Kolme kuukautta pahoinvointia,
kolme kuukautta väsymystä,
kolme kuukautta jännitystä ja stressiä.
Lihoamista, stressiä, pelkoa, unettomuutta, kakomista.
...ja kolmen kuukauden kuluttua, kaikki olikin turhaa.
Tämä selittänee hiljaisuuden treenaamisen kulusta, koska sitä ei ollut.
Ensiksi siksi, kun en yksinkertaisesti huonolta ololta ja kamalilta helteiltä kyennyt
ja raskauden keskeytyessä ei sitten kiinnostanut tipan tippaakaan.
ja raskauden keskeytyessä ei sitten kiinnostanut tipan tippaakaan.
Päällimmäiseksi olen tuntenut vain vihaa ja katkeruutta.
Ensimmäisen kolmen kuukauden aika en antanut itselleni oikeutta iloita,
enkä niille parille muullekaan jotka sattui tietämään. Vielä ei uskaltanut.
Odotin sitä kuuluisaa kolmea kuukautta, silloin voisin ehkä jo salaa iloita, ehkä jo uskaltaa muille kertoa,
kailottaa kaikille kuinka superduper onnellinen on.
enkä niille parille muullekaan jotka sattui tietämään. Vielä ei uskaltanut.
Odotin sitä kuuluisaa kolmea kuukautta, silloin voisin ehkä jo salaa iloita, ehkä jo uskaltaa muille kertoa,
kailottaa kaikille kuinka superduper onnellinen on.
Kun minä sitten vihdoinkin uskallan iloita, viikolla kaksitoista, ultran lähestyessä, tulee tunne.
Se tunne, kun tietää, ettei kaikki ole hyvin.
Se tunne, kun tietää, ettei kaikki ole hyvin.
Ei sykettä. Keskeytynyt keskenmeno.
No joo, ehkä olisi aika ottaa itseään niskasta kiinni, lopettaa se valittaminen kertyneistä kiloista ja tehdä asialle jotain. Katsos kun, ei ne asiat valittamalla parane.
Ensi viikolla aloitan juoksukoulun ja kahvakuulatreenit. Lopetan nyyhkytyksen ja donitsi ruokavalion. Päivä kerrallaan.
Tälläistä tällä kertaa. Mitäs sinne?
Salla <3
VastaaPoistaSyö niitä donitseja, jos se helpottaa. Juokse, jos se helpottaa. Kun kaikki ottaa aikansa.
Voimia!
:'( ♥
VastaaPoistaEn voi edes käsittää, miltä sinusta tuntuu... :/ Lähetän täältä tuhat voimahalia! <3
VastaaPoista<3 kiitos.
PoistaVoi ei :/. Jaksamisia <3!
VastaaPoistaÄlä ota mitään stressii liikkumattomuudesta, pari kiloo ylimäärästä on ihan se ja sama ja ne kerkee tiputtaa. Teet just niinku ittees huvittaa ja mistä saat voimia <3!
No joo,se pitäisi olla viimeinen asia mistä stressaa, mutta ketuttaa kun sai itsensä kuntoon ja sitten kaikki lihoaminen ihan turhaan ja enään ei jaksa tehdä mitään kun ketuttaa kahta kauheemmin. Mut kiitos Tiina tsempeistä <3
PoistaVoi ei! :/
VastaaPoistaMonta halausta täältä! ♥
<3
PoistaTsemppii !
VastaaPoistaKiitos:)
PoistaVoimia sinne :( <3
VastaaPoista<3
PoistaVoimia<3 :'(
VastaaPoista:( !! Voimia sinne! <3 Oliko raskaus suunniteltu vai iloinen yllätys?
VastaaPoistakiitos.<3 raskaus oli odotettu ja toivottu, joskin olisi sunnittelemattakin ollut ihan yhtä ihana asia.
Poista<3 sä pärjäät kyllä ja yritä unohtaa ne kilot. Ne on vaan kiloja, jotka ei jää jäädäkseen. Tsemppihalit!
VastaaPoista<3 totta, kiitos.
Poista<3.
VastaaPoista<3
PoistaPaljon paljon voimia sinne<3 Itse tuon kokeneena, mutta varhaisessa vaiheessa tiedän jotenkin mitä käyt läpi. se tuska on hirmuinen,mutta sä tarviit aikaa. ihan mielettömästi jaksuja sinne <3 Juokse ja syö donitsei jos se helpottaa edes hetkeksi<3
VastaaPoistaEipä se mitään tissien läpsyttelyä se keskenmeno ole, oli sitten alussa tai ei. Ainahan sitä kuitenkin alkaa asennoitumaan elämään ihan eritavalla ja menetys se on missä vaiheessa tahansa. Joten tsempit sinnekin.<3 Luulen, että nää on asioita mitä ei ikinä unohda, mutta oppii elämään asian kanssa. <3
Poistatiedän, että kun se nyytti joskus syliin saadaan, tiedetään, että näin sen piti mennäkin ja se on se joka meille piti tulla. Mutta nyt on vielä hankala ajatella niin.
Kovin paljon jaksamisia sinulle ❤
VastaaPoista<3 kiitos.
PoistaVoi ei.. :( Jaksamista sinulle <3 !
