Koska sinä kasvoit?

Nyt se iski.

Masis.

Mun poika ei ole vauva.

Se on taapero.

Voisko kellon seisauttaa nyt?

Joka päivä tulee uusia juttuja.

Ne ilahduttaa mutta omalla haikealla tavalla muistuttaa siitä,

että lapsi varttuu kokoajan isommaksi.

Oliver on nyt mitä parahuldaisimmassa iässä.

Kulkee ketterästi mukana asioilla,

touhuu toisinaan itsekseen,

hassuttaa vanhempia,

on omatoiminen.

Mutta jos tämä puolitoistavuotta meni näin sutjakasti,

niin kohtahan se on jo koulussa!

Ei!!

Oliver hämää meitä vanhempia sillä,

ettei vielä puhu.

Vaikkakin tänään kiljui ja karjui puhelimeen,

iloisesti omaa kieltä länkyttäen.

Iskä oli sitä mieltä,

että langan toisessa päässä taisi olla puhelinmyyjä.

Mutta tämä puhumattomuus 

saa meidät vanhemmat pitämään Oliveria paljon pienempänä,

mitä hän todellisuudessa on.

Olli on oikeasti todella fiksu, 

jos sille päälle sattuu.

Tiedetään ruumiinosat,

ymmärretään lähestulkoon kaikki,

mitä äiti tai isi kehottaa tekemään.

Olli hoksaa asioita,

mitä en olisi välttämättä itsekään hoksinut.

Haluaa tehdä itse.

Pukea itse,

syödä itse.

Jopa haarukalla osataan jo syödä hienosti.

Lasista ollaan juotu jo vähän ennen 1v-kekkereitä.

Ollin lemppari ja äitin vihokki leikki,

on töpselit, piuhat ja sähkörasiat.

Asentajan olis hyvä vaan olla asentamatta.

Musta on myös ihanaa,

kun Ollista on kuoriutunu pikku pusumaakari.

Ja halimaakari.

Kaikille riittäisi rakkautta ja sitä ei kaihdeta näyttää!

saitko luurit?

Ihana isopienipoika.

Lakkaisitko hetkeksi kasvamasta.