SYNNYTYSKERTOMUS

Vaikka synnytys ei mennyt niin kuin toivoin ja suunnittelin, en jostain syystä silti osaa olla pettynyt itseeni. Tämä synnytys todisti mulle vain sen, että sillä miten monta synnytystä on takana tai kuinka aiemmat synnytykset ovat menneet, ei ole mitään merkitystä. Mulla on kaksi suhteellisen helppoa ja nopeaa synnytystä takana ja tämä kolmas oli henkisesti ja fyysisesti kaikista raskain. Sekä pitkäkestoisin, 14,5 h (edelliset n.11h & 9h)

Vuorokausi ehti vaihtua, ennen kuin osasin käydä nukkumaan. Muistan katsoneeni kelloa noin puoli yhden aikaa kun seuraavaksi heräsin 01.45 kipeisiin supistuksiin. Mulla oli jo useamman viikon supistellut kivuliaastikin sekä ollut sellaista menkkajomoilua, mutta edeltävänä iltana ne oli tosiaan tuntunut jollain tavalla erilaisilta. Nousin ylös ja menin nojailemaan jumppapalloon kunnes supistukset helpotti. Mietin hetken menenkö takaisin nukkumaan, niin kuin olin useana yönä aiemmin supistuksen tullessa tehnyt, mutta jokin vaisto käski jäädä odottamaan tuleeko supistuksia lisää. Supistuksia tulikin 10-15 minuutin välein kestäen aina 1-2 minuuttia kerrallaan. Supistusten tullessa nojailin polviltani jumppapalloon ja
supistusten välissä kävelin ympäri asuntoa, pompin jumppapallolla ja jossain vaiheessa lätkäisin vuokraamani TENS-laitteen selkääni.

04.30 soittelin äippäpolille, että täytyiskö lähteä näytille. Kestin kyllä kipujen kanssa vielä kotona, mutta koska supistuksia oli tullut jo melkein kolme tuntia säännöllisesti 10-15 minuutin välein, ajattelin että olisi kiva tietää tilanne. Vähän jännitti kun kuitenkin kolmas synnytys, että kuinka äkkiä se h-hetki voi yllättää. Päätin kuitenkin vielä hetken tarkkailla tilannetta ja kävin herättämässä miehen. Mies oli aiemmin illalla soittanut äidilleen, että varautuu mahdolliseen yölliseen puheluun, mutta silti arvoin vielä pitäisikö mun mennä käymään siellä käyrillä ensin yksin, ettei tule turhaan anoppia heräteltyä. Meiltä kestää ajaa sairaalalle n.10-15 minuuttia, mikä oli supistusteni väli ja totesin, että en uskalla kyllä lähteä jos ne yllättää kesken ajon. 

05.00 mies soitti anopille, joka oli melko pian meillä ja n. 05.30 olin käyrillä, 3 cm auki.

Tässä vaiheessa kerroin toivovani mahdollisimman luonnollista synnytystä. Vivianin synnytyksessä otin ilokaasun lisäksi spinaalin, joka ei mulla tehonnut juuri ollenkaan. Vaikutus myös ehti loppua ennen ponnistusta ja tiesin, miltä tuntuu ponnistaa luomusti. Toiveeni oli käyttää kivunlievityksenä suihkua ja ammetta, sekä TENS-laitetta. Pyysin että ensisijaisesti muuna tarjottaisiin ilokaasu, mutta ettei mitään kivunlievitystä siltikään poissuljettaisi. Tahdoin synnyttää ammeeseen.

06.30 Siirryin suihkuun pallon päälle ja mies lähti hakemaan tavaroita autosta.

07.20 Oltuani melkein tunnin suihkussa, siirryin ammeeseen. Tässä vaiheessa supistukset olivat olleet melkein 6 tuntia 10 min välein 1-2 minuutin mittaisia, eivät siis olleet tihentyneet ja kipeydeltään melko samanlaisia.

08.17 Supistukset edelleen samanlaisia ja aloin olla jo erittäin väsynyt, koska olin nukkunut edellisenä yönä vain tunnin. Nousin hetkeksi ammeesta, jotta saatiin ktg piirtymään ja hengittelin supistusten läpi. Muistan kuitenkin, kuinka kerta kerralta se alkoi olla vaikeampaa kun väsynyt kroppa alkoi laittaa kipuja vastaan ja vaikka kuinka yritin olla rento, en vain pystynyt.

09.33 Supistukset alkoivat olla voimakkaampia ja siirryin takaisin ammeeseen.

09.49 Supistukset tekevät enemmän kipeää ja tulevat tiheämmin. 

10.38 Supistuskivut alkoivat olla jo liikaa ja jokaisen supistuksen välissä pilkin. Aina supistuksen tehdessä tuloa paniikki hiipi yhtämatkaa kun tiesin, että en jaksa, olin liian väsynyt. En pystynyt enää hengitellä supistuksia vaan huomasin, että kroppa meni lukkoon ja laitoin tahtomattani supistuksille vastaan. Siirryin sängylle käyrään ja pyysin ilokaasun sekä TENS-laitteen. Pyysin katsomaan tilanteen, jotta osaisin vähän arvioida omaa jaksamista tulevaan. Olin auki n.6cm, eli viiden tunnin aikana olin auennut vain vajaa 3 cm, vaikka supistukset olivat olleet säännöllisiä ja kipeitä. Tunsin suurta turhautuneisuutta.

