Hetki

Lukiessani iltasatua Oliver painaa päänsä rinnalleni ja vetää sormeni korvaansa.
 Pitää rapsuttaa.

Tuhisee siinä ja kuuntelee.

Välillä suukottaa ja painaa päänsä taas rintaani.

Satu loppuu, hyvää yötä.

Poika käpertyy kainalooni.

Päätän jäädä hetkeksi viereen,

selvästi hyvä olla, molemmilla.

Oliver hapuilee hiuksiani ja haroo niitä hetken,

ottaa kädestäni kiinni, hymyilee ja nukahtaa.

Mietin, kuinka hyvä on olla tässä hetkessä.

Toisinaan mietin, olenko hyvä äiti.

Poden huonoa omaatuntoa kun korotin ääntä.

Mutta ihmisiä me äiditkin ollaan.

Tälläiset hetket pysäyttää, olen mä vaan rakas tuolle pienelle tyypille.

Ja se on niin tavattoman rakas mulle.
 Meille.