Mikä on preset?

Valmis valokuva filtteri. Jokaiseen presetiin on tallennettu erilainen asetus, jonka saat kuvaasi lisäämällä presetin/filtterin kuvaasi. Preset tekee editoimisesta nopeampaa & vaikka osaisi jo muokata kuvia voi olla hyvä saada erilaista perspektiiviä editoimiseen, kun näkee mitä toinen on sille kuvalle tehnyt. Käytännössä saat ammattimaisen kuvan yhdellä klikkauksella. 

Edellytys siihen että presetti toimii on, että kuva on hyvälaatunen ja perusasetukset on kunnossa. Puhelimella otetut kuvat ovat tarpeeksi hyvänlaatuisia (kunhan eivät ole aivan liian tummia ja/tai rakeisia). Mun presetit on suunniteltu niin, että ne sopii myös puhelimella otettuihin arkisempiinkin kuviin antamaan viimeistellyn ilmeen. Perus säätöjä voi joutua kuvakohtaisesti presetinkin käytön jälkeen muokkaamaan(kirkkaus, varjot). Jos vihreä on sinusta kuvassa liian harmaa, voit säätää sitä kirkkaammaksi.

Kenelle?

Jos sä oot miettinyt, että miten saada yhteneväinen ja kuvan kaunis Instagramfeed, haluat että sun tilistä huokuu maanläheisyys sekä helposti lähestyttävyys, niin nämä filtterit ovat just sulle.  Presetit toimii Lightroom CC nimisessä mobiiliaplikaatiossa ja se on ladattavissa ilmaiseksi Android sekä Apple-puhelimille. 

Miksi?

Tasaisin väliajoin saan Instagramissa kyselyä, että millä muokkaan kuvani tai mikä filtteri mulla on käytössä. Olen nyt pidemmän aikaa editoinut omia kuvia Lightroomilla ja tallentanut ne valmiiksi filttereiksi helpottaakseni (&nopeuttaakseni) kuvien muokkausta. Pääosin olen omassa feedissä käyttänyt 1-2 hyvin samantapaista filtteriä, mutta tästä poiki idea kehittää 7 yhdessä toimivaa filtteriä. 

Mulla on näistä käytössä itsellä "Summernight".

Miten?

Pääset ostamaan BACK 2 SCHOOL- preset paketin TÄSTÄ. Paketti sisältää 7 lämminsävyistä filtteriä ja maksaa 20€. Kun olet maksanut ostoksesi, saan siitä ilmoituksen ja lähetän manuaalisesti sinulle linkin, sekä ohjeet lataukseen. Pyrin tekemään tämän vuorokauden sisällä. Jos mitään ongelmia ilmenee tai haluat testata miten filtterit sopii sinun kuviisi ennen ostopäätöstä, voit laittaa kuvan minulle joko sallaoonaemilia@gmail.com tai @presetsbysallaoona 

Ennen jälkeen kuvia löytyy #Presetsbysallaoona sekä @presetsbysallaoona

Onko sulla joku preset instagramissa käytössä? Voisitko harkita esim mun tai jonkun muun filttereitä? :)

Kun musta tehtiin LASU

Kauppareissut lasten kanssa on kun jouluaattona lahjojen avaus. Ikinä ei tiedä mitä tuleman pitää, sillä erolla että ne epätoivotutkaan lahjat tuskin heittäytyy levyksi lattialle ja epämieluisat äänet saa eliminoitua vaikka ihan paristot takavarikoimalla. 

Kauppareissut harvemmin ovat kokemuksen arvoisia elämysmatkoja, mutta viiden hengen taloudessa voitte varmasti kuvitella, että niitä tulee melko usein. Viimeistään siinä vaiheessa on pakko raahautua kauppaan,  kun on kolme päivää syönyt papukastiketta eri variaatioilla ja keskimmäinen katsoo anelevin silmin, jotta josko huomenna voitaisiin syödä jotakin muuta. Vaikka kauppareissu A) olisi vähemmän stressaavaa ja B) paljon nopeampaa yksin niin uskon, että lasten keskenään jättäminen voisi täyttää heitteille jätön tunnuspiirteet.

Eikä siinä mitään, olen hoitanut jo kohta seitsemän vuoden ajan kauppareissut pitkälti yksin lasten kanssa. Kauppareissut sujuu rutiinilla, enkä koe niitä itse mitenkään kuormittaviksi arjessa. Siis siitä näkökulmasta, että sattuu olemaan lapsia. Noin muuten musta olisi ihan hirveän kiva, että joku hoitaisi Metatyön, kaupassa käynnin, kokkaisi ja tiskaisi puolesta. Sisarukset nahistelee, pienin ei malttaisi olla avaamatta ja maistamatta jokaista tuotetta ja pikkukärryillä keulitaan samaan aikaan kun suustani pääsee repeatilla ne tutut ohjeistukset, kiellot sekä anelut. Tuttua? Musta kuitenkin pääsääntöisesti on ihan kiva käydä kaupoilla lasten kanssa ja mielummin teen reissun heidän kanssa kuin yksin. Paitsi sillon kun pitää hakea pelkkä ketsuppi lähikaupasta ja jäät tutkimaan jokaisen mahdollisen putelin aineselostuksen ihan vaan, jotta saat pitkitettyä kaupassaoloaikaa. Oma-aika täytyy nipistää joskus hyvin arkisistakin asioista.

Ihan tälläisellä perinteisellä kauppareissulla oltiin viimeviikon tiistainakin. Heti alkuun kerrattiin, että mitä edellytyksiä on, jotta kärryt saa ottaa. Matkan varrella sain muistuttaa viidesti, että niillä ei saanut juosta ja pyöriä kunnes annoin isommalle varoituksen, että kärryt joutuvat seuraavasta juoksuaskeleesta paikalleen. Kylmähyllyillä isommat kinasteli kumman kärryyn tuotteita pitää laittaa ja kuinka toisella on enemmän ja jokatoisella lauseella sanoin, että laitan kyllä kummallekin ja jokatoisella, että kohta en laita kummallekkaan. Pienin on aiemmin joutunut aina kärryihin ja arvatkaa vaan miten paljon ihmeteltävää olikaan ruohonjuuritasolla ja kuinka hidas askel olikaan! Mutta meillä ei ollut kiire, joten pienessä kaupassa jäin aina toisinaan näköetäisyydelle huhuilemaan ja odottamaan. Missään vaiheessa en kokenut, että lapset eivät käyttäydy tai että kauppareissu olisi horror vaan mielestäni sitä peruarkea. Aina kun ei kiljuta, huudeta, itketä tai heittäydytä levyksi on musta kauppareissu vallan onnistunut (:D).

