Esittelyssä äiti

Mulla ei ole mitään selkeää linjaa blogilleni.

Sisältö on aika sekalainen sillisalaatti.

Itseni olen jättänyt aika taka-alalle.

Eilisestä tukkapostauksesta sain kuitenkin vähän tuulta purjeisiin.

Innostusta, että voisin ehkä lapsen, kodin ja arjen lisäksi

 postata toisinaan äidistä, minusta.

Miltäs kuulostaisi?

Tänään ajattelin aloittaa minäpostauksen pienellä esittelyllä.

Pari faktaa minusta.

En ole muotitietoinen, koskaan ollutkaan.

En pukeudu tietyn muotin mukaisesti vaan fiiliksen mukaan.

Itsevarmin olo mulla on hyvännäköisissä farkuissa,

 ruutupaidassa, consseissa ja tukka harjaamattomana pipon alta vilkkuen.

Epävarmin olo on tiukassa pikkumekossa, ollut aina. 

Ne ei ole vaan tehty mua varten, ei ole mun tyylisiä.

Harvoin mua mekossa näkeekään.

Rennot hengailumekot on asia erikseen.

Onneli kummitytsy<3

Olen laiska laittamaan itseäni. 

Jos meikkaan, meikkaan melko vähän.

En jaksa hoitaa ihoani ja ne meikit jää useinkin yöksi naamalle.

Kampaamot, kynsienlaitot, ripset, hoidot on kaikki yhtä tuskaa mulle.

Istua monta tuntia paikallaan, äh ja puh!

Mä olen varmasti yksi maailman vaikeimpiin ihmisiin lukeutuva.

Kiihdyn nollasta sataan ja lepynkin helposti.

Teen toisinaan kärpäsestä härkäsen.

Mies joskus sanoo, että suututan itse itseäni kun haastan riistaa.

Mielialani vaihtelee pahemmin kuin hormoonihuuruisella raskaana olevalla.

Olen sarkastinen jo huomaamattanikin, kuuluu jokapäiväiseen arkeeni.

Mustahuumori on parasta.

Nauran omille vitseilleni, varsinkin silloin kun kukaan muu ei.

Tunnen itseni typeräksi kameran edessä.

Tai siis, itsehän voin ottaa itsestäni posetuskuvia mutta toisen

seisoessa kameran takana en voi ottaa itseäni tosissani.

Mä olen aidosti vähän hidas.

Tai siis hissi kulkee ylös asti,

mutta ei täydellä teholla.

Oliver oli nyysinyt mun toisen kengän. Pitkän etsimisen jälkeen se löytyi sohvan välistä!!

Vasta viimeisen vuoden aikana olen oppinut olemaan sinut suuni kanssa.

Mulla on super isot huulet ja mua on niistä kiusattu paljon.

On myös tosissaan kysytty olenko ottanut botoxia.

No jos ottaisin, niin en varmaan saisi edes suutani auki enään.

Syön hampurilaisen kerroksittain. Aina syönyt.

Eli ensin sämpylän yläosa, alinosa ja viimeisenä pihvi. 

Kaikki erikseen yksitellen.

Syön kaiken lusikalla.

Paitsi pihvi on jo haastava, 

siihen olen todennut toimivammaksi haarukan ja veitsen;)

Televisio, radio, kaikki missä voi säädellä ääntä tai vastaavaa,

pitää olla tasaluku.

Ihan ärsyttävyyteen asti pakkomielle. 

Mies vihaa.

Siinä pari asiaa minusta. Turhaa nippelitietoa ;) 

Ensi kerralla voisin kertoa top-ärsytyksen aiheet,

minähän kun en ole yhtään helposti ärsyyntyvää tai provosoituvaa sorttia.

Oliko tää nyt yhtään hyvä idea nostaa äiti pöydälle?