MITÄ ONNI ON? MISTÄ SEN LÖYTÄÄ?

Olen huomannut etsiväni onnea vääristä paikoista ja yrittäväni toisinaan sitä jopa ostaa. Huokaillen katsonut kuvia muiden toinen toistaan upeammista asunnoista, lomamatkoista, hankinnoista.. Minäkin tahdon! Minäkin tahdon osata pukeutua, lomamatkan Thaimaaseen, vilkkaan sosiaalisen elämän, naurua pursuavan parisuhteen ja sisustuslehdenkansikuvakodin. Haluan olla korkeasti koulutettu, hienon mainitsemisen arvoisen työn, toisen auton ja kauniin takapihan kuolemattomine kukkineen. Sen lisäksi haluaisin elää ilman penninvenytystä ja olla velaton. Tahdon olla onnellinen ja paskoa yksisarvisia kaikkialle. 

Niin.. Jokainen meistä taitaa tavoitella onnea mutta meidän surkeutemme lieneekin piileä siinä, että elämme kuvitelmassa, että jossakin tuolla odottaa vielä hiukan suurempi onni, aidompi rakkaus ja valoisampi tulevaisuus kuin mitä meillä tässä nyt, tänään, tällähetkellä on. Huomaan taipuvani juuri tähän itsekin. Olenko itse oman onneni tiellä? Odottaako se elämäni rakkaus kotisohvan sijaan bensa-aseman huoltsikalla johon vahingossa törmään ostoksiemme lentäen kaaressa lattialle ja rakastumme päätä pahkaa? Olisinko sittenkin onnellisempi Helsingin ydinkeskustassa rattaita sporaan työntäessä lattemuki kädessäni kiirehtien verkostoitumaan? Olisinko onnellisempi jos muutettaisiinkin pienempään asuntoon ja rahaa riittäisi lainan sijaan sisustukseen ja matkusteluun? Onko elämäni nyt liian arkista ja viihdynkö siinä vain koska olen muuttunut arkiseksi? Onko normaalia tuntea välillä olevansa masentunut?  Oletus onnellisuudesta on se, että sen on oltava täydellistä ja pysyvää. Miksi onnellisuus vaatii huippuelämyksiä? Loppupeleissä kuitenkin elämä on arkea jota koristavat huippuelämykset.

Olen aina pitänyt itseäni kiitollisena ja perustyytyväisenä ihmisenä. Huomaan kuitenkin, että minä tosiaan olen itse oman onneni tiellä, olen tyytymätön ja janoan enemmän. Vähän korkeampi palkka, vähän isompi koti- tai siis enemmän huoneita, vähän parempi ja isompi auto, telkkarikin on jo muutaman vuoden vanha ja juuri lanseerattiin uusi Iphonekin. Koskaan mihinkään tyytymättä, koska uuden tavaran viehätyksen elinkaari on hyvin lyhyt- tavara on kuitenkin vain tavaraa. 

Ehkäpä juuri tämän takia ihmisten on vaikea olla onnellisia, kun vaaditaan siltä onnelta liikaa. Ei onnen täydy olla tajunnanräjäyttäviä tuntemuksia tai kokemuksia, se on ohimenevää eikä voikaan kestää. Onni löytyy meistä itsestämme ja kuka tahansa kykenee siihen. On ihan ok olla ajoittain surullinen, turhautunut, vihainen ja haikaileva- ei sateenkaarta ilman pientä sadetta. Onni on kokonaisvaltaista tyytyväisyyttä omaan elämäänsä ja kaikki oheinen elämyksineen ja muine eforian tuntemuksineen ovat erittäin kivoja lisäbonareita. Jos ei ole tyytyväinen arkeensa ei sitä yksittäiset irtiotot arjesta tai luottokortin vetäminen limiitille pelasta.

Aloitetaan siis alusta. Tarvittiin vähän asenteen muutosta ja itsetutkiskelua.Mistä minä olen onnellinen tällä hetkellä? Kodista, toimivasta arjesta, lapsesta ja tulevasta vauvasta, tulevasta keväästä, valosista aamuista ja pitenevistä illoista, ystävistä, hyvästä puolisosta- aina täytyy vaan muistuttaa itseä ettei aidan toisella puolen ole vihreämpää vaan siellä missä nurmea hoitaa, lapsen naurusta, aamun kahvikupollisesta, paljon antavista isovanhemmista, kevätkenkien esiin kaivamisesta. Ennen kaikkea tästä mitä nyt on, suruineen päivineen meidän arki on ihanaa ja mikään ei ole ihanempaa kuin viihtyä siinä arjessa- koska sitähän se elämä enimmäkseen on. Mutta täytyy minun lisätä, että olen myös onnellinen kodista joka askel askeleelta näyttää enemmän mieluiselta, uudesta tv- tasosta, postilaatikkoon tippuneista lastenvaate löydöistä ja tulevista matkoista. ;)

Vastataukseni siis otsikon kysymykseen on, ettei onnea löydä etsimällä vaan elämällä omaa elämää. Elämä ei ole jatkuvaa onnea ja happy endejä, sillä eihän onni silloin tuntuisi miltään.

Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on. - Demokritos