Kauppareissun lähentyessä loppuaan huomasin, että irttarilaatikon kansi kävi ja isoimmalla oli kädessään kaksi isoa karkkia matkalla ääntä kohti. Näin tässä mahtavan tilaisuuden opetustilanteelle ja kerroin, että mitään ei saa maistella ennen maksua. Ohjasin menemään kassalle tunnustamaan sekä pyytämään anteeksi ja tähän esikoinen pyysi minut rinnalle tueksi, koska jännitti. Maksettiin ostokset ja pyysin viereisellä olevaa tuttua kassaa kääntymään, jolle esikoinen sitten minun kainalossani tunnusti ja pahoitteli. Kehuin ja kerroin olevani ylpeä.

Tässä vaiheessa laitoin kaikkien smoothiet vielä hetkeksi kauppakassiin luvaten, että ne saisi autossa. Esikoinen hermostui, kuinka hänen omansa sekoittui nyt muiden tismalleen samanlaisiin smoothie-pusseihin ja pienin siitä, kun ei saanut smoothieta HETI. Pyysin isompia viemään omat kärrynsä samalla kun työnsin pienemmän kärryä kauppakassia toisessa kädessä kantaen ja huhuillen raivostunutta kuopusta kävelemään perässä. Kun kärryt oli saatu paikalleen, annoin smoothien pienimmälle tämän rauhoittuessa heti, mentiin autoon ja ajettiin kotiin. Elämä jatkui.

Torstaina sain puhelun. Meidän kauppareissusta oli tehty lastensuojeluilmoitus perustellen kuinka äiti näytti väsyneeltä, uupuneelta ja siltä että käyttäisi päihteitä. Kauppareissulla lapsia oli kiristetty ja uhkailtu, annettu pelkkää negatiivista huomiota jos ollenkaan, sekä pakotettu pieninkin kävelemään. Olin ollut epäoikeudenmukainen ja HEITTÄNYT juuston sen lapsen kärryyn, jolla oli enemmän kuin toisella. Kaiken lisäksi pienin oli useasti ollut kaupassa hädissään ja isointa oli nöyryytetty karkkivarkaudesta. Tämä kyseinen tyyppi oli siis koko kauppareissun ajan seurannut minua aina kassoilta autolle asti, jossa oli napannut rekkarini ylös. Kuuntelin puhelua silmät suurina enkä ollut uskoa korviani. Kerroin, että mielestäni meillä oli mukava kauppareissu kaikkien aivan tavallisten sisarusten välisten nahisteluiden kera ja että on niitä paljon pahempiakin kauppareissuja meillä ollut. Kyseenalaistin vähän myös sitä, että onko ihan oikeasti muka tavatonta, että pienten lasten vanhempi on ja näyttää väsyneeltä? Lastensuojelusta soittava kuulosti ymmärtävän meillä olleet tilanteet aivan tavallisiksi, mutta varmisti kuitenkin saadaanko tarvittaessa lähipiiristä apua. Kun kerroin meidän olevan perheneuvolan asiakkaita hän luotti siihen, että uskallan tarvittaessa matalalla kynnyksellä hakeutua avun pariin ja toivoi, etten jatkossa pelkäisi kauppareissuja. Olen toki sitä mieltä, että lapsia täytyy kannustaa ja kehua myös ilman suorituksia ja onnistumisia, mutta pitääkö jokainen kauppareissu suorittaa (ig seuraajan kommenttia lainaten) Edelweissia yhdessä laulaa luritellen iloisesti hypähdellen kehuja kilpaa kertoen? Ei kai pliis? 

En loukkaantunut siitä, että lastensuojelusta soitettiin. Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että meillä on mahdollista matalalla kynnyksellä pyytää ja saada apua. On hyvä, että matalalla kynnyksellä myös soitetaan huolesta. Minä voin vaikka päivittäinen keittää sumpit ja paistaa pakastepullat lastensuojelun poppoolle, eikä minulle tuota huonommuuden tunteita ottaa sieltä lapsia koskien apua vastaan. Mutta ymmärrätte varmasti, että tämä kaikki aika on silloin pois oikeasti sitä apua tarvitsevilta. Mitättömät, perättömät ilmoitukset eivät myöskään paranna negatiivista leimaa lastensuojelun ympäriltä.

Se mistä loukkaannuin oli ulkonäköni arvostelu ja juurikin tälläisestä arjen tavallisuudesta arvostelu. Jos kerran oli kovin huolestunut ja teki hänen sanojaan laineten "pahaa katsoa vierestä" niin miksei tarjonnut apua? Miltä vanhemman kuuluu näyttää, jottei saa arvostelua osakseen? Olla laittautunut on aivan älytön määrite, kun se tarkoittaa meille kaikille eri asioita. Minä olin mielestäni laittautunut, vaikka naamassani oli vain ripsaria ja tukka puolittaisella suttunutturalla. Ja miltä näyttää päihteitä käyttävä vanhempi, kun osasi tämänkin osasi mun ulkonäöstä arvioida? Vai oliko epäilys, että olen sillä hetkellä päihtynyt, mutta antoi lasten kanssa nousta auton rattiinkin ilman poliisille soittoa? Tämä kaikki lisää entisestään vanhemmuuden suorituspaineita. Aina pitää olla läsnä, reipas, pirteä ja missään nimessä ei saa komentaa, "uhkailla" tai olla väsynyt. Jestas.

Kyllä mulla vahva epäilys on ilmoituksen tekijästä, tuttu kauppa tutut tyypit ja tekijän on täytynyt tuntea mut, koska tiesi koko nimeni. Voi toki olla, että oli seuraaja jota jollain tasolla ärsytän ja hän on facebookista etsinyt koko nimeni, mutta kyllä tämä mielestäni haiskahtaa henkilökohtaisemmalta. Niin tai näin, vaikka koko juttua ei olisi värikynällä väritelty ei ilmoitus täyttänyt lasun kriteereitä. Tästä johtuen on varmaan pitänyt lisätä mun uupunut päihtynyt ulkonäköni? Mä pääsin tän asian yli, mutta kyllä tällänen voi jollekin olla kovakolaus itsetunnolle. Toivon, että jengi jatkossakin soittaa matalalla kynnyksellä, mutta kuitenkin pyyteettömästi hyvää tarkoittaen eikä tehdäkseen kiusaa.

Oletko sä hakenut saanut lastensuojelusta jeesiä? Millaista? :) 

Millainen äiti on? Lapset vastaavat

Mitä äiti aina sanoo sinulle? 
V: Ei saa tai että olet rakas 
O: Oot tosi rakas ja että ei saa temppuilla ruokapöydässä

Mikä tekee äitin onnelliseksi? 
V: Teekutsut
O: Kun halaa sitä

Mikä tekee äitin surulliseksi? 
V: Kun sanoo että kakka
O: Se että haukun sua

Miten äiti saa sinut nauramaan? 
V: Tuuttuut junalla
O: Kun sitä kutittaa tai kertoo vitsejä

Millainen äiti oli lapsena? 
V: Tyttö
O: Sellainen joka härnäsi Tintti-tätiä ja huijasi sen laittamaan nenään namin 

(......mittää en myönnä) 

Kuinka vanha äiti on?
V: 5 v
O: 140 v. Eiku.. 150v.

