Voisin sanoa petraantuneeni ruoan laitossa muutaman vuoden aikana valtavasti, mutta tänään palattiin takaisin juurille ja sille aikakaudelle kun perunatkin paloivat pohjaan. Tänään oli sellainen kaikki mikä voi niin menee pieleen -päivä ja aivot oli ripustettu takin viereen naulakkoon. Ihan kaikkea kunniaa en kuitenkaan suostu ottamaan itselleni vaan osa kiitoksista kuuluu rikoskumppanisiskolleni. Millainen Ramsay sinä olet? Tässä olisi uudenlaista ohjeentynkää Brita-kakun loihdintaan, joka luulisi luonnistuvan pahemmaltakin jauhopeukalolta.
Tarvitset:
125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
Marenki
2 valkuaista
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Raparperitäyte
5 dl raparperipaloja
1 dl sokeria
2 dl vispikermaa
Näin toimit:
Aloitat vaahdottamalla voin ja sokerin. Tämän jälkeen erottelet keltuaiset valkuaisista epäonnistuneesti ja aloitat homman alusta. Onnistut jo seuraavalla ja lisäät keltuaiset vatkaten joukkoon. Sen sijaan, että sekoittaisit joukkoon kuivat aineet seoksena vuorotellen maidon kera, on sisäänlukutaitosi pettänyt ja heität joukkoon ensin kaiken maidosta ja sitten kuivat.
Levitä kakku suorakaiteeksi leivinpaperille vuoratulle uunipellille ja esikypsennä pohjaa uunin keskiosassa 180 asteessa 10 min. Unohda uuniin ja huomaa, että pohja ei ole ohjeen mukaisissa mitoissa (25x30 cm) vaan lässähtänyt lätty korkeudeltaan puolta senttiä hivelevä.
Tässä vaiheessa tarvitset talteen otettua valkuaista, mutta päätät tiputtaa kipon lattialle. Erittele valkuainen siis kolmannen kerran jotta saat sen vatkattua vaahdoksi. Unohda kuivata käytössä ollut vatkain ja sen sijaan, että lisäisit sokerin pieninä erinä, lisää kaikki heti. Tuskastele 20 minuutin jälkeen miksi marenki ei nyt ihan näytä marengilta, eikä tosiaan pysy kulhossa vaikka kupin kääntäisi nurin ja lue vasta sitten ohje ja tajua missä kaikessa meni mönkään.
Nyt ei sitten ole aika lannistua! Hyvä siitä tulee. Tästä marengista ei nyt sitten vaan tehdä kuohkeaa kuorrutetta. Sivele pohjan päälle ja paista vielä uunin keskiosassa 180 asteessa 15 min eli kunnes pinta on kauniin ruskea.
... ja unohda taas uuniin. Black is the new brown.
Anna jäähtyä ja leikkaa mustimmat reunat pois. Nyt valmista täyte:
Pehmitä raparperipaloja sokerin kanssa laakeassa, tilavassa astiassa mikrossa 5-8 min. Tässä välissä ehdit hyvin vatkata kerman kovaksi vaahdoksi. Ota raparperit mikrosta ja valuta irronnut neste pois. Iloitse, miten helposti ja hienosti suoriuduit kermavaahdosta, kunnes lisäät sinne raparperihillokkeen ennen sen jäähtymistä. Arvaahan sen kuin siinä käy.
Koska meidän pohja jäi laihanlaiseksi, päädyttiin leikkaamaan kakku kahtia keskeltä. Kahta pohjaa siitä ei läpileikkuulla saisi. Levitä osa kerma"vaahto"raparperitäytteestä toiselle puoliskolle, kippaa toinen vauhdissa päälle ja koita pelastaa ulkomuoto lopulla täytteellä ja tuoreilla mansikoilla.
No, siinä se nyt sitte lepäis! Mutta hyvää oli, älkää antako vaatimattoman ulkokuoren hämätä;) Jos nyt kuitenkin tahdot hifistellä niin alkuperäiset ohjeet löydät täältä.
Jos yhtään lohduttaa, niin ei leipominen onnistu aina ammttilaiseltakaan... Välillä ihan hävettää, että miten voin mössiä jonkin leivonnaisen niin pahasti :) Mut sehän se taito onkin, että osaa sitten tehdä korjausliikkeitä ja pääasia on, että lopputulos on jokseenkin kelvollinen.
VastaaPoistaSulla ei sentään ollut lemmikkejä siinä kananmunakipon tiputtamisepisodissa... Minä tein joskus muinoin vanhempieni luona kakkua ja tiputin kulhon ja välittömästi oli kissa ja pitkäkarvainen saksanpaimenkoira siinä nuolemassa munia lattialta, koira kävi ihan makaamaan siihen tassuineen :) Hirveä sotku tuli, etenkin kun hätistin elukat siitä pois, että saan munalitkun kerättyä, en ajatellut, että tassuissahan se leviää ympäriinsä :D :D
Anteeksi mutta saatoin vähän nauraa ;) eli mullahan meni oikeestaan ihan hyvin:D
PoistaOlen tekemässä pientä selvitystä ihmisten tämänhetkisistä ajatuksista blogeja kohtaan ja olisin erittäin kiitollinen, jos voisit vastata kyselyyni. Kysely ei ole pitkä. Teen vastauksista postauksen blogiini kesäkuun lopulla. Kiitos!
VastaaPoistahttps://fi.surveymonkey.com/s/GWZG9XM
Koitan vastata tänään:)
PoistaVoi kakku! Täälläkin käy aina välillä noin, aina ei voi onnistua :) Mut näyttäähän tuo hyvälle, mansikat pelastaa kakun kuin kakun!
VastaaPoistaJoo kun koristelee vaan tarpeeksi hyvin;)
PoistaItse teen suunnilleen tuolla ohjeella, mutta levitän taikinan koko pellille, jolloin tulee ohuempi ja laitan marengin samoin tein taikinan päälle ja uuniin :) Paistan sen 20 min.
VastaaPoistaOkei täytyy kokeilla sillälailla seuraavaksi :)
PoistaTaisin Lumojen Facebookkiin jo mainitakin, mutta olen aika kauhuissani, sillä olen juuri valinnut tuommoisen Brita-kakun lauantaiksi meidän neidin synttäreille valmistettavaksi. O-ou!
VastaaPoistaHaha toivottavasti onnistui paremmin?:D
PoistaMitä? ! Onko se pelkkää kanamunaa:D
VastaaPoista