Ilmarummut pärisee ja lattiat tärisee!

Ei auttanut kuin kaivaa välikausiverneet esiin,

huudettava itselle joka syksyinen tsemppilause ettei "me sokerista olla",

lykättävä kumpparit jalkaan ja nautittava siitä mitä meille annetaan.

Syksylle oli jo annettu myöntävä lupalappu, 

mutta olisi se minun puolesta voinut odottaa vielä tämän lomaviikon verran. 

Mutta koska tunnettuna Onnettaren suokkarina en ihan hirveästi yllättynyt.

Pojan uhma nostaa kovasti käpälää ja näinäpäivinä mä olen hypännyt samaan pulkkaan.

Uhmataan sitä ylempää tahoa joka kovasti koittaa vihjaista,

 että nyt jos joskus olisi hyvä väli vaikka siivoa ja järkkäillä niitä Sunnuntaina edessä olevia syntymäpäiviä.

Ollaan uhmailtu niin hitosti, että sateellakin on paljon fiksumpaa lähteä vaikka syöttämään lampaita,

katsella sadetta ja kauheaa meteliä pitävää"UKKOA",

ajella fillarilla (mikä kulkee nykyään mukana ihanjokahitonpaikkaan), 

kuunnella musiikkia ihan liian lujalla, samalla pomppien ja ilmarumpuja hakaten.

Nukkua myöhään ja syödä aamupalaa sohvalla piirrettyjä katsellen (vaikka sitä PEK-o-niiii)

ja käydä kyläilee kivojen kavereiden luona.

Mutta jos sitä sitten vaikka huomenna? Miksi tehdä mitään tänään jos sen voi tehdä huomenna? ;)

Psssst, mistäs ensikerralla? Välikausivermeistä, uhmailusta vai synttärihumuista? :)