Kuinka pitkä äiti on?
V: *nousee penkille* näin.
O: Melkein kattoon asti
(asutaan ilmeisesti nukkekodissa)

Mikä on äitin lempipuuhaa?
V: Tietokone
O: Siivoaminen, vaikka me ei tykätä siitä (mistähän ihmeestä tälläinen mielikuvaXD)

Mitä äiti tekee kun et ole itse paikalla? 
V: Töissä tekemässä töitä
O: Hankkii rahaa

Jos äitistä tulisi tosi kuuluisa, niin minkäköhän takia? 
V: Sen takia et oot synttäreillä
O: Jos äiti myisi meidät niin äitistä tulisi kuuluisa (tapa tämäkin saada nimensä lehtiinXD)

Missä äiti on tosi hyvä?
V: Siinä kun annat mulle vauhtii
O: Siivoo ja rakentelussa

Missä äiti ei ole kovin hyvä lainkaan?
V: Maailmassa, ei se tiiä missä lentokoneiden paikka on (????)
O: Kiipeilee puissa tai puolapuilla tai katolle

Mitä äiti tekee työkseen?
V: Leikkii
O: Myy tikkareita, jäätelöö ja suklaata

Mikä on äitin lempiruoka?
V: Papuruoka
O: Kasvisruoka

Miksi olet ylpeä äitistä? 
V: Sen takii. Kun oot rakas.
O: Kun hyppäsit korkealta vaikka et uskaltanut

Jos äiti olisi sarjakuvahahmo, kuka hän olisi? 
V: Rinsessa
O: Ruskea ninja

Mitä sinä ja äiti teette yhdessä? 
V: Leikkii
O: Leikitään ja käydään kaupoilla

Mitä samaa sinussa ja äitissä on? 
V: Että rakastat
O: Molemmat tykkää kasvisruuista. Mä tykkään vähän mut en paljoo

Mitä eroa sinussa ja äitissä on? 
V: En oikein tiedä
O: Se että mä tykkään vähän lihasta ja sä et ollenkaan (ei pidä paikkaansa :D )

Mistä tiedät, että äiti rakastaa sinua?
V: Siitä. Kun rakastat mua.
O: Siitä kun se aina sanoo että oot rakas

Mikä on äitin lempipaikka minne mennä? 
V: Lombourgiini. "mikä se on?" En tiedä. Se missä on kallioo ja kanoja. "Ai Korkeasaari?" Niin, se Korkeasaari.
O: Toi tuoli

Onko teillä lapset vastannut johonkin vastaavanlaisiin? Jos on niin heitä linkki niin käyn lukemassa ja kommentoimassa <3

Yllättävä kipukohtaus vei sairaalaan ja lopulta leikkaukseen

Perjantai aamuyönä herään järisyttävään kouraisuun. Vedän itseni kippuralle ja toivon, että se oli kertaluontoinen, mutta huomaan heti miten kipu lähtee ylävatsalta aina molempien kylkien kautta selän läpi. Vannemainen kipu voimistuu ja vetäydyn vielä enemmän sikiöasentoon. Ehkä se on suolistotukos, joka helpottaa pian. 

On mennyt tunti, jonka aikana olen ottanut panadolia tuloksetta. Kipu ei tule aaltoina, vaan saavuttaessaan huippunsa se jäi siihen. Olen kierinyt lattialla, sängyssä, sohvalla. Mies hieroo selästä ja se lähinnä auttaa vain henkisesti. Oksettaa ja hengittäminen tuntuu raskaalta ja vaikealta. Tuskanhiki sekä palelu vuorottelevat ja alan tuntea valtavaa ahdistusta. 

Työnnän sormet kurkkuun kerta toisensa jälkeen, mikä kertoo jo epätoivosta koska normaalisti ahdistun oksentamisesta niin paljon, että oksennustaudissakin mielummin makaan vuorokauden kylkeäkään kääntämättä, jotta ei tarvitsisi oksentaa. En kuitenkaan saa oksennettua useaista yrityksistä huolimatta. Soitan kahden tunnin kärvistelyn jälkeen sairaalaan kysyäksen miten toimia. Tavallaan odotin lupaa soittaa ambulanssin, mikä näin jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt tehdä. Pelkäsin liikaa, että kuvittelen koko tilanteen ja en vain kestä yhtään kipua. Pelkäsin, että ambulanssikuskit suuttuisivat turhasta hälytyksestä. Näin paljon sitä tulee itseään edelleen vähäteltyä. Hoitaja kuitenkin sanoi vain, että jos kivut jatkuvat aamulla niin on tultava näytille, mutta muuten kivaa jatkoa. 

Tästä jatkuu sitten kahden tunnin rupeama, josta en kivuista ja väsymyksestä muista mitään. Saan kyydin päivystykseen heti kellon lyödessä kahdeksan, jonne kävelen täristen kivusta. Pääsen makaamaan heti ja umpisuoliepäilyn takia tutkittavaksi nopeasti. Muistan, että pari tuntia sain olla kiputipassa ennen kuin alkoi helpottamaan, muuten on aika pimennossa koko aamu sairaalalla. Verikokeissa ei ollut löytynyt mitään mutta kuvaamalla löydettiin iso sappikiven murikka, jonka ympärillä oli paljon pieniä kiviä. Leikkaus tulisi eteen kesään mennessä ja nyt saisin maata tipassa kunnes kivut helpottavat.

Iltapäivällä menin apteekin kautta kotiin ja vointi oli väsymyksestä huolimatta ok. Söin ja illasta oli sellainen.. outo olo. Olin varma, että yöllä saan taas kipukohtauksen. Ja näin kävi. Onneksi mulla oli kotona samaa lääkettä, mitä olin saanut sairaalassa tipassa. Pelkäsin niin paljon, että edellisyön kivut tulisi taas ja olin varma, että en selviäisi niistä enää hengissä. Se kipu oli niin älytön! Kivut kuitenkin helpottivat tunnin kuluttua niin, että sain nukuttua vain herätäkseni aamulla uuteen kohtaukseen, jonka jälkeen lähdin sairaalalle.

Lauantaina Päivystykseen päästessäni lääkkeet olivat alkaneet helpottaa oloa ja mietin tulinko kuitenkin turhaan. Ilmoittautuessa hoitaja kertoi, että kohtaukset saattavat toistua useampanakin päivänä, jonka jälkeen voivat olla vuosiakin vaivaamatta. Mulle tuli siitä sellainen olo, että hän koitti sanoa mun tulleen ihan turhaan. Mietin, pitäisikö kuitenkin mennä kotiin, syödä tiuhaan lääkkeitä ja odottaa sitä tulevaa leikkausta.

