Puhutaanko suoraan?

Etupylly. Mikä se edes on? Minkä takia se pimppisana jää pyörimään sinne nieluun niin, että ollaan kuolemassa kilpaa häpeään sekä tukehtumiseen? Miksei pippeliä kutsuta etupyllyksi? Miksi sen lausuminen ei nolota?

Mulle on ollut ihan helppoa puhua lasten kanssa ruumiinosista niiden oikeilla nimillä, Vivianin haaroissa ei viserrä kyyhkynen ja vielä vähemmän sitä koristaa etupylly. Oliveriltakin löytyy se pippeli. Intiimit ruumiinosat, mutta ei yhtään sen häpeällisemmät kuin vaikka korvat tai nenä, ellei me aikuiset sellaista käsitystä niistä anneta. Enkä oikein tiedä, kuinka kasvattaa itsetietoinen sekä itsevarma lapsi, jos hänen täytyy itseään millään tavalla häpeillä. 

Odottaessani Viviania, höpöteltiin Oliverin kanssa lähinnä mukavia tulevasta vauvasta. Luettiin myös melko paljon kirjoja aiheen tiimoilta, mutta koko odotusaika oli melko pintapuolista. Siksi yllätyin, kun Oliver kerran kesken iltasadun kysyi minulta, että mistä ne vauvat tulevat. Kysymys tuli ihan puskista, enkä ollut osannut varautua juuri sen takia, että tuoreessa muistissa oli Vivianin raskausaika. Päädyin vain mumisemaan, että keskustellaan asiasta huomenna, saadakseni pienen aikalisän pohtia mitä ja miten vastaisin.

Viaton kysymys laittoi minut pohtimaan kasvatusperiaatteitani sekä arvojani ihan tosissaan, vaikka pienen alkujärkytyksen jälkeen asiahan oli ihan itsestäänselvä, eikä edes yhtään vaikea.

Tiesin, että en todellakaan aio satuilla haikaran tuovan vauvaa, mutta olin silti naivisti ajatellut Oliverin olevan vielä pieni ja ymmärtämätön asian suhteen. Loppupeleissä kyseessä oli ainoastaan oma suhtautumiseni asiaan ja pitikin pohtia, että miksi koin asiasta puhumisen "nolona" ja vaikeana?  Tärkeää on vastata lapselle rehellisesti, mutta ikätason mukaisesti. Seuraavana päivänä sitten kerroin, että vauvat tulee synnytyskanavaa pitkin ja se vastaus riitti. Hetkeksi. Kyllä niitä jatkokysymyksiä alkoi myös hiljalleen tipahdella, hehheh, mutta olen aina vastannut vain esitettyyn kysymykseen, sen enempiä selittelemättä. Ja miten paljon helpompaa näistä asioista onkaan puhua kun niistä vaan alkaa puhumaan, onhan kuitenkin raskaus ja synnytys maailman luonnollisimpia asioita. Ja ne ruumiinosat, kaikki ne.

Haluan, että lapseni voivat kysyä ja keskustella aiheesta kuin aiheesta kanssani ilman häpeän tunnetta. Tietysti tietynlaisen suodattimen kanssa, koska minä tahdon kuitenkin toimia lapsilleni vain vanhemman - en kaverin roolissa. Toivon, että myös mahdollisesti kiperiltä tai kiusallisisilta tuntuvissa asioissa on matala kynnys kysyä minulta tai isältä neuvoja sekä keskustella, mielummin niin, ettei kynnystä olisi laisinkaan. 

Itse vanhempana tahdon ja pyrin olemaan avoin ja rehellinen lapsille, sellainen mitä heiltä itseltäänkin vaadin, oli aihe mikä tahansa. Painotan aina, että lupaukset on pidettävä ja totta on aina puhuttava, silloinkin kun pelottaa mitä totuuden ilmetessä seuraa. Miten voin vaatia rehellisyyttä lapsilta jos en ole sitä itse? 

Miten te olette näistä asioista lapsille puhuneet?