En tiedä mikä myöhäisherännyt teini-ikäkriisi mun iholla on meneillä,
mutta joku nyt on.
Kuten olen maininnut, mä en oikein jaksa huoltaa naisellista puoltani,
en käy kasvohoidoissa ja hyvä jos meikit pesen kasvoiltani. Siinä se.
Mutta nyt kun iho on ruvennut versoamaan, punoittamaan ja kuivumaan paikoittain,
oli jopa mun otettava itseäni niskasta kiinni.
Meikin suhteen olen myös aika laiska.
Toisaalta mä nykyään myös tykkään aika naturalimeikistä.
Mutta tässä teille, miten minä saan itsestäni vähän vähemmän kelvottoman näköisen.
ps, kivat hindumerkit triplana mun otsassa on ihan sitten pojan käsialaa.
Malu Wilz on saksalainen, joka on yksinoikeudella myynnissä Sokoksella ja Emotioneissa.
Itseltäni löytyy sarjasta meikinpoisto, kuorinta, kasvovesi ja rasva.
Itse vihaan meikin poistamisessa sitä, kun saat tehdä rituaalin vähintään kolmasti,
jonka jälkeen meikistä on hyvällä tuurilla lähtenyt 1/3.
Tahdon, että (tämäkin) hoituu mahdollisimman pienellä vaivalla.
Myönnettäköön, että olin tästä vähän epäileväinen.
Ai että vähän hieron kasvoille niin, että vaahtoaa, pesen, ja avot?
Ja arvatkaas, justiin näin kävi.
Ihanan helppoa!
"Gentle Cleansing Foam- puhdistusvaahdon sisältämät erikokoiset jojoba-vahahelmet poistavat hellävaraisesti puhdistuksen yhteydessä ihon pinnalta kuolleet ihosolut, paljastaen raikkaan ja pehmeän ihon"
Kosteusvetenä mulla on alkoholiton ja raikas Hydro Tonic. Kyllä tuon puhdistuksen ja tämän jälkeen jää tosi freesi olo kasvoille. Perään nakkaan vielä tota ihanaa pitkäkestoisesti kosteuttavaa nassurasvaa.
Kuorintavoiteesta en osaa vielä sanoa mitään.:)
Tavoitteena mulla nyt onkin,
että saisin naaman siihen kuntoon, että kesällä ei tarvitsisi meikkiä käyttää ollenkaan.
Mä en voi sietää sitä, kun meikkivoide on sellaisella kirahvikuosilla kasvoissa ja
ripsiväriä ei ole juuri nimeksikään enään kuulumallaan paikalla.
Oli aika, kun käytin kaikkia sateenkaaren värejä silmillä,
rajasin ja mallasin peilin edessä tuntikaupalla.
Joko en enään jaksa, osaa, tykkää tai mitään noista kolmesta,
mutta mun arkimeikki on tosi.. no ehkä jonkun silmään tylsä.
En ole merkkirajoitteinen, kunhan on sitä mitä haen.
Haluan, että lopputulos on keveä, luonnollinen ja silti peittävä.
Itse en tykkää yhtään paksusta mattameikkivoiteesta,
tuo vaan jokaisen huonon kohdan esille ihosta(ni).
Toi Loreal täyttää mun vaatimukset, mutta kyllä mä luulen jatkossa valitsevan vanhan luoton Lumenen joka oli muistaakseni semi edullinen.
Puuterina mulla on Lumenen väritön irtopuuteri.
Suin sitä hiukan isolla sudilla, peittääkseen kiiltoa ja kiinnittämään meikkivoiteen paremmin.
Tossa värittömässä on se hyvä, kun se ei muuta sitä meikkivoiteen sävyä.
Aurinkopuuteri mulla on ollu sama jo iät, mutta se on ihan hyvä.
Nyt heitin vähän vaan sinne tänne, mutta yleensä aurinkopuuterilla tuon vain vähän sävyä
ja lisään poskipunaa raikastamaan ihoa.
Kulmat tehtailen kynällä tai pensselillä+luomarilla.
Ne onnistuu jos tahtoo, tänään eivät tahtoneet.
Joskus tykkään tummemmista ja joskus vaaleammista,
näissäkin fiilareiden mukaan.
Ripsari on ripsienlaittajaltani hommattu ja soveltuu laitettavaksi näihin tekoräpsyttimiin.
Aaaivan huippukeksintö tilanteisiin kun puolet ripsistä (kuten allekirjoittajalla)
on lähtenyt ja seuraava aika siintää viikkojen päässä.
Saa väriä niihin omiin haaleisiin hapsukoihin ja kiinnitettyä muita reppanoita.
Todella outo postaus multa.
Tää sairastupailu näköjään pehmittää ne viimeiset aivosolut mitä synnäriltä jäi enään jäljelle.
Rakas pieni poikani, parane pian <3
Oot kyllä mielettömän kaunis! :)
VastaaPoistaKiitos!:)
Poista