Päätin kuitenkin jäädä hetkeksi ja multa otettiin jälleen kokeet, sekä laitettiin tippa. Hoitaja oli sama kuin edellispäivänä ja hän kertoi melko saman kun aiempi hoitaja ilmoittautuessa, lisäten että voin toki jäädä osastolle odottamaan, että helpottaa mutta muussa tapauksessa kotiin. Sovittiin, että odotan kokeiden tulokset ja lähden sitten, mutta tulehdus ja maksa-arvot olikin nousseet, joten vaihtoehtona oli enää vain jäädä osastolle antibiootti-ja kiputippaan. 

En ollut syönyt lähes vuorokauteen, joten sain luvan kokeilla syödä. Syöminen kuitenkin aiheutti lähes heti valtavaa pahoinvointia, joka ei pahoinvointilääkkeistä huolimatta meinannut talttua, jonka seurauksena sain kiellon syödä tai juoda. Loppupäivä menikin pitkälti Netflixiä katsoessa aina pitkälle iltaan asti. Yöllä havahdun, että puhelin pauhaa edelleen ja huoneeseeni kärrätään kämppistä, saisin siis hyvästellä ylhäisen yksinäisyyden. Käänsin kylkeä ja päätin aloittaa tutustumisleikit seuraavana päivänä. 

Sunnuntaiaamulla olisin voinut tehdä kupista kahvia mitä tahansa. Useamman päivän kofeiinittomuus alkoi puristamaan vannemaisesti vuorostaan ohimoa ja jopa sairaalan pussikahvi alkoi tuoksumaan sieraimissa kiusallisen hyvältä. Asiaa ei auttanut huonetoveri, joka söi tyytyväisenä aamupalaa kokkiohjelman pauhatessa, itse edelleen syöntikiellossa. Lääkäri tuli aamusta arvioimaan tilannetta ja odotin niin kovin leikkauspäätöstä mutta lääkäri totesikin, että ensin pitäisi ottaa magneettikuvat siltä varalta jos kiviä olisi päässyt sappitiehyeisiin. Näinollessa, pitäisi tiehyet nuohota ennen leikkausta. Tässä nyt vaan oli se mutta, että sunnuntaisin ei ole laitteita käytössä joten kuvaus suoritettaisiin vasta seuraavana päivänä. Illalla sain kuitenkin jogurttia mikä maistui 50h syömättömyyden jälkeen t a i v a a l l i s e l t a!  Huonekaverikin osottautui mukavaksi, joten oli kivaa saada myös keskusteluseuraa. Mies ja lapset kävivät päivittäin, mutta lapset eivät jaksaneet viihtyä sen enempää kuin moikaten. 

Maanantaina oli magneettikuvaus. Tiehyeet olivat puhtaat ja tässä vaiheessa mulle sanottiin, että saan luvan syödä liemiruokia, jos ne eivät aiheuttaisi uutta kohtausta saisin luvan lähteä antibioottien kanssa kotiin odottamaan "puolikiireellistä" leikkausta. Olin niin turhaantunut!! Olin ollut monta päivää kiputipassa, syömättä sekä liemiravinnolla ja siitä huolimatta pystyin kulkea vain pientä matkaa koska askeleet tuntui mahassa. Kohtauksia ei ollut tullut mutta onko se ihme tässä tilanteessa? En pystynyt mitenkään ymmärtämään miten on validia verrata tilannetta kodin normaaliolosuhteita sairaalassa tipassa lääkittynä makoiluun. Äksyilin lääkärin päätöksestä turhaantuneena hoitajalle ja kyseenalaistin illalla miksi he edes lääkitsevät minua jos aamusta saisin lähteä kotiin- saisinko tippatelineen mukaan? Myöhemmin kuitenkin pyysin anteeksi kun tuli niin huono omatunto omasta "kiukuttelusta".

Tiistaiaamuna tuli eri lääkäri samaisen hoitajan kanssa kertoen, että huomenna olisi leikkaus. Siis jestas miten hyvältä se tuntui! Sain syödä vielä iltaan asti liemiruokaa, kunnes voimaan astui taas kielto. Se ei tuntunut enää aiemman 50 h syömättömyyden jälkeen miltään. 

Keskiviikkona pääsin aamusta jo leikkaukseen ja kaikki meni hyvin. Olin iltaan asti aika kipeä ja väsynyt, mutta pääsin kuitenkin itse vessaan ja illalla jaksoin jo viestitellä muille leikkauksesta. Torstaina pääsin vihdoin kotiin <3 Kaikenkaikkiaan olen äärimmäisen kiitollinen hyvästä hoidosta ja empatiasta, jota kohtasin koko viikon aikana. Lohjan sairaalassa on hyvä henkilökunta!

Multa on kysytty nyt myös paljon, oliko mulla ollut aiemmin tälläisiä kipuja. Todennäköisesti kaksi aiempaa kohtausta on ollut juurikin näitä ja tilanne nyt eskaloitui vauhdikkaasti. Vivianin syntymän jälkeen sain yllättävän kivun, mikä vei mut silloinkin sairaalaan muutamaksi tunniksi. Kokeista ja pissasta ei kuitenkaan löytynyt mitään (niinkun ei nytkään ekalla kerralla) ja kuvia ei otettu, joten pääsin kotiin. Uusi kohtaus tuli 3,5 vuotta myöhemmin, viime syksynä. Kipu kuitenkin kesti "vain" puolitoista tuntia, joten painoin asian villaisella. Tälläistä kipua en ole aiemmin koskaan kokenut ja nythän ne sitten tosiaan nosti tulehdus ja maksa-arvotkin. 

Onko teillä ollut sappivaivoja? Oletteko ratkaissut asian ruokavaliolla vai onko leikkaus edessä/takana?

Kokonaisvaltaista hyvinvointia ja rahasta ahdistumista, heippahei maaliskuu!

Tuntuuko teistäkin, että mitä vanhemmaksi tulee sitä nopeammin vuodet vierii? Tiedän, mikä kliché, mutta ihan totta! Voi olla että jatkuvasti koheneva mieliala vaikuttaa myös asiaan ja aiemmin pitkältä tuntuneet kaamoskaudet eivät tunnu enää kestävän ikuisuutta. Huhtikuu on aina ollut ainakin mulle se kevätkuukausi, jolloinka mieliala kohoaa ja kesä häämöttää. Päivät pitenevät ja valoa riittää iltaan asti- väsymys helpottaa, vaikka arjen hektisyys ei. Otetaan siis huhtikuu vastaan sanomalla maaliskuulle heipat!

