Edellisessä postauksessa mainitsin, että keittiömme ei tuoksu pullalta.
Aamulla annoin sille mahdollisuuden köyhien ritarien muodossa.
On harvinaista herkkua,
että ollaan koko perhe samaan aikaan kotona,
muuta kuin yöt.
Nyt meillä on pari yhteistä vapaapäivää ja aamuisesta inspiroituneena ajattelin,
että olisi kiva kokeilla leipoa yhdessä,
me kaikki kolme.
Tiedän omistavan lyömättömän kotilookin. |
Hetken pohdin, että miten tämä olisi järkevin toteuttaa.
Todennäköisesti ei hygieenisin ratkaisu mihin päädyttiin
mutta me emme omista minipöytää minituolilla.
Syöttötuoli olisi rajoittanut liikkumista.
Päädyin heittämään Oliverin vanhan lakanan lattialle alustaksi,
ei muuta kuin hommiin.
Välillä kauha eksyi suuhun,
kuormasta maisteltiin
ja sotkua syntyi.
Mutta ette uskokaan miten kipinöissä tyyppi oli!
Tää oli kyllä loistoidea aikoihin.
Meillä oli tosi kivaa yhdessä.
Huomaa, että Oliverkin pitää näistä päivistä
kun saa nauttia samanaikaisesti molempien vanhempien huomiosta.
Naps! silmänräpäyksessä isketty kiinni. Isi ikuisti kuvan. Meillä ei edes karkkia syödä mutta haukkana oli. |
Daim-muffareita!
Ohje kinuskikissasta:)
Olen varmaan kotirouvien häpeäpilkku.
Siinä missä keittiömme ei tuoksu pullalta,
en myöskään loista kädentaidoilla.
Joulukuusta asti on verhomme kaivannut ompelua
ja keittiö verhoja.
Kiitos äiti.
Tässä lyhykäisyydessään meidän päivää.
Ps. Onko okei jos miehen kanssa katsotaan täpinöissä Aladdinia,
Oliverin tönöttäessä sohvalla tutkien mielummin varpaitaan ja sovittaen kenkiä.
Olihan se kuitenkin osallisena tapahtumassa?
Onko siis okei jos suunnittelee katsovan Jafarin paluun heti kun poika on iltaunilla?
Disney-leffat, vhs:llä, nostalgista.
Hahah, oot niin ihana :) :D Mä oon kans onneton leipuri enkä osaa ommella! Äiti meiänkin verhot aina ompelee, paitsi viimeks skarppasin ja ompelin verhokapan sivut ite (halpaa ikean kangasta niin ei ollu niin väliks vaikka meni vähän vinksin vonksin ;) ). Mut hitsi näyttää hyvältä noi muffinssit! TArvii varmaan kokeilla tollasta samanlaista lakanasysteemiä lattaille ;)
VastaaPoistaNo onneks on äidit :D <3 lakanasysteemi toi seikkailun makua;) suosittelen muffinseja, helppoja ja hyvää (jopa minulle;)
PoistaOliver on maailman sulosin lapsi!! Aivan ihana. Hah hyvä idea leipoo lattialla, mäki haluun! :D
VastaaPoistaNo en kiistä, on se aika mainio tyyppi, kiitos <3 ja hei, suosittelen! oli hauskaa, ainakin mulla:D sai hyvällä omallatunnolla sotkea ;) (lapsi sotki)
Poista