VastaaPoistaVoi ei, voimia paljon sinne <3
VastaaPoistaItse saman kokeneena, kirjoittelin asiasta täällä: http://sisuvoima.blogspot.fi/2013/10/kolme-poikaa-ja-yksi-sydan.html
Luin ja voimia sinnekin, on nää aina raskaita :/<3
PoistaVoi Salla ♥ :'( ! Kyllä saa olla vihainen, katkera ja donitsikiloinen jos siltä tuntuu, ei tollaista ole niin helppo vain työntää mielestä pois koska "ei saa valittaa". Kyllä saa valittaa ja pitääkin jos se helpottaa. Tottahan se on että ei ne asiat sillätavalla parane, mutta paraneeko tollainen millään muullakaan tavalla kuin ajan kanssa? Hirmuisesti voimia ja haleja ♥
VastaaPoistaIhana sinä<3 ja oikeassa olet, aika on ainoa mikä auttaa. Kiitos <3
PoistaOot rohkee misu, ku kirjotat tän tänne. Sä selviät aivan varmasti<3 muistat vaan välillä itkeä. Tsemihalit täältäkin <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaMulla on kaksi lasta, ne maailman rakkaimmat pienet. Mulla voisi olla viisi lasta nyt, mutta ei ole. Ne kolme pientä ja tärkeää, multa riistettyä, katselee meitä tuolta jostain. Niillä on ehkä siellä parempi olla, niin ainakin haluan ajatella. Elämä on välillä julmaa eikä voi ymmärtää miksi tapahtuu jotain tällaista. Ei ole selityksiä, ei ymmärrystä. On se tuska ja kipu, suru, ahdistus ja viha. Mutta tiedätkö, ne hälvenee. Tulee se päivä kun on jo vähän helpompi olla, helpompi hengittää. Hymyilykin tuntuu olevan jo sallittua. Sä selviät. Te selviätte.
VastaaPoista- Nea
Ai kauhea kun tuli itku. Saanko kysyä, en tahdo tungetella, mutta tuliko keskenmenot peräjälkeen? Kuinka jaksoitte yrittää? Itsellä tuli heti olo, että mä en tahdo tälläistä enää kokea, mutta kun se toinen olisi kyllä niin tervetullut.
PoistaKiitos sanoista.<3
Itku puhdistaa, eiks niin sanota? (Tai tekee pään puuroiseksi ja kipeeksi, silmät ja nenän punaisiksi) Keskenmeno, vauva, keskenmeno, vauva ja keskenmeno. Siinä se helvetin julma järjestys. Nyt ei pysty eikä uskalla enää, kolme menetettyä on jo liikaa. Mutta meillä on nyt tässä kaikki, meillä on kaikki hyvin.
PoistaEi kukaan varmastikaan ole niin masokisti, että haluais kokea jotain tällaista uudestaan. Mutta se vauvakuume, katala "tauti"...Siihen kun on vaan se yksi helpotus ja se on juurikin se vauva. Suosittelen lämpimästi yrittämään, jos vain uskallatte ja niin päätätte tehdä :) Me kuulutaan kuitenkin siiten pieneen vähemmistöön, jolle on näin käynyt. Teille käy toivottavasti ihan erilailla, paremmin.
Ole hyvä <3
- Nea
<3 olette kyllä ollut vahvoja ja rohkeita. Halaus sinne!!
PoistaNiin, eihän näihin juttuihin oikein muukaan auta kuin se aika. :/ ja äidit tietää aina!
VastaaPoistaja kolme kuukautta on mustakin pitkä aika. en vähättele sen tuskaa, että menee aiemmin kesken, en vähättele ollenkaan. Mutta kyllä ketuttaa, että tässä vaiheessa kun pitäisi alkaa olla jo turvallisilla vesillä...
VastaaPoistajaksamisia, tulee kyllä päivä kun et enään ajattele asiaa päivittäin. Minä sain keskenmenon vuosi sitten, maailmaltani putosi pohja ja itkin monta päivää ja yötä. Oli kamalaa kun et voinnut tehdä asialle mitään, yhtä äkkiä se kaikki oli ohi. Aloimme heti yrittämään uutta raskautta ja ensimmäisestä kierrosta tulinkin jo heti raskaaksi, ja nyt meillä on 7viikkoinen ihana tyttö. <3
VastaaPoista<3 ja nyt kun se tyttö on sylissä tiedät että niin sen kuului mennä ja hänen teille tulla. Sitä tunnetta odotellen.
PoistaHalaus, ei oo helppoja nämä!
Voi ei :( mulla kävi pari viikkoa sitten sama. Ensimmäinen raskaus, todella toivottu vauva olisi ollut. Viikolla 12, viikko ennen ekaa ultraa alko verenvuoto ja sitten tuli kivut. Helposti elämäni pahin kokemus.
VastaaPoistaPäivät menee jo paremmin, mutta iltasin tulee aina itku. Ja mikä pahinta, inhoon tätä katkeruutta mikä on koko ajan. Kaikkien vauvauutiset tuntuu maailman suurimmalta vääryydeltä, vaikka eihän se tietty niin oo. Se oma tuska ja kaipuu siihen pikkuiseen on vaan niin kova.
Kovasti tsemppiä ja voimia sinne! Niin paljon saa itkee ja syödä donitseja kun mieli tekee. Toivottavasti käy paremmin jatkossa. Tsempit! <3
T.Tiia
Voi ei, tulipa suru. Tiedän tasan nuo tunteet, itsellä oli kuitenkin se helpotus, että meillä sentään on tuo yksi pieni, vaikka enemmän kuin mitään tahdottaisiin se toinenkin. Voin vaan kuvitella kuinka kurjalta tuntuu :'( mä enemmän kuin toivon teille suotuisia tuulia vauvarintamalla mahdollisimman pian❤️ Isot halitsempit sinne!!
Poista