Maaliskuussa julkaistiin Kasvukipuja-podcastin ensimmäisen kauden viimeinen jakso, jossa meillä oli vieraana ihana Ilta. Puhuttiin omista rajoista, miellyttämisestä ja kiva tyyppi- syndroomasta. Miten pystyä olla oman elämänsä Bosslady, mutta säilyttää empatia ja muiden huomioiminen? Missä menee epäterveen miellyttämisen raja? Jaksossa tuli paljon todella hyviä pointteja sekä oivalluksia esille ja voin ihan omakehu löyhkäten suositella kuunneltavaksi, jakso oli täydellinen kauden lopetus! 

Aloitettiin myös suunnittelemaan kakkoskauden sisältöä ja nauhoitettiin yksi jakso. Jakso sai mulle tunteita pintaan mm. Marian roolista mulla vertaistukena (vanhemmuuteen sekä omaan henkiseen kasvuun liittyvien kasvukipujen suhteen), työkaverina sekä ystävänä. Saatiin tosi hyvä kymmenen jakson paketti mietittyä ja uskon, että jälleen löytyy kuunneltavaa monipuolisesti kaikille.

Tein Dressmannille vuoroja 2-3 x viikossa, tein muutaman yhteistyön ja mietin miten jatkaa oman sisällöntuoton suhteen. Edelleen tuntuu, että instagram ei riitä ja blogi on lähinnä ajatusten kaatopaikka ja mahdollisuus kirjoittaa kun siltä tuntuu. Kasvukivut on mun ja Marian yhteinen projekti ja haluaisin jatkaa oman sisällön tuottamista muuallekin. Youtube käy aina ajottain mielessä, mutta tiedän että se ei ole oikea tie. Tykkäisin kuvata kyllä videoita, mutta en usko että mulla on mitään uutta annetavaa tuben saralle. Ehkä IGTV? Jos lähtisin työstää sitä, niin minkälaista sisältöä toivoisitte sinne? Perhearkea, ajatustenvirtaa, asu/meikki-videota, kaikkea näitä vai jotain aivan muuta?

Kävin terapiassa säännöllisesti kerran viikossa ja tuli tajuttua vähän myöhässä, että vuosi terapiaa tuli maaliskuun lopussa täyteen. Kela myöntää kuntoutusterapiaa max 3 vuotta ja aina vuoden kerrallaan, joten se tarkoitti käytännössä sitä, että mun täytyisi hankkia uudelleen lääkärin B lausunto ja täyttää Kelan hakemus terapeutin suositusten kera. Mulla on nyt tälle viikolle aika varattuna terapiaan vaikka hyväksyttyä päätöstä ei ole vielä Kelalta tullut, mutta mulla on melko vahva fiilis siitä, että se tulee menemään läpi. Kelaltahan saa takautuvasti tuet ja tahdon olla optimistinen, ettei uusitulla hakemuksella menisi läpikäymiseen niin pitkää aikaa.

Kävin myös ensimmäistä kertaa rentoutuskellunnassa yhteistyönmerkeissä. En ollut ennen kuullut moisesta ja pakko myöntää, että suhtauduin asiaan ehkä hieman skeptisesti. Lukiessani rentoutuskellunnasta ja sen tarkoituksesta päästä syvään rentoutumiseen ja meditatiiviseen tilaan törmäsin myös muiden tarinoihin mm. siitä miten monet ovat päässeet esim. lapsuusajan traumoihin tai muihin itseltä piilossa olleiden ajatusten syövereihin käsiksi kellunnan aikana. Lisäksi rentoutuskellunta laskee tutkitusti stressihormoni kortisolin tuotantoa, sykettä ja verenpainetta sekä kosteuttaa, pehmentää ja hoitaa ihoa. Mulle henkilökohtaisesti oli ensimmäisellä käynnillä hankala aluksi rauhoittua ja vain olla paikallaan, mutta kelluntaa suositellaankin käytävän muutaman kerran taatakseen varmemmin halutut tavoitteet. Uskon, että itselleni tuo pysähtymisen opetteleminen tekisi todella hyvää ja luulen rentoutuskellunnan olevan täydellinen lisä terapialle muutenkin. Kokonaisvaltaista hyvinvointia! Kävin tosiaan Kellumossa instagram yhteistyön merkeissä, mutta tänne blogiin kirjoittelin nyt ihan omasta tahdostani ja ilman palkkiota :)

Olin hetken fiiliksissä Dressusta tulleesta palkasta joka oli tavanomaista isompi helmikuussa tuplasti tehtyjen vuorojen vuoksi. Lisäksi olin myynyt hyvin kirpputorilla lasten vanhoja vaatteita ja saanut mukavasti lisätuloa yhteistöistä. Hymy kuitenkin hyytyi pian yllättävistä ELL kuluista, autohuollon omavastuun maksamisesta ja lastenhuoneen kaapistojen "pakollisesta" uudistamisesta. Raha tuli raha meni ja tästä johtuvaan ahdistukseen tunsin ajoittain pakottavaa tarvetta lohtushoppailulle, jota en kuitenkaan tehnyt. Pakko tästä kyllä taputtaa itseä ihan olalle, koska vielä vuosi sitten en todellakaan olisi kestänyt tuota ahdistusta ilman hetkellisen mielihyvän tuottamista.

Arki oli tuttuun tapaan hyvinkin hektistä, mutta nautittiin satunnaisista yhteisistä ulkoiluhetkistä, kotona vietetyistä herkutteluhetkistä leffojen sekä satujen äärellä. Lainattiin taas kasa kirjoja, oltiin yhteydessä perheneuvolaan esikoisen asioilla sekä luettiin paljon tunne- sekä vuorovaikutustaitoja vahvistavia kirjoja. Harjoiteltiin niitä myös käytännössä leikkien ja erilaisten tehtävien äärellä. Käytiin muutamaan otteeseen ulkona syömässä ja pidettiin enemmän kasvisruokapäiviä.

Että sellaista! Millainen maaliskuu teillä oli? Onko teillä pääsiäissuunnitelmia? Virvotaanko teillä? 

Retki lähimetsään

Niin ihanaa kun päivät ovat taas alkaneet pidentyä! Mä olen kyllä ainakin kevät/kesä tyyppi ja heräilen pitkän talvihorroksen jäljiltä aina tässä maalias - huhtikuun vaihteessa kun valo alkaa tulvimaan ikkunoista sisälle. Se on ihan uskomattoman maaginen voima ja energia mitä se valo ja lumen alta pilkottava asfaltti saa aikaiseksi!

Lasten kanssa ulkoiluun löytyy valon lisäksi muitakin valoisia (hehhheh) puolia. Leonel oppi kävelemään jo ennen joulua ja juokseekin nykyään sisätiloissa jo kovaa vauhtia, mutta talvivaatteiden ja kenkien kanssa ulkona lumessa rämpiminen on koetellut meidän matalimman hermoja. Puhumattakaan kaiken peittävällä jäällä kulkeminen, kun itsellekin tuntuisi turvallisimmalta vaihtoehdolta heittää luistimet jalkaan. On myös hankala keksiä lapsille tekemistä kun pulkalla ei pääse, hiekkalaatikko on jäässä ja urheiluaktiviteetteihin pienet ovat vielä no, pieniä ja motivaatiota vailla. Nyt lumien sulaessa on Leonelkin viihtynyt ihan eri tavalla pihalla kun kävely sujuu ja uskon että toppavaatteiden vaihtuessa välikauteen vauhti paranee entisestään!

