Kohta kaksi viikkoa sitten Vivian täytti jo kahdeksan kuukautta. Hän on pian ollut täällä jo sen ajan, mitä hän vietti vatsassani, älytöntä! Katselin eilen illalla Instagram-tililläni videoita, jossa Vivi on vasta parin kuukauden ikäinen ja tuntui, kun siitä olisi vasta ihan hetki. Miten aika voikin juosta? Päivittelen sitä varmaan jokaisessa kuukausikuulumis-postauksessa ja päivittelen varmasti jatkossakin. Mä en vaan tahtoisi että tämä kuopuksenikin tästä kasvaisi, tai toisaalta toivon että lapseni olisi jo isoja ja itsenäisiä ja samalla niin pieniä ja avuttomia <3
Vivian on kaikinpuolin erilainen vauva kuin Oliver oli, mutta lisäksi hän selvästi on kuunnellut äitin toiveita ja päättänyt pysyä vauvelina. Nyysyläisellä ei ole vielä yhtäkään hammasta (mutta puruvoima on silti mieletön, trust me) ja edelleen liikutaan ainoastaan ryömien. Hän osaa istua ilman tukea, mutta ei aina muista mikä olisi se fiksuin tapa laskeutua.. Sitä siis edelleen harjoitellaan. Hän tykkää seistä käsistä kiinni pitämällä ja koittaa kovin loikkia, välittämättä siitä ettei taidot ihan riitä vielä. Paino tulee edelleen siellä -10 käyrillä ja tästä johtuen saatiin aika ylimääräiselle 10kk neuvolakäynnille, jotta nähdään ettei painoon ole tullut notkahdusta. Huolta ei kuitenkaan ole, nämä meidän lapset vaan sattuu olemaan tälläisiä solakoita.
Vivian saattaa viihtyä pitkiäkin aikoja lattialla koiran ja/tai isoveljen touhuja seuraten sekä koittamalla osallistua leikkiin itsekin. Soivien lelujen lisäksi parasta leikinantia on kukkuu-leikit, käsillä läiskiminen ja jaloilla sätkiminen. Hän rakastaa edelleen musiikkia ja nukkuu yöt hyvin vierellä. Loukkaantuu verisesti, jos kädestä viedään tavaroita (varsinkin niitä sopimattomia..) Äidinmaito on edelleen maailman paras juttu, mutta hyvällä ruokahalulla mutustelee kaikkea mitä käsiinsä vain saakaan (siis aivan kaikkea, Doran luu kelpaa vallanmainiosti myös). Vierastaa hän ei juuri osaa, vähän saattaa vieraassa sylissä pakokauhu hiipiä, mutta äidin sylistä voi hyvinmielin kikatella. Luottavainen, kaikinpuolin aurinkoinen ja sosiaalinen, maailman ihanin tyttö.
Pituus 67,9 cm (65,4)
Paino 6905 g (6555)
Py 44,4 (43)
Ihana Vivi ♡ Niin suloinen bebe, mä en myös voi uskoa että hän on jo 8kk!! Aika kiitää.. :)
VastaaPoistaliiankin nopeasti!!
PoistaVoi mä en niin kestä tätä söpöliiniä. <3
VastaaPoistaSul on aivan ihana blogi jäin lukijaksi.
VastaaPoistahttp://elamaapahkinankuoressaa.blogspot.com/
kiitos, tervetuloa<3
PoistaNiin suloinen pieni neiti <3 Aina minäki vaan tuota ajan kulkua päivittelen, ihan hurjaa.
VastaaPoistaOo onnellinen, ettei hampaita (vielä) oo. Mein tytöllä on kaks ja niillä sa aika kipeää jälkeä aikaseksi, ku pelkillä ikenilläkin saa. Auts :D
hän on<3 joo meillä kaksi hammasta nyt ja aika napakasti saa kyllä välillä otteen =DD
Poista8 kuukautta, miks nää kasvaa niin nopeesti!!!! <3 meillä myös täällä aika vauva vielä :")
VastaaPoistakohta nää on vuoden!!!!
PoistaIhana neiti. 😊 Meilläkin täytettiin jo 7kk. 😊
VastaaPoista