11.00 Itkin jo kipuja, väsymystä ja aivan kaikkea. Koko synnytys alkoi ahdistamaan. Päätin kuitenkin vielä yrittää ilokaasun kanssa pallon päällä olemista. 

11.20 Olin jo aivan kuitti, enkä jaksanut edes hengittää oikein ilokaasua (minkä kanssa kahdessa edellisessä synnytyksessä ei ole ollut mitään ongelmia) Itkin epiduraalia, että saisin edes hetken nukkua. 

11.58 Epiduraali alkaa vaikuttaa, nukun n. 20-30 min

12.42 Kalvot puhkaistaan ja lapsivesi menee 

14.23 Supistuskivut eivät ole vielä palanneet, tunsin vain paineentunnetta supistusten aikana. Hengailin ja pompin pallon päällä toivoen, että synnytys viimein etenisi.

14.55 Katsotaan tilanne ja yli neljän tunnin aikana epiduraalista sekä kalvojenpuhkaisusta huolimatta olin auennut vain sentin. 

14.58 Laitetaan oksitosiinitippa

15.04 Laitetaan sokeritippaa kun olin jo aivan kalpea. Laitetaan myös lisäannos epiä, koska pelkäsin että en enää jaksa supistuksia varsinkaan jos ne tulevat oksitosiinista johtuen rajumpina.

15.12 Tunsin kuinka muljahti ja tuli ponnistamisen tarve. Olin 10 minuutissa auennut 3 cm eli täysin auki. 10 minuutissa tapahtui oksitosiinin ansiosta enemmän kuin hitto 10 tunnin aikana!! Tässä vaiheessa olin jo niin väsynyt, että sain hysteerisen pelkokohtauksen ja ponnistaminen pelotti. Pelkäsin itseni sekä vauvan puolesta, pelkäsin kipua ja olin varma etten pysty. Oltiin ehditty juuri antaa tuo epi ja puudutus oli täydessä tehossa, joten päätettiin odotella rauhassa ponnistuksen tarvetta, eikä lähteä väkisin puskemaan.

16.00 Ponnistusvaihe

16.02 Poika syntyi 

Synnytys tosiaan oli aivan toisenlainen mitä suunnittelin, mutta kuten sanottu en osaa enkä tahdo olla itseeni pettynyt. Uskon, että synnytys olisi voinut mennä ihan eritavalla jos se olisi käynnistynyt aamulla nukutun yön jälkeen. Luulen, että oma väsymykseni ja sen myötä supistuksia vastaan taistelu hidasti myös synnytyksen kulkua. Tärkeintä mulla oli kuitenkin saada vain vauva ehjin nahoin syliin pitkän odotuksen jälkeen ja se, millä tavalla se tapahtuisi oli toisarvoista. Jaksamisessa isoin tuki oli miehestä, jonka koin tärkeämmäksi tämän synnytyksen kohdalla kuin koskaan aikaisemmin. Hän jaksoi tsempata, hieroa ja silitellä mua koko synnytyksen läpi. Lisäksi meillä oli superihanat kätilöt, joille myös iso kiitos kaikesta.

Myöhemmin mulla alkoi vielä valahtelemaan vuotoa ja kohtu ei meinannut tyhjentyä. Pariin otteeseen käytiin painelemassa ja lopulta sain oksitosiinia, jotta kohtu supistelisi ja tyhjentyisi. Olin ihan kalpea ja kätilön käsikynkässä pääsin käymään suihkussa, josta sitten 10 sekunnin jälkeen mut talutettiin takaisin sänkyyn kun jalat meinasi lähteä alta. Mulla ehti kaikessa tohinassa päästä myös virtsarakko laajenemaan, jonka johdosta sain vuorokaudeksi katetrin. Mä olin jo niin turta ja väsynyt, että sain noissa kohinoissa pienoisen paniikkikohtauksen ja itkin miehelle, että en halua että muhun kosketaan enää. Pääsin salista huoneeseen vasta 19.30-20.00, minne mut kärryteltiin pyörätuolissa kun olin ihan vetelä. En kyennyt omin voimin suihkuun, joten makoilin vauvan kanssa sängyllä ja torkahtelin mitä vauvantuoksuilta maltoin.

Seuraavana aamuna multa otettiin katetri pois, kävin suihkussa ja aamupalalla, jonka jälkeen oloni onkin ollut mitä mainioin :D Lapset kävi moikkaamassa ja siitä asti he ovat (ainakin toistaiseksi) olleet ihan hurmaantuneita vauvasta. Vessassa käynti onnistui ja vauvalla oli kaikki okei, joten päästiin kotiin 19.30 aikoihin.

Täällä me ollaan sitten neljä päivää harjoiteltu uutta arkea ja mä olen vain ihan kreisinä. Voisin pitää tuota nyyttiä sylissä 24/7 ja nuuhkia varastoon tuoksua. Samalla on kauhea depis, kun tietää miten tämä kaikki menee niin äkkiä ohi ja kuinka lopullista kaikki on. Mutta niistä fiiliksistä lisää ihan omassa postauksessa, koska tämä alkaa olla jo ihan tarpeeksi maratoninmittainen tämä.

Niin, ja ne strategiset mitat: 49 cm 3380 g ja hattu 35 cm