Otettiin tossa hetki sitten äkkilähtö lasten ja yhden lainalapsen kanssa lähimetsän eväsretkelle Leonelin päiväuniaikana. Ei menty edes pitkälle, kun matkan varrelta löytyi mahtava lätäkkö/puro, jonka äärellä lapset olisivat viihtyneet leikeissä loputtomiin ellei vaatteet olisivat kastuneet läpimäriksi. En hennonnut himmailla heitä, kun selvästi nauttivat ylittäessään lätäkköä tukkien ja keppien avulla. 

Meidän lapset on nyt ihan rakastuneita hilloleipiin mitä kerran välipalapulassa tein, kun kaikki leivänpäällinen sattui olemaan loppu. Nyt he haluaisivat jokaisella välipalalla hilloleipiä ja tehtiin niitä mukaan retkellekin. Ootteko syönyt ikinä Nutella tai hilloleipiä? Mä oon kokeillut tota Nutellaa mutta se ei ollut mun kuppini teetä, enkä kyllä oikeastaan välitä sen mausta muutenkaan.

Ps. Törkeen hyvä snäkyvinkki on laittaa kahdelle vaalealle leivälle levitettävää vuohenjuustoa sekä viikunahilloa, yhdistää leivät päällekkäin ja leikata neljään osaan. Sairaan hyviä suupaloja!!

Millainen viikko teillä on ollut? Saatteko tekin energiaa tästä valosta?

Oma tupa oma lupa

Terapeuttini piirsi kuvan talosta sekä tonttia ympäröivästä portista. Tarkoituksena oli kuvaannollistaa  omien rajojen asettamista, että ensin kysytään lupa tulla jonka jälkeen koputetaan ovea. Rajojen asettaminenhan nyt on muutakin kuin oman tuvan lupia, mutta  kuvastaa musta hyvin niiden selkeiden viivojen piirtämisen tärkeyttä, jottei kynnysten ylityksiä tulisi. Siitä kai nyt sitten otsikko oma tupa oma lupa, heh.

Kasvukipuja- podcastin ensimmäisen kauden päätösjakso tuli maanantaina ja pääset kuuntelemaan sen tästä. Ihan sairaan kiitollinen olo, miten hyvin ensimmäinen kausi otettiin vastaan ja innolla ollaankin jo aloitettu työstämään Marian kanssa kakkoskautta, joka starttaa toukokuun alussa. Päätösjaksolla meillä oli vieraana ihana Ilta ja puhuttiin omien rajojen tunnistamisesta sekä asettamisesta. Kiva tyyppi syndrooma sekä miellyttäminen kun oli meille kaikille ihan hirveän tuttua!

Mulla on henkilökohtaisessa elämässä ollut paljon työtä juurikin rajojen asettamisen suhteen. Se, että olen opetellut keskittymään omaan hyvinvointiin ja kuulostellut omia tarpeitani - sen sijaan että asettaisin muiden tarpeet jokaisessa asiassa omieni edelle sekä selkeiden rajojen asettaminen on aiheuttanut jokseenkin pöhinää lähipiirissä. Toisissa sitten enemmän kuin toisissa. Vaikka näistä on koitunut myös mielipahaa, koen niiden olleen äärimmäisen tärkeitä itseni kannalta. Nyt sitten koitan vain kestää sen syyllisyyden tunteen. Mikä sinänsä on ollut yllättävän iisiä kun tiedostan, että en ole tehnyt mitään väärää. En myöskään ole vastuussa muiden tunteista, teoista tai tekemättä jättämisistä- jonka yritän nyt tosissani sisäistää.

Luen muuten tällä hetkellä Kimmo Takasen kirjoittamaa "Päästä Irti, vapaudu läsnäoloon" kirjaa. Kirja käsittelee menneisyyden haamuista irti päästämistä, jotta tätä hetkeä voisi elää täydesti. Ottamaan vastuu hyvinvoinnista - mahdollistaen läsnäoleva elämä ja tasapainoinen arki. Onko teos teille tuttu? Onko siitä ollut teille apua?

Miksi juuri Bokseri?

Kysyin teiltä Instagramissa hetki sitten, että onko teillä mitään mitä haluaisit tietää meidän Dorasta tai boksereista ylipäätänsä ja nyt ajattelin teille kertoa millaista on ollut elämä vauvan ja koiravauvan kanssa, miten pysyy hermot kurissa kun koira ei ikinä kasva aikuiseksi, listat on syöty, seinässä reikä, tai miten lapset eivät saa vammoja ruoskivasta hännästä. 

kuva Annina Segerman Photography

Dora tuli meille kun Vivian oli noin puolivuotias. Selviteltiin tovi mistä haluamme meidän bokseripennun hankkian ja syy miksi päädyttiin Bossicosiin oli loppupeleissä ihan läpihuutojuttu heidän toimintaperiaatteidensa takia. Pennut pääsivät valvotusti leikkimään pentualueen lisäksi myös muualla talossa, sekä pihalla. Pennut tutustutettiin autoiluun, muihin eläimiin sekä eri-ikäisiin ihmisiin ja saatiin Bossicosin Facebook-ryhmässä seurata, miten pennut kävivät nokat vastakkain tapaamassa mm.hevosia! Pennut madotettiin, sirutettiin ja ne kävivät eläinlääkärin tarkastuksessa. Doran mukana saatiin ruoan ja kasvatusoppaan lisäksi lupaus kasvattajien täydestä tuesta ja toive osallistua elämään niin iloissa kuin suruissa. Käydessämme katsomassa Doraa ensimmäistä kertaa päätös sinetöityi, meille varsinkin tuo lupaus avusta jatkon suhteen oli todella tärkeä näin ensimmäistä kertaa (aikuisiällä) koiran omistavana.

Sen enempiä taustoihin tarttumatta lähdetään teidän kysymyksiin:

Miksi Bokseri?

Haluttiin isohko ja/tai vankkarakenteinen, tasapainoinen sekä lujahermoinen koira, joka ei jää lasten (tai aikuisten) jalkoihin ja kestää lapsiperheen ajoittain hyvinkin hektistä arkea. Sellainen, jonka turkki ei vaadi hirveästi hoitamista ja koska tämä oli ensimmäinen koira joka tulisi minun(meidän) kouluttaa, niin isossa arvossa oli myös helposti koulutettavuus. Kyllä mun on myönnettävä rotupäätökseen vaikuttaneen myös Boksereiden mummomainen ulkonäkö sekä ilmeikkyys, kuin myös se tosiasia, etten kestä haukkuvia koiria ja bokserit ei liiemmin hauku.

