SOCIAL MEDIA

11 kohdan haaste.

12/10/2013

Mrs.Hunsvotti & Muut -blogin Salla nakkas mua haastella. 



Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.




11 faktaa minusta.

1. En ole hyvä rahan kanssa.
2. Olen sarkastinen, joskus ärsyttävyyteen asti.
3. Minulla on ollut 2 vuotta ripsienpidennykset. En luovu.
4. Syön omituisesti hampurilaisen. Kerros kerrokselta. Pihvi vikana.
5. Aina parillinen määrä.
6. Pahin kaikista on volyymi telkkarissa. Eli pakko olla parillinen.
Mies vihaa tätä. Saan joskus ahdistukset autossa jossa ei näy, millä volalla musa soi. heh.
7. En ole kodinhengetär enkä pullantuoksuinen puoliso.
8. Omistan vauvakuumeen.
9. Ollaan seurusteltu miehenkanssa vähän päälle kaksi vuotta.
Siinä ajassa ollaan muutettu kolmesti, matkustettu ulkomaille kerran ja meillä on 1v4kk ikäinen taapero.
10. Arvostan suorasanaisuutta, loukkasi tai ei. Ompahan rehellinen.
11. Olen laiska liikkumaan. Menen autolla kaikkialle.



Sallan heittämät kysymykset:

1. Kuka sinä olet?
Salla 22 v. Puhun liikaa ja liian kovaa. Ärsytän monia. Mutta oikeesti oon aika herkkiskin.

2. Mistä pidät?
Perheestä ja ystävistä. Heidän kanssa vietetystä ajasta. Kesästä. 

3. Oletko jouluihminen?
En kummoinen. Joulu on ihan jees.

4. Mitä kirjoitat blogiisi?
Milloin mistäkin, fiiliksen mukaan.

5.Mikä on lempi kukkasi?
:D ihan kun niitä tuntisin. On yksi superkaunis mitä diggailen mut en muista nimeä. 

6. Kesä vai talvi?
Kesä. Ehdottomasti.

7. Mitä teet työksesi?
Olen Lidlin myyjä

8. Asutko maalla vai kaupugissa?
Tämmöinen tuppukylä. Jonkinsortin kaupunki tää on kai olevinaan.

9. Kallis vai halpa?
Laadukas ja silmää miellyttävä. Jos mä näen sen omannäköisen vaatteen hennesillä niin ostan sieltä.
Joskus ostan kallista, en siksi, että se on kallista vaan ne vaan on miellyttänyt silmää. Mielummin tietty maksaisin vähemmän :D

10. Luitko haastajan blogia?
Luen toisinaan.

11. Mistä pidit/et pitänyt siinä?
Kivaa oman arjen jakamista.



Minun kysymykset haastetuille:

1. Paras luonteenpiirre sinussa?
2. Entä huonoin?
3. Mitä ottaisit autiolle saarelle mukaan?
4. Onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?
5. Parasta joulussa?
6. Mieluisin joululahja-toive?
7. Onko sinulla omituisia pakkomielteitä? Mitä?
8. Mistä blogisi kertoo?
9. Jos saisit päättää, mikä supersankari olisit?
10. Paheesi?
11. Luetko haastajan blogia? Mikä siinä on parasta/kurinta?


Haastan:

http://lapsestaaikuiseksijaaidiksi.blogspot.fi/
http://sanssu-justthewayyouare.blogspot.fi/
http://funnystory-jansu.blogspot.fi/
http://tiitutiiakatriina.blogspot.fi/
http://minskulife.blogspot.fi/
http://withlove-karoliina.blogspot.fi/
http://mistaonpienettytot.blogspot.fi/
http://diivs.blogspot.fi/
http://porrosukka.blogspot.fi/


En jaksa etsiä enempää. Saa kelvata.

1 kommentti :

Kiva, jos jätät jäljen käynnistäsi ♥