Yhteistyössä Annina Segerman Photography
Kuvitelkaa tilanne, että olette suunnitelleet tarkkaan mielessänne millaisia kuvista tulee. Ihanteellista olisi että kaikessa seesteisyydessään, lapsukaiset hienosti aseteltuina ja tekohymyt kasvoille vedettynä kuvat edelleen olisi "teidän näköisiä". Todellisuus iskee kuitenkin pääpäivänä ja kuvauksissa toinen lapsista itkee tauotta pitkän matkan jälkeen ja toista ei vain huvita, ei sitten niinkun mikään. Lahjominen ja uhkailu ei auta, lapset ovat kaikenkukkuraksi nälkäisiä. Mukana on vielä ylivilkas koiranpentu, joka pitäisi pitää kiukkuisten lasten lisäksi kontrollissa, ilman hihnaa tietysti ja vain toivoa ettei se hyökkäile muiden paikalla olevien kimppuun. Vaikka meistä äideistä on usein moneksi, alkaa hikikarpalot tässä vaiheessa muuttua kyyneliksi, eikä aiemman matkalla eksymisen, myöhäiseksi venyneen aikataulun ja puhelimen hävittämisen (niin käy jos sen jättää auton katolle ja painaa menemään) jälkeen enää ohjakset meinaa pysyä käsissä.
Tälläinen tilanne meillä oli näiden kuvien taustalla ja katsokaa millaisia tuli. Annina jaksaa kyllä aina yllättää miten taitava onkaan!! Olin satavarma että taitavakaan kuvaaja ei näillä perusteilla yhtäkään onnistunutta otosta voi saada, mutta niin vain Annina lähetti mulle ison kasan toinen toistaan ihanempia kuvia ja niin meidän näköisiä. Kiitos!!❤️
Moni varmasti epäröi pienten lasten kanssa ulos kuvattavaksi menemistä ja kokee sen hankalaksi. Ei sisäkuvaukset ole huono vaihtoehto sekään, mutta jos säät vain sallii niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan miljöökuvauksia! Näin molemmissa olleena (toki myös eri kuvaajilla) mun täytyy sanoa henkilökohtaisena mielipiteenä, että miljöössä kuvat on erilailla kauniimpia ja tunnelmallisempia. Ja ei teidän yhdenkään tilanne ja lähtökohdat voi ainakaan huonommat olla kun meillä oli,heh. Nyt kesäkuun ajan voitte varata ajan Anninalle -15% alennuksella mainitsemalla varauksen yhteydessä "OLLIE".
Anninan kuvia voi seurailla myös facebookissa ja instagramissa.
Anninan kuvia voi seurailla myös facebookissa ja instagramissa.
Niin kauniit kuvat ja kuvattavat.<3
VastaaPoistaHerranjesta noita silmiä! <3
VastaaPoistaJa kyllä, upeita kuvia. Itekin vähän haaveilen, että kävis pojan 1v kuvat otattamassa ihan ammattilaisella, mutta ehkä nuukuus iskee ja hermot kireellä yritän niitä ite napsia, saa nähdä!
Käsittämätöntä muuten, että teidän neiti täyttää jo vuoden ja meidän poika tulee parin kkn päästä perästä. Mihin tää aika juoksee?
Tiia
Voisitko tehdä joskus postauksen tai videon miten teet ranskanletit väärinpäin sivuille?
VastaaPoista