"Bokseri on aina ollut kuuluisa isäntäänsä ja koko perhettään kohtaan osoittamastaan kiintymyksestä ja uskollisuudesta sekä valppaudestaan, pelottomuudestaan ja rohkeudestaan puolustajana. Bokseri on helposti koulutettavissa, koska se on valmis alistumaan. Vaatimattomuutensa ja siisteytensä takia se on yhtä miellyttävä perheessä kuin suojelu-, seura- ja palveluskoirana"

Dora on ilmetty Hessu Hopo sähläyksineen ja hölmöilyjensä kanssa, mutta muuten todella fiksu. Dora oppi sisäsiistiksi vain muutamassa kuukaudessa ja on oppinut kaikki käskyt sekä temput äärimmäisellä nopeudella. Moni vieras saattaa sekoittaa Doran innokkuuden tottelemattomuuteen, mutta bokserille on ominaista olla aivan innosta soikeana, eivätkä ne ikinä "kasva aikuisiksi". Häntä ja koko peräpää vispaa, tahdotaan syliin sekä suukottaa litimäräksi ja silloin korvat saattavat unohtua aivan muualle. Meillähän Dora käy pienessä"takametsässä" joka ns. meidän pihaa tarpeilla eikä lähde pihasta, vaikka toisella puolella kulkisi koira, vaikka meidän pihaa ei ole aidattu. Dora tottelee käskyjä äärimmäisen hyvin, mutta hänen kanssa täytyy tuttujen muistaa olla kuin ei huomaisikaan  sitä, kunnes Dora rauhoittuu.

Miten Bokserit suhtautuu vieraisiin tai vieraisiin lapsiin vrt omiin lapsiin?

En ole varma onko meillä ollut isossa roolissa se, että jo ennen luovutusikää Dora oli tavannut muita eläimiä sekä ihmisiä vai se, että meillä usein vierailee ihmisiä- mutta Dora ei kyllä ole kovin varauksellinen (mikä kuitenkin luonteelle tyypillistä) vieraisiin ihmisiin. Aina uudetkin tyypit ovella saavat samanlaisen yli-innokkaan vastaanoton! Kuitenkin Doran kuullessa ääniä pihalta, saattaa hän karvat pystyssä pitää pientä matalaa mörinää.

Siinä, missä Dora aina liiallisella innokkuudella tervehtii vieraita aikuisia ihmisiä, on hän aina osannut suhtautua lapsiin rauhallisemmin! Hän menee kyllä aivan lähelle, joten vaatii ettei lapsi pelkää koiria, mutta Dora ei tuupi tai töni ja hidastaa kyllä vauhtia lähelle tullessaan- toisin kuin aikuisten kohdalla. Silloin reaktio on päinvastainen :D 

Miten sujuu bokserin heiluva piiskahäntä ja samalla korkeudella liikkuvien lasten yhteensovittaminen?

Yllättävän vähän on tapahtunut vahinkoa hännän kanssa, vaikka sitä itsekin jännitin. Lapset toki ovat tottuneet itsekin  varomaan, työntämään pois edestä/tieltä ja väistelemään, mutta toki osumiakin on tullut. Ei mitään suurempaa kuitenkaan! "Isoimmat" vahingot ovat juurikin tulleet niissä tilanteissa, kun Dora lähtee innostuneena tervehtimään vieraita ovelle. Ei kuitenkaan mitään sellaista mistä ei olisi puhalluksilla selvitty.

Kuinka usein lenkkeilette? Miten teillä on sujunut kolmen pienen ja koiran kanssa, erityisesti koiran tuoman lisätyön näkökulmasta?

Doran ollessa päälle vuoden ikäinen olin aika puhki rankasta pentuvaiheesta. Se oli ollut rankkaa lähinnä siksi, että Dora tuhosi kaiken aina meidän poissaollessa tai teki protestipissoja (tai kakkoja). Hän ei ollut tottunut pitkiin aikoihin yksinoloon, koska olin ollut vuodenpäivät Vivianin kanssa äitiyslomalla kotona hänen seurana. Koin myös paljon huonoa omaatuntoa siitä, ettei Dora lenkkeile ja ole niin aktiivinen kuin bokserin kanssa pitäisi olla, vaan meillä Dora käy päivisin useasti itse pihalla tarpeilla eikä pitkiä lenkkejä tule tehtyä päivittäin. Harkitsimme silloin vakavasti Dorasta luopumista. Juttelin kasvattajien kanssa ja pohdin, kärsiikö Dora meidän kanssa kun ei saa riittävän usein liikuntaa, mutta he saivat mut vakuuttuneeksi siitä, että Dora elää varmasti onnellista elämää kun saa olla osallisena meidän perheen arjessa. Ja siinä hän totta tosiaan haluaa kaikessa osallistua, koski se saunassa tai vessassa käyntiä, tiskaamista tai lasten hakua hoidosta. Kaikessa on saatava olla mukana. Aivojumppaa harrastetaan päivittäin ja sehän väsyttää boksereita muutenkin paremmin kuin pitkät lenkit, leikitään ja rapsutetaan. En koe enää, että Dora vaatisi liikaa tai toisi lisätyötä meidän arkeen vaan hän on meidän perheenjäsen, joka touhottaa meidän kanssa arkisia asioita.

Vaatiiko paljon lenkkejä tai touhuttavaa?

Bokserista saa mahtavan lenkkikaverin, koska ne oikeastaan vasta aktivoituvat sellaisen kymppikilsa lenkin jäljiltä :D Mutta sopii myös perhekoiraksi vähemmän aktiiviseen kotiin. Meillä ei ole tavaroita rikottu enää sen jälkeen kun ikää tuli vähän lisää ja yksin oleminen alkoi tulemaan tutuksi. Aivojumppaa kyllä vaatii päivittäin, mutta sitä saa jo sillä kun lapset piilottelevat leluja ja raksuja. Silloin kun Dora on yökylässä äitini luona (jossa hänellä on koirakamu seurana) aloittaa hän heti aamusta ikävöimään kotiin. Selkeästi apaattinen, ei välttämättä syö lainkaan ja itkee ulko-ovella. Vaikka meillä mummulassa on paljon löysempi kuri!! :D Meillähän koira ei saa tulla sänkyyn, eikä mielellään sohvallekaan, mutta mummulassa nekin sallitaan. Siellä tulee myös painittua koirakaverin kanssa niin että tavarat lentelevät ja matot on paikaltaan.

Onko teillä ollut Doran kanssa terveysongelmia? Minkä ikäinen Dora on?

