Kun siihen porkkanaankin voi tukehtua

Puuh, miksi ja miten se äitinä oleminen tuntuu yhtä edelleen olevan jotain rakettitiedettä? Kauhean raadollista, vaikka luulisi riittävän, että rakastat ja pidät huolta hyvinvoinnista. Se mitä itse lasken hyvinvointiin on rakkaus, ravinto, puhtaanapito ja läsnäolo. Rakettitiedettä siitä tekee mm. se, että täytyy tietää mitä syöttää, miten syöttää, mistä se on peräisin, mitä kaikkea sisältää, miten paljon ja mitä se pahimmillaan voi aiheuttaa. Tiedättekö, kun siihen porkkanaankin voi tukehtua.

Sanoisin, että jopa ne huonosti nukutut yöt, pukemisrumbatappelut ja parisuhdekriisitkin on vielä ihan tissien läpsyttelyä sen rinnalla, mitä toinen äiti pahimmillaan toiselle voi olla. Arvostelevat ei meillä koskaan vaan ja meillä kyllä ainakin vaan- kommentit, kauhistelut, syyttelyt ja ei niin hyväntahtoinen neuvominen. Kaikista ärsyttävimpiä lienee kuitenkin kommentit, jotka on pohjimmiltaan inhottavia mutta piilotettu "mukavaksi". Kyllä sitä huomaa myös itse herkästi vertailevansa itseään muihin täällä somessa, että ei se ole aina muiden toimesta se alemmuuskompleksi ja riittämättömyyden tunne. Miksei voitaisi tunkea sitä syyttävää sormea vaikka suun kautta toisen korvaan, nauraa paskanaurua ja tsempata toinen toistamme kun samassa paatissa kuitenkin seilataan. Erimieltä tietysti saa- ja pitää olla, se voi parhaimmillaan olla puolin ja toisin todella hedelmällistä, mutta raja menee rikki kun aletaan tuomita toisen mielipiteitä ja kasvatusmetodeita.

Ylläolevat asiat ovat mulle henkilökohtaisesti sellaisia asioita, joita en ihan ymmärrä. En sitten tiedä onko vika mussa vai missä, kun en ihan sisäistä miten jonkun kanssaäitylin perskannikoita kaivelee paljonko meillä syödään sokeria (ja mitä sokeria? inkkarisokeria? valkoista? makeutusainetta?!,hedelmiä..eihän liikaa? eihän viinirypäleitä, tai kamala..Rusinoita!!), kuinka usein käyn ulkona tai kauanko imetän. Mutta hei siis, jos jonkun elämänlaatu ja perhearki kokee täyskäännöksen ylöspäin sillä, että minä muutan meidän perheelle hyväksi todetut toimintatavat heidän perheelle mieluisiksi, niin voin koittaa olla avuksi!

Meillä on usein sotkuista, syödään roskaruokaa, sokeria eikä ulkoilla päivittäin. Mä huudan joskus kun menetän hermot ja olen joskus jopa saanut itkupotkuraivarit, jolloin Oliver on silitellyt mun päätä ja kysynyt auttaako. Ja on päiviä kun saa taputtaa itseään olalle, että selviydyttiin päivästä ilman yhtäkään riitaa, meillä on ollut pitkään aamusta iltaan puhtaista raaka-aineista tehtyä ravintoa ja kotikin kiiltää. 

Mut hei se on sitä balanssia, eikös. 

Mä en todellakaan ollut Oliverin parin ensimmäisen vuoden aikana näin lungi. Mut tiiättekö mikä jeesaa? Löytää sellaisia äitiystäviä, jotka nähdessään sut huonoimmillaan ne ei pidä sulle puhuttelua, että nyt kuule hei vähän mokasit. Hyvä ystävä ja äiti nyökkää ymmärtäväisesti, keittää sulle lisää kahvia ja etsii kaapista millä lahjoa lapset jaloista. Ja tietysti jotain myös äidille.