SOCIAL MEDIA

BABYSHOWER

5/25/2015
blogi5
@jemmydares
blogi2
@jemmydares
blogi8
@tiitukatriinablogi3
@jemmydares
blogi1
@jemmydares
blogi9
@tiitukatriina
blogi6
@jemmydares

Oltiin Rosan kanssa sovittu edellisviikolla, että treffailtaisiin tänä viikonloppuna. Kun Rosa sitten torstaina soitti, että passaisiko huomenna joskus kahden jälkeen, en osannut todellakaan aavistaa että mua viilataan linssii kuusi-nolla. Olinhan lähdössä vain jäätelölle.

Sain käsityken, että kellonaika on melko häilyvä ja joskus kahden jälkeen antaa aika paljon myöten, joten en ottanut siitä stressiä. Kotiuduttiin vasta 12 jälkeen puistosta, syötiin rauhassa ja mentiin päikkäreille. Kun Rosa sitten kahden pintaan soitteli, sanoin että suihkuun olisi päästävä, mutta pitää poikaa vahtia jos se herää, ettei mene remppamiesten jalkoihin. Avuliaana tyttönä tarjoutui Rosa lapsenlikaksi ja minä mitään kiirehtimättä suunnittelin laittautuvani. Oltiinhan me vaan menossa jäätelölle..

Siinä hetken uutta kattoa ja lattiaa ihastellen ja hieman kuvaten ja instagramia päivitellen pääsin kuin pääsinkin suihkuun asti. Tällävälin oli tytöt tuskailleet päivittyvää instagramiani ja huokailleet Rosan viestittäessä minun menneen vasta suihkuun.. Kaikkien iloksi olen laiska meikkaaja ja sitäkin laiskempi tukan laittaja, mikä tarkoitti meikkaamista noin viidessä minuutissa ja tukalle en taaskaan vaivautunut tekemään mitään- edes harjaamaan. Seuraava hidaste syntyi kuitenkin pian empiessä mitä pojalle pukisi ja vähän tappelemaan että mikä lippis nyt mahtaisi kelvata. Ja ihan kuin vielä ei kiire olisi ollut niin jäätiinpä odottelemaan, että remppamies ehtisi tulla siirtämään autonsa meidän auton tieltä ja annetaan sen lapsen pakittaa pihasta pois. Kun kyllähän ne jäätelöt odottaa=D

Lähdettiin rannalle katsastamaan onko terassi siellä jo avattu. Hetken käveltyä nauroin Rosalle tyttölaumaa osoittaen, että onko tuolla jotkut bibikset vai. Kunnes paikansin tuttuja kasvoja ja nauroin lisää, ei voi olla todellista! 

Alkuperäiseen suunnitelmaan oli kuulunut tulla meille yllättämään minut, mutta mies oli osannut ohjata, että tänne remontin keskelle ei ehkä ole kovin suotuisaa tulla, joten josko juhlia siirrettäisi. Tytöt olivat päättäneet pysyä päivässä ja olivat sitten järkänneet mulle babyshowerpiknikin rannalle, aivan ihana idea! Vaikka kyllä mua naurattaa, kuinka ennen kun tajusin juhlien olevan minulle, meinasin Rosalle muutaman nasevan ja ilkkuvan vitsin murjaista rantsukemuilijoista. Että tytöt, mä jätin auton ihan tohon lähelle, jatketaanko siellä... Mä olen perjantaista asti ollut super liikuttunut tyttöjen näkemästä vaivasta ja kaikista ihanista lahjoista, sekä suu ihan auki, että miten minä _pilaankaikkiyllärit_ _multaeisalatamitään_ en ole osannut aavistaa yhtikäs mitään. Apinaa koijataan, apinaa koijataan..

Täytyy kyllä sanoa, että olen tavattoman onnekas näiden ystävien keskellä ja niin on meidän lapset myös. Kiitos kaikille osallistuneille ja teille, jotka ette päässeet paikalle tulemaan. Pusut, halit ja liikkiskyyneleet, ootte ihania.

Ja kiitos Pink Lemonin Katille maailman söpöimmästä kakusta.

3 kommenttia :

Kiva, jos jätät jäljen käynnistäsi ♥