Ihana Jemmi heitti mua haasteella. Haastetta tässä tosissaan onkin.
Tarkoitus on kertoa viisi asiaa joita rakastaa itsessään.
Ihmisenä, jonka on hankala ottaa edes kehuja vastaan, ei ollut helppo lähteä nimeämään viisi asiaa joita rakastaa itsessään. Perustellen vielä miksi.
Hieno aihe.
Hetken blogihiljaiselon jälkeen tätä mutustellen sain-kuin-sainkin jotain aikaiseksi.
Täältä pesee.
1. Kuuntelen- en vain kuule.
Tiedättekö ihmisiä jotka kyllä kuulee, mutta ei aidosti kuuntele?
Tämä on piirre josta olen itsessäni ylpeä.
Jos minulle tärkeä ihminen kertoo itselleen tärkeää asiaa, otan sen tärkeänä itsellenikin.
Kuuntelen. Palaan asiaan vielä viikkojenkin päästä, kyselen, olen kiinnostunut.
Olen olkapäänä kun surettaa. Aina en ymmärrä, mutta yritän. En tuomitse.
2. Suorasanaisuus
Mietin hetken, laitanko tätä.
Mutta mä pidän tästä piirteestä itsessäni vaikka moni muu ei.
Mä itse pitäisin myös siitä, että asiassa kuin asiassa mulle oltaisiin rehellisiä- suorasanaisia.
Joskus vaan totuus satuttaa.
Mutta iteppähän kysyit.
Toki asiat voi esittää monella eri tavalla,
voisin toisinaan kiinnittää huomiota miten puen ajatukseni sanoiksi,
ettei kuulostaisi pahimmalta mahdolliselta.
voisin toisinaan kiinnittää huomiota miten puen ajatukseni sanoiksi,
ettei kuulostaisi pahimmalta mahdolliselta.
Mutta pointtina se, että en sano asioita niin miten kuulija tahtoisi kuulla,
vaan niin miten oikeasti asian ajattelen.
vaan niin miten oikeasti asian ajattelen.
3. Äitiys
Tämä löytyikin sitten lähes kaikilla yhtenä vastauksena.
Mutta mä olen ylpeä siitä, että minusta kuoriutui hieno äiti.
Varsinkin kun ei välttämättä olisi uskonut. Se, että ylitit itsesi ja muiden odotukset.
Minä en ole maailman paras äiti,
mutta koen, että olen paras lapselleni.
Asetan rajoja, rakastan, nauran, huudan, itken.
Koti on turvapaikka, jokaikinen tunne on lupa näyttää.
4. Huumori
Olen hauska. Ainakin omasta mielestäni (hehheh). Itselle on myös hyvä osata nauraa.
Olen sarkastinen. Tätä ymmärtää kyllä hauskaksi vain jos ymmärtää sarkasmia.
Joka tilanteen seivaa huumori.
5. Anteeksi antaminen
Olen ymmärtänyt, että ihminen on vain ihminen. Ihminen on virheellinen ja tekee erheitä.
Mutta jos ihminen on erheistään huolimatta anteeksiannon arvoinen niin anteeksi annan.
Olisi tekopyhää hylätä ystävä aina tämän mokatessa. Itsekin mokaan, itsekään en ole täydellinen.
Täytyy toteuttaa! :)
VastaaPoistaKiva! odotan innolla. Voin vaan kuvitella miten hienoa tekstiä saat aikaan! :)
PoistaJippii, kiitos Saltsu <3
PoistaJippiiii Erika<3
PoistaIhania asioita ♥.
VastaaPoista<3
PoistaMä edelleen pyörittelen tätä.. :D Ehkä mä tän jossain vaiheessa saan valmiiksi!
VastaaPoistaKyllä se siitä!
PoistaVihdoin valmis!!
Poista