre‑eklampsiaa (=raskausmyrkytys) ja suurentunut kohtu‑,virtsatie‑ ja haavatulehdusten riski. Raskauden ennuste on tällöin huono: vastasyntyneet saavat Apgarin pisteitä tavallista vähemmän ja tarvitsevat muita useammin tehohoitoa. Suuren syntymäpainon sekä vaikean ulosauton riski kasvaa, ja keisarileikkauksia tehdään tavallista useammalle; jopa sikiönkuoleman riski kasvaa." (Sebire ym. 2001, Lu ym. 2001, Nohr ym.2005). http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo96053.pdf

      Lähinnä tarkoitin viittauksella painon lisäävän jo olemassa olevia kipuja.

      Yleisesti tämä kommentti siis siksi, että aiemman raskauden +35kg on huomattavasti enemmän kuin suositellaan. Eikä tarkoitus ollut heittää herjauksia vaan antaa kehittämisehdotuksia, kun kerta julkista blogia pidät.

      Poista
    4. Okei no mä olen kuullut usein vähättely nuoren iän vuoksi selkäkivuista että otan herkästi näemmä sen itseeni.

      Oliver oli syntyessään alle 3,5 kiloa ja synnytys meni kuin oppikirjoissa. multa tippui paino tekemättä mitään 4kk=20 kiloa, puolessa vuodessa oli tippunut kaikki- tekemättä mitään. Eli paljon on kyse myös nesteistä. En tankkaa, syön sen verran kun on tarvis. Kaikki arvot on aina ollut ok että en usko että tarvii olla huolissaan :) toki lisääntyvä paino tuo lisää ongelmia selälle. Liikkua en pysty paljoa kun kävely on hankalaa.. just oltiin parin kilsan lenkillä lapsen kanssa ja sain kärsiä siitä koko illan ja yön. Kurjaa se on.

      Poista
    5. Ja muuten mun mitat ennen raskautta on apaut 161,5 / 55 kg. En laskisi itseäni ylipainoiseksi :)

      Poista
  4. Oivooi, tsemppiä!<3 Mulla ainakin oli ihan karseet selväkivut, vaikka paino ei noussutkaan keskiarvoa enempää. Viitaten tohon ylempään :) Mietin itekin sillon tota akupunktiota! Mielenkiintoista kuulla auttaako se :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 inhottavia kyllä! Voin palata asian tiimoilta loppuviikosta!:)

      Poista
  5. Oi mikä pallo♡ Täällä tänään 21+1 :)

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. kyllä melkein tuolilta putosin, 35kg!? :D Melkoinen saavutus... Nytkin mielestäni painoa on viikkoihin nähden aika kiitettävästi, joten diagnoosini selkäkipuihin olisi ollut tuo painon nopea nousu. Mutta älä ota tätä minään, sillä itsehän tiedät kipusi paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D miten se selittää sitten kivut ennen raskautta ja kovat kivut varhaisilla viikoilla? Mut hei kiitos diagnoosista jonka sinä, ilmeisesti itseoppineena? osaat antaa lääkäreitä ja fyssaria paremmin!:)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Tää nyt vastailee useampaan kertaan samat kommentit jostain syystä.

      Poista

Kiva, jos jätät jäljen käynnistäsi ♥