Mä joka päivä töitä teen!

Ei sitä opiskella, 

ennakkoon harjoitella.

Voit tehdä ennakkoon selvät sävelet, 

miten sen teet ja mitä et tule tekemään.

Todennäköisesti listasi ei pidä.

 Ainakaan täysin.

Iällä ei ole merkitystä. 

Eka kerta on aina eka kerta.

Ensikertalainen, harjoittelija, opiskelija;

olet minkä ikäisenä tahansa.

Se on pitkä ja kivinen tie. 

Loppumaton matka.

Päivittäistä opiskelua, 

kokopäivätyötä.

Jokapäiväistä pelkoa, 

sydänsyrjällään olemista.

Vastuunottamista. 

Henkisen kasvun paikka, ainakin minulla oli.

Itsensä etsiskelyä,

sovittamista Minää perheeseen,

ei sen menettämistä.

Rakkautta,

vilpitöntä sanoinkuvaamatonta

Rakkautta.

Ylpeyttä,

pienistäkin teoista.

Ylpeyttä hieman itsestäänkin.

Mä en saanut kaktustakaan pysymään hengissä näin pitkään! (hehheh)

Sitä se äitiys on.

Itseään ei saa hukata.

Ei saa uppoutua liikaa äitilandiaan.

Kun tulee äidiksi,

ei se tarkoita sitä,

että on vain Äiti.

Ei ole persoona, omayksinäinenitsensä, vain Äiti. 

On hienoa olla äiti, 

se on hienoin titteli minkä olen itselleni hankkinut.

On myös hienoa olla vain minä.

Minä yksinäisessä ylhäisyydessäni.

Raskauskilot on karissut aika hyvin pois,

tukka piteni muutamakyt senttiä,

ripset on muistettu huoltaa

ja vaatekaappi on ruvennut taas näyttämään

sekalaiselta seurakunnalta rentusta hienohelmaan.

Mä olen saanut otteen taas siitä minuudesta

joka aina vapaa-ajalla tulee esiin.

Huoleton rutku, spontaani.

Ystävääni lainaten "niitä pahoja kulmia on hyväkin hiota pois, mutta ei kaikkea".

Ja näin ollen nautin vieläkin enemmän äitiydestä.