SOCIAL MEDIA

Näin luot unicorn teemajuhlat!

6/16/2016
Joka vuosi ennen synttäreitä saa tuskailla tarjottavien suhteen. Itse olen huomannut, että meidän juhlissa on yleensä parhaiten mennyt suolainen ja jo paineita tuottava kakku. Vinkkinä muille tarjottavien suhteen miettiville sanoisin, että iso plussa kaikille "pienille ja helpoille" naposteltaville! Meillä on ollut esim ruisnappeja, lohi- ja kinkkurullia ja tällä erää oli vihanneksia sekä dippiä, erilaisia hedelmiä ja marjoja, porkkanakakkumuffineita sekä savulohisarvia. 

Mä olen kakun suhteen supertarkka, ei saa olla liian makea (joten perus kermakakut, sokerimassat jne. on ehdoton EI), ei liian kuiva muttei myöskään liian kostea. Kakut onkin nyt joka kerralla saanut suuret kehut ja loppunut kesken, vaikka nytkin tein KAKSI kakkupohjaa päällekäin (toisen puolitin niin, että tuli kolme kerrosta, periaatteessa yhdestä pohjasta voi saada kolme kerrosta). Ja koska mun kakut on saanut aina kehua siitä, ettei ole liian makeita ja pohja on just mitä pitääkin, on mulla joka juhlia ennen pienoiset suorituspaineet, heh. Mutta tämä kakku on oikeesti HELPPO ja koristelu iisiä kun ei tarvitse levitellä reunoja tarkasti, varoa valumia jnejnejne.

Meillä tosiaan oli yksisarvisbibikset ja jos kaipailet vinkkejä omiin samanmoisiin, niin tässä ohjeet miten me luotiin meidän kemut, olkaa hyvät!







Vesimelonista painelin yksisarvismuotilla slaisseja, hedelmistä ja marjoista sekä vihanneksista tein "sateenkaaret". Karkkeina oli sävyiltään teemaan sopivia pikkuisia vaahtokarkkeja sekä "unicorn droppings" hedelmänameja, joiden nimeä en kuollakseenkaan muista, mutta niitä saa ainakin Prisman irttishyllyltä. Pompomit ja ilmapallot tilasin Pop Up kemuista,  tasseliviirin ja yksisarvisen sarven askartelin itse.




The KAKKU, Naked cake

Pohja:
6 munaa
2,25 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja 
1,5 tl leivinjauhetta

1. Voitele ja jauhoita vuoka, laita uuni 200 asteeseen
2. Sekoita leivinjauhe jauhoihin
3. Vatkaa munat ja sokeri kulhossa vaahdoksi. Lisää taikinaan jauhot jatkuvasti sekoittaen
4. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla n. 30 min. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä
(ohje otettu Ainoa-blogista)

Täyte:
2 x vispikerma
4 dl kreikkalaista jogurttia
(itsetehtyä) raparperihilloa
tuoreita mansikoita

1. Vatkaa kerma vaahdoksi
2. Sekoita jogurtti ja hillo vaahdon sekaan
3. Paloittele mansikat kerroksien sekaan
4. Koristele


Porkkanakakkumuffinit

Porkkanakakku on nyt vaan parasta ikinä, tässä pakattuna minimuotoon

Taikina:
4-6 porkkanaa
4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl kanelia
100 g leivontamargariinia
3 kanamunaa

muffinivuokia

1.  Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sekoita kaikki kuivat aineet. Laita uuni 200 asteeseen. Sulata ja jäähdytä voi
3. Riko munat ja sekoita joukkoon voi ja raaste
4. Lisää kuivat aineet sekoittaen
5. Jaa taikina vuokiin, voit laittaa melko täyteen mutta itse jätin tilaa "yksisarvisen sarville"
6. Paista uunin keskitasolla noin 20 min.
7. Anna jäähtyä ja koristele



Yksisarvisen sarvet, savulohipikarit

lehtitaikinaa

täyte:
150 g kylmäsavulohta
200 g valkosipuli- tai tilli tuorejuustoa
2 tl sitruunamehua
120 g smetanaa
tilliä


1. Kaulite taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Laita uuni 225 asteeseen.
2. Leikkaa levy noin 3 cm pitkiksi siivuiksi ja voitele siivujen toinen reuna kananmunalla.
3. Kierrä voitaikinasiivut metallisten sarvimuottien ympärille niin, että kananmunalla voideltu puoli tulee seuraavaan kierrettävään taikinaan kiinni.
4. Paista sarvia uunin keskitasolla 15-20 minuuttia tai kunnes ne näyttävät kypsiltä.
5. Irrota jäähtyneet sarvet varovasti muoteista.
6. Valmista täyte pilkkomalla lohi ja sekoita siihen kaikki täytteen muut ainekset sekaisin.
7. Laita täyte pursotinpussiin ja pursota täyte sarvien sisälle, tarjoa sarvet pikareista.

ohje täältä

3 kommenttia :

  1. Pakko tehdä noita porkkanakakkuja juhannukseksi, oli sen verran hyviä! :f

    VastaaPoista
  2. 😍😍 ihanan näköiset juhlat!

    VastaaPoista
  3. Mä näinkin instassa kuvia näistä juhlista! Ihan mahtavat!

    Mä oon seuraillut sua Instassa useamman kuukauden, mutta vasta nyt eksyin blogiisi. Johtuu varmaan siitä, että aloitin itse taas bloggaamisen. Tauon aikana en edes lukenut blogeja, joten oon ihan ulalla taas tästä blogimaailmasta! :D Jään seuraamaan tätä ehdottomasti. :)

    VastaaPoista

Kiva, jos jätät jäljen käynnistäsi ♥