Yleisimpiä terveysongelmia ovat luustosairaudet (erityisesti selkä) sydän- ja syöpäsairaudet. Allergiat ovat myös hyvin yleisiä. Meillä ei kuitenkaan Doralla ole ollut ainakaan vielä mitään, ollaan kyllä alusta asti annettu raksuja, jotka eivät sisällä vehnää, soijaa tai väriaineita. Närästystä on ollut vähän, mikä myös on yleistä boksereilla, mutta ei mitenkään säännöllisesti tai elämää haittaavasti. Vahinkoa hän on kyllä itselleen saanut aikaiseksi ja siitä johtuen on kerran jo tikattukin. Dora on nyt vajaa 3,5 vuotias.

Onko kuolaa joka paikassa?

No ei. Ei tämä meidän Dora ainakaan ole niin mahdoton kuolajantteri mitä boksereista ajatellaan!

Itse en voisi ajatella enää mitään muuta koirarotua kuin bokseri ja samaa on sanonut meidän äiti, näiden Doran vierailuiden sekä hoitojaksojen perusteella. Dora on höntti, mutta niin viisas, tottelevainen, lempeä, joskus hieman marttyyri mutta äääääärimmäisen hyväsydäminen ja rakastava! Musta on hassua, miten Dora ei ikinä hakeudu omaan rauhaan vaan hän haluaa aina olla läsnä. Tälläkin hetkellä kun Oliver on sählyharkoissa ja pienemmät lapset leikkivät keskenään, on Dora keskellä olohuoneen lattiaa auringonvalotäplässä nautiskelemassa- mutta lyön vetoa, että lasten tullessa olohuoneeseen hän on tärppinä taas pystyssä. Meillä on lapsille tehty selväksi, että kun Dora on omalla paikalla sinne ei saa mennä, mutta on hyvin harvinaista, että Dora siellä olisi. Useimmiten silloin, kun käsketään omalle paikalle. Mieluiten Dora on jatkuvasti kylkikyljessä, niin lähellä kuin vain mahdollista. Joskus ihan rasittavuuteen asti.(<3)

Kiitos kaikille kysymyksistä! Jos tulee lisää kysyttävää niin laita ihmeessä kommenttia<3 Mukavaa lauantaita!

Tarvitsen lisää tunteja vuorokauteen, vinkkejä?

Miten teidän hiihtoloma sujui vai onko teillä jopa nyt se käynnissä? Itsehän olin töissä pitkälti koko viikon, mutta koska mies oli vapailla sai lapset myös nauttia talvilomasta. Päästiin koko perheen voimin käymään Hoplopissa sekä Heurekan dinonäyttelyssä ja oli niin liikuttavaa kun Oliver loman lopuksi totesi, että parasta oli ollut yhdessä olo. snif. Niin kurjaa, että nämä koko perheen vapaahetket ovat harvinaisia. Tästä sopivana aasin siltana päästäänkin siihen, miten olen ihmetellyt kuinka paljon tunteja on niiden perheiden vuorokaudessa tai päiviä viikossa, joissa pystytään toteuttamaan sitä ihanteellista ajatusta perheajasta, toisen vanhemman jakamattomasta huomiosta (eli äitix3 lasta vuorotellen ja sama isän kohdalla). Sitten ei tietenkään pidä unohtaa parisuhdeaikaa tai ihan vaan yksinoloa. Onko oikeasti useamman lapsen perheitä joissa vanhemmat ehkä käy vät myös vuorotöissä joissa tämä oikeasti toteutuu? Olisiko tälläisellä perheellä antaa mulle jotain konkreettisia vinkkejä, MITEN? 

Puhuttiin muuten uusimmalla Kasvukipuja-podcastilla Kehopositiivisuudesta, millaisia kommentteja ollaan jouduttu kuulemaan kehoamme ja ulkonäkömme koskien, mitä kehopositiivisuus terminä meille merkitsee sekä miten kehopositiivisuus näkyy kasvatuksessamme. Jakso on kuunneltavissa tuttuun tapaan Suplassa, Soundcloudissa sekä Itunesissa. Olen muuten törmännyt uskomukseen, että Suplassa kuuntelu olisi maksullista, mitä se siis ei ole. Joten jos siksi olet skipannut kuuntelun, niin kuuntele viimeistään nyt! Vauva muutti kaiken- mitä muut eivät kerro vauvavuodesta oli todella tykätty ja se saakin jatkoa ensi viikon maanantaina ilmestyvällä jaksolla, jossa kerrotaan millaisia kasvattajia ollaan ja missä on tullut mokattua. Sanotaanko, että mulla tuo jakso tulee menemään vielä deepimmäksi kuin vauvavuoden avautuminen.

Ihanaa ja aurinkoista alkavaa viikonloppua <3

Ystävyyden kiemuroita

Miltä tuntuu kun ei ole yhtään sydänystävää tai kun ystävyyssuhde ajelehtii karille? (tästä nyt sit iski niin huono puujalkavitsi mieleen, että parempi varmaan pitää mölyt mahassa). Vaatiiko ystävyyden loppuminen aina osakseen draamaa? Mistä saada aikuisena uusia ystäviä? Millaisia piirteitä ystävissä me arvostetaan ja mitkä ovat meidän huonot puolet ystävänä? Näistä ja monesta muusta ystävyyteen liittyvistä kiemuroista ja iloista me puhutaan Kasvukipuja uudella jaksolla, jonka löydät nyt Suplan lisäksi myös SoundCloudista ja iTunesista!

Mulla ei ole ikinä ollut ongelmaa tutustua uusiin ihmisiin ja oikestaan nautin uusista kohtaamisista. Mulle ei tuota hankaluuksia saada suutani auki vieraidenkaan ihmisten seurassa, vaikka puheenaihe olisi vieras. Mutta mulle ei ikinä ole ollut itsestäänselvää saada ystäviä. Sellaista sydänystävää, jonka seurassa on helppoa, vaivatonta ja  jolle voit kertoa kaikki synkätkin salaisuutesi. Kouluajat mulla oli aina vain 1-2 kaveria ja täysi-ikäisyyden kynnyksellä oli muutamia porukoita, joissa koin olevani muiden kaveri kun muut taas olivat toisilleen niitä sydänystäviä. Koin yksinäisyyttä ja kaipasin kovasti sellaista aitoa syvää ystävyyttä. Oikeastaan vasta bloggailun ja somettamisen myötä olen löytänyt niitä tällä hetkellä äärimmäisen tärkeitä ihmisiä ympärilleni. Asiaan vaikutti myös itsetunnon kasvaminen kun huomasin, että täällä Somessa musta pidettiinkin ihan vain minuna ja sellainen rooli mitä olin vetänyt jäi sen sekä terapian myötä sivummalle. Uhriuduin ja takerruin vähemmän, enkä piilottanut epävarmoja tai huonoja fiiliksiä sarkasmin sekä piikittelyn taakse.

Tällä hetkellä koen olevani todