KOOLLA EI OO VÄLII

Niin siis vaatekoolla ainakaan.

Moni ajattelee, että kaunis ja itsevarma nainen on kokoa 32, pitkänhuiskea tähkäpää,
joka sipsuttaa 15 senttiset päkijöiden alla, Guccin laukku kyynärtaipeella ja tyyli on kuin Voguen kansikuvatytöllä.

Kaunis nainen on tietenkin meikkaamattakin kaunis ja pyntättynä sanoinkuvailematon.
Kaunis nainen on aina vimosen päälle.

Näin niinku kärjistetysti mielikuva kauniista naisesta on yleensä sellainen klassinen, kait.
En mä oikeestaan edes tiedä, koska mun ainainen girl crush ei ole kokoa 32, ei itseasiassa lähellekään sitä. 
Jaloista siltä löytyy tennarit, kyynärtaipeelta kangaskassi tai selästä reppu.

Tyyli ei tarkoita merkkiputiikkeja, tyyli voi olla henkkamaukkaa ja/tai kirppistäkin. Voit olla halppiskuteissa paljon tyylikkäämpi kuin sukista hattuun asti Hilfigeriin pukeutunut rahamamma. Tyyliä kun ei voi ostaa. 
Kauneus on katsojan silmissä ja kauneutta on niin paljon erilaista. Monta seikkaa mitkä siihen vaikuttaa. 
Hymy, luonne, se miten itsensä kantaa. Ja moni muu.

Mulla on ystävä, jonka kanssa mun itsetunto tipahtaa aina nollille illanviettoon lähtiessä.

Tyyli, asenne ja oikeanlainen itsevarmuus lisättynä tummiin piirteisiin saa vakuuttuneeksi kokoon katsomatta. 

Tässä mimmissä vaan kaikki kolahtaa urilleen;

Tyyli, joka on tällä vuosisadalla, rentoutta ja omaa silmää.

Asenne, joka lähettelee vastaantulijoille ylävitosia moi mä oon mä ja mä olen hyvä just näin ja itsevarmuus, 
joka sanoo niille, jotka eivät kättä nosta, että omapahan on menetyksesi. 

Vaikka en todellakaan arvota ihmisiä ulkonäön perusteella, voin silti väittää, että vaikka kyseinen ystävä on vaatekooltaan suurempi kuin muut ystäväni, on hän taatusti kauneimpia ihmisiä, joita olen kuunaan nähnyt.

Joten ei, koolla ei ole hippaakaan merkitystä. Ainakaan kenenkään koon ei pitäisi olla muiden persesyyhy.

Vaikka niin kovasti ystävääni ihailen, en minä ole kokooni tällä hetkellä tyytyväinen. 
Ja koska en ole itse tyytyväinen itseeni, päätin että sille on tehtävä jotain.
On aika jo jatkaa eteenpäin ja muistuttaa itseä siitä mihin kesän alussa jäätiin.

Raskaus tuli ja meni ja jätti vyötärönseudulle ylimääräistä nahkaa kiva etureppu, varsinkin lohtusyömisen jäljiltä, 
enkä aikoihin tehnyt asialle mitään. Samaan aikaan kun itkin saamattomuuttani ruokaremonttiin ja urheiluun 
ahmin kolmatta suklaadonitsia naamaan ja huusin miehelle miksi se sallii sen. (:D) 
Rakas, minusta on tullut laihaläski.

Nyt on aika laittaa stoppi. Tänään olen taas aloittanut oikeanlaiset ruokailutottumukset ja ai kamala!
Miten en voinut muistaa miten kamalaa se onkaan? 
Vaikka mä en ole koskaan sitä liikunnan iloa hoksannut ja se on aina mulle yhtä suorittamista, 
on oikeanlainen syöminen ja säännölliset ruokailuvälit sekä veden riittävä juominen heittämällä hankalampaa. 
Ja tietty, se oikein syöminen on se kaikista tärkein osa-alue.

Treeniä mietin hetken. Shred oli tehokas, mutta ei sitä toistamiseen jaksa. 
No päädyin aloittamaan juoksukoulun ja tarkoitus olisi, että 10 viikon päästä juoksisin 10 km.

Tällä hetkellä se tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta. 
Tänään ensimmäistä lenkkiä tehdessä jo neljän (4) minuutin juokseminen oli rappauttaa mut 
ja olin ihan valmis juoksemaan lähimpään terkkariin hakemaan sydämentahdistinta lainalle. 

Tästä kun vetreydyn takas kondikseen, aloitan kaveriksi kahvakuulatreenit. 
Jos jotain kiinnostaa treenin eteneminen ja mitä safkailen niin voin niistä myöhemmin kirjoittaa.

Mut hei, nyt tarttee tsemppiä =D