Olen aina ollut todella sosiaalinen ihminen, enkä oikeastaan ikinä ole viihtynyt yksin. Olen aina ollut parhaimmillani ihmisten ympäröimänä ja olenkin kiitollinen siitä, miten paljon välittäviä, ihania ihmisiä mulla on ja on ollut rinnallani.
Lähes 25 vuoteen on mahtunut useita ihmissuhteita, joista jokainen on jollain tavalla ollut tärkeä ja merkittävä, aina ne on jollain tavalla opettanut. Aina kuitenkin on vähän harmittanut, ettei ole ollut sellaista lapsuudesta asti kantanutta ystävyyttä, vaan ennemmin tai myöhemmin on tultu tienpäähän ja jatkettu eriteille.
En olisi koskaan osannut odottaa, että vielä näin aikuisiällä löytäisin uuden tosiystävän, jonka kanssa klikkaa heti, sillätavalla eritavalla kuin muiden kanssa, tiedättekö mitä tarkoitan? Olen solminut useita ihania, tärkeitä ystävyyssuhteita myös lapsien jälkeen mutta näin vahvaa sielunkumppanuutta en ole tainnut koskaan silti kokea. Olen aina ajatellut, että kaksi täysin samanlaista persoona ei mahtuisi samojen seinien sisälle, mutta uskon että samanlaisten taustojen, arvojen, huumorin (okei, huonon sellaisen) sekä räiskyvien persoonien olevan juuri niitä asioita, joista toisissamme niin kauheasti tykätään.
Kävin viikonloppuna kuvailemassa meidän tyttöjä, molemmat ihan kuin äitinsä. Näillä muruilla on ikäeroa 6 päivää (äideillä kaksi päivää), vaikka lasketut ajat olisivat olleet lähes kuukauden erolla. Toivon, että he saavat toisistaan yhtä hienon, elämänaikaisen ystävyyden. 
💓
💓
Ihana ♥ Ja miten kauniita kuvia söpöläisistä :') Mulla on Suomessa edelleen monta rakasta lapsuudenystävää, just niin että yhden kanssa ollaan oltu kirjaimellisesti vauvasta asti parhaita ystäviä (synnyttiin parin kk ikäerolla naapureiksi), ekalla yhteisellä ulkomaanlomallakin oltiin 3-5kk ikäisinä :D
VastaaPoistaVoi mikä rikkaus on varmasti ollut!<3
PoistaOoi miten ihanat kuvat!
VastaaPoistaKiitos:)
PoistaMulla on hyvin samanlainen tausta kaverisuhteissa ku sulla. Monia kaverisuhteita solmittu, päättyneet aina ennenku päästy kunnolla edes tutustumaan. Yhtäkään kaveria ei oo jääny lapsuudesta/peruskouluajoilta. Oon aina kokenut olevani tosi sosiaalinen ja ulospäinauuntautuva, mutta masennus ja bipolaari diagnoosin saaminen muutti mut joksikin ihan toiseksi ihmiseksi. Lauraa etsimässä siis tälläkin hetkellä. Mut toisaalta mä oon onnellinen elämääni tällä hetkellä, on rakastava mies, ihana esikoinen ja toinen tulossa. Muutin 400km päähän lapauudenkodista ja sukulaisista. tuntematta ketään täältä. Tottakai mulla on tuttavia ja kavereita, mut ei sellasta jonka kans ois oikeesti klikannut heti. Sitä sielunkumppania siis etsiessä :-) tälläsiä juttuja lukiessa jaksaa taas uskoa parempaan huomiseen ja siihen et ehkä mä vielä löydän sen oikean ystävän!
VastaaPoistaIhania kuvia enkestä miten söpöjä nuo tytöt on ������ !
Rohkea veto kyllä! Oon ihan varma että sulla sellainen tulee eteen kun sitä vähiten odotat, niin mullakin<3
PoistaToi eka. <3 Noi solmet. Pus. <3
VastaaPoista<33
Poista