Kunnioitus ja luottamus ovat jokaisen ihmissuhteen kulmakivet, oli kysymys sitten ystävyydestä, parisuhteesta, vanhemmuudesta tai auktoriteettiasemista. Molempiakaan ei saada vaatimalla, vaan ne on ansaittava ja täydyttävä toimia molempiin suuntiin. Kunnioitusta ei saa kunnioittamatta toista itse, eikä luottamusta synny luottamatta toiseen.
Mulle nämä kaksi asiaa ovat äärimmäisen tärkeitä. Meillä ei tehdä turhia lupauksia, valehdella tai puhuta toiselle epäkuonnioittavaan sävyyn. Tai tähän pyritään, aina ei onnistuta, mutta tärkeää onkin tietää miten toimia epäonnistuessaan. Myös lapsille olen rehellinen, oli aihe mieluinen tai ei. Oliverin neljävuotis- rokotuksestakin kerroin hänelle avoimesti ja että se saattaa sattua, jotta lapsi osasi varautua ja tietää mitä odottaa. En väittänyt että se ei sattuisi tai neuvolaan mentäisiin vain höpisemään.
Kunnioitus ei synny peloittelemalla tai uhkailulla. En koe onnistuneeni jos lasteni "kunnioitus" minua kohtaan olisi pelkoa selkään saamisesta tai raivoamisesta. Paras tehdä niin kun on oikein, ettei itseä satu. Toivon lasteni kertovan totuuden sanktionkin uhalla siksi, koska se on oikein ja muuten omatuntoa kolkuttaa. Toivon myös, että he jättävät tekemättä väärin siksi, etteivät tahdo pahoittaa kenenkään mieltä tai aiheuttaa hallaa kenellekään, koska siitä ei tule itsellekään kiva olo.
Luottamus on vähintään yhtä tärkeää. En tahdo, että lasta vähätellään tai pidetään aikuista alempiarvoisena, ettei "pieniä" lupauksia tarvitsisi pitää. Miten lapsi oppii, että lupaukset on tehty pidettäviksi jos niitä ei pidä itse? Tai miten lapsi oppii mikä on turhan ja tärkeän lupauksen raja? Onko olemassa turhia lupauksia? Mielestäni lupaus kuin lupaus on tärkeä. Vai voiko sitä puhua sitten aina vain lämpimikseen mukavia ja aina kun omaan aikatauluun sopii, pitää lupauksensa?
Pettymyksien tuottaminen on vanhempien tärkeimpiä tehtäviä, mutta ei niitä silti tarvitse tietentahtoen tuottaa. Jos lupaan jälkkäriksi vesimelonia ja huomaan sen olleenkin loppu, en sitä säntää pää kolmantena jalkana hakemaan kaupasta, vaan asiasta keskustellaan ja sovitaan, että ostetaan sitä seuraavalla kauppareissulla. Tälläiset ovat mielestäni ihan inhimillisiä "lupausten pettämisiä". Kun taas lupaus, että jos heti kiltisti siivoat lelut, niin sen jälkeen lähdetään tivoliin, käyttäen lupausta vain kannustimena, ilman että sitä on alunalkaenkaan tarkoitus pitää, on mielestäni valhe ja lupauksen pettämistä. Tällöin lapsi oppii vain, että lupaukset ovat sanoja muiden joukossa.
Tahdon, että lapseni tietää 100% että sanani pitää ja tämän takia lupailen vain asioita mitä voin 100% varmuudella pitää. En siis uhkaile jättäväni pois kyydistä kesken autokyydin, mutta jos lupaan, että huomenna mennään jäätelölle niin huomenna sitten mennään- satoi tai paistoi. Toki on hyvä muistaa, että on ihan inhimillistä, että voi tulla muita itsestä riippumattomia esteitä.
Mutta kyllä meilläkin silti aina toisinaan uhkaillaan, lahjotaan sekä kiristetään. Olenhan ihminen, en mikään Jumalaa ylempi. Mutta miten teillä menee? Tehdäänkö teillä "turhia pieniä lupauksia" joita ette koe tarpeelliseksi pitää?
Ps. Kiitos kaikille synttäriarvontaan osallistuneille, teitä oli paljon <3 Arpaonni suosi Terhiä, jolle on laitettu jo meiliä menemään.
