Virvonvarvon!

Joka vuosi virvotaan ja siitä huolimatta minä sen päivän joka vuosi unohdan.

Ovikellon soidessa alan paniikissa etsiä 

löytyisikö jostain jemmasta keksejä tai lompakon pohjalta hiluja.

Joka kerta painelen ovelle naama punaisena kuin tulipallon nielleenä

 taas todeten, että mulla ei ole tarjota mitään.

Varovasti toivoen, ettei trullit tänäkään vuonna lähettäisi vitsauksia meidän osoitteeseen.

Tänä vuonna minä muistin!

Muistin kuule niinkin, että nyt on tarjottavaa koko naapuriston puolesta.

Kellon osoittaessa puoltapäivää naurahdan, että nytkö niitä virpojia ei sitten tule ollenkaan?

No, ylijäämät voin paketoida ensi jouluna.

Koska en jaksanut oksia koristella, eikä meillä vielä tänä vuonna tarvekkaan taida olla,

vietettiin erilaista virpomispäivää (vai mikä se nyt olikaan.)

Piilotin pojan leikkikeittiöön suklaapupun.

Siltä sai syödä pään ja korvat, voi sitä pienen ihmisen onnea.

Mikä lienee syynä, viihtyy meidän heppu niin kameran edessä kuin takana.

Tänään ollaan kuvailtu toinen toistamme samalla kun soviteltiin takkia.

Aika hyvin Ollie mätsäsi pipon kaveriksi.

Nyyh. Jotenkin näissä kuvissa aina korostuu miten iso poika siitä on kasvanutkaan.

Vähän on vielä iso takki,

mutta meneepähän pitkään.

Mä en tiedä mikä kriisi sillä on taas meneillään,

mutta meillä ei välillä nukuta ollenkaan päikkäreitä.

Turha sitten kuvitellakaan, että menisi aiemmin illasta nukkumaan,

tai heräisi aamusta myöhemmin. 

Tunti sitten vein aivan väsyneen pojan sänkyyn,

tuolla se kuuluu leikkivän legoilla.

Komentaessa sänkyyn, menee sinne hetkeksi laulelemaan

ja tulee taas morottamaan.

Ehkä tämä on nyt taas joku vaihe.

Eihän se lapsesta aikuiseksi varttuminen muuta olekaan,

kuin erinäisiä vaiheiluja.

Kuvatulvan kera toivotan kaikille oikein leppoisaa Sunnuntaita! :)