Oon ihan samaa mieltä sun kanssa! Jos luvataan, se pitää. Toki inhimillisiä esteitä sattuu kuten totesit! :) mun mielestä on niin väärin kun vanhemmat lupaa ja maanittelee erilaisialla asioilla lapsia vaikka ei pienintäkään tarkoitutsa pisätää niitä lupauksia. Miten pieni ihminen oppii luottamaan jos ne pienimmätkin lupaukset petetään? :/
VastaaPoistaNo justiinsa niin! tottakai aina voi sattua ja tapahtua mutta että itse pyrkisi aina seisomaan sanojensa takana
PoistaOlipa ihana ja miettimään laittava blogipostaus! Meidän pikkumies on vielä niin pieni eikä oo tullut vielä lupailtua mitään ihmeellisyyksiä, koska ei iästä vielä ymmärrä. Mutta niin...tulevaisuuden varalle kyllä! Mä haluan myös, että lapset voi täysin 100% luottaa maman sanaan ja ettei ole pelkoa perheessä. Saako kysyä, että minkälaisia "rangaistuksia" käytät ja minkä ikäisenä aloitit?
VastaaPoistaMoikka, tietysti saa! Me aloitettiin rangaistukset oikeastaan heti kun lapsen kanssa pystyi kommunikoida, joskus 1v asti! Tietysti ikätason mukaan. Esim jos jollain lelulla ei varoituksesta huolimatta osaa leikkiä nätisti niin se lähtee pois tms. Mä yleensä annan yhden varoituksen jonka jälkeen sanon että nyt sanon viimeisen kerran ja seuraavasta joudut pois leikistä/otan lelun pois tms ja jos jatkuu niin toteutan mitä olen uhannut🙈 Meillä on välillä leluja takavarikossa x ajan tai joku ohjelma x ajan kiellossa. Vivianilla joka on sen vuoden niin yleensä otan vaan lelun pois tai nostan pois leikistä ja selitän miksi, sillä ei ihan mitään pidemmät rankut auta. Toistaiseksi ollaan kyllä aika helpolla päästy myös Oliverin kanssa. Ei näköjään tule oikein mitään hyvää esimerkkiäkään mieleen, oliverilla tehoaa usein uhkailu :D
PoistaHei thanks vastauksesta! Toimiiko teillä jotkut jäähyt tms? Kun tuntuu, että Eph ymmärtää paljon enemmän kuin mitä mä vähän väliä luulen :D Ja nyt jo perus "You can look and watch but not touch" on mennyt perille (apua, hänkin jo pitää sormea pystyssä kuin mama kun sanon sen haha) ja vähän väliä huomaan hänen testaavan. Koskee tahallaan ja katsoo mua...huoh. Ja pari päivää sitten meillä oli toinen pieni kaveri kylässä ja ekaa kertaa Eph otti leluja toisen lapsen kädestä! Turhauttavaa aina vähän väliä ja miettii, että mitä näissäkin tilanteissa ois paras tehä... Mut huippua viikonloppua sulle! <3
PoistaNo tietty, luen aina ajatuksella ja pyrin vastaamaan mutta oon siinä joskus hävettävän hidas! Kyllä ne yllättävän aikasin alkaa ymmärtämään ja ymmärtää usein enemmän kuin antavat meidän ymmärtää ;) meillä ainakin Vivi tekee just tota samaa, että oikein "uhittelee". Ja repii veljen käsistä yms että ei sillä tavalla ymmärrä että miksi ei saisi niin tehdä mut tietysti aina kielletään. Koen tarpeelliseksi aina "torua" asiasta vaikka ei ymmärtäisikään, koska jos niihin ei nyt puutu vaan antaa olla "koska toinen ei vielä täysin tajua" niin miten se sitten 3v yhtäkkiä ymmärtää miksi ei enää saa ottaa toisen kädestä, en tiedä tajusitko mitä haen takaa🙈 Mut siis joo ei oo aina helppoa! Ihanaa loppuviikkoa<3
PoistaTämä on tosi mielenkiintoinen aihe ja oon miettinyt tätä viime aikoina tosi paljon. Mulle on kanssa äitinä aina ollut ehdottoman tärkeetä, että jos oikeasti lupaan jotain niin se myös pitää. Myönnän, että harrastan sillointällöin lahjontaa lupailemalla esim. herkkuja jos poika jaksaa kiltisi tehdä jotain mutta silloin pidän myös huolen että ne herkut myös annetaan. Ja poikakin pitää siitä osasta kyllä huolen :D Mutta sitten meillä käy kyllä usein myös sellaista että sanon aamulla että mennään johonkin paikkaa x, mutta sitten tuleekin muutos suunnitelmiin ja tehdäänkin jotain muuta jostain syystä. Näille ei aina mitään voi, mutta yritän aina selittää kuitenkin miksi suunnitelmiin tulikin muutos.
VastaaPoistaJoo ja musta täytyy muistaa tietty inhimillisyys ja on ihan normia että muuttuvia tekijöitä voi tulla!
PoistaToivottavasti ei sattunut kun sinut tönäistiin nurin tapellessasi baarissa. :/
VastaaPoistaHei, en kaatunut mut kiitos huolenpidosta! Pidät yllä jo aiemmin antamaasi fiksua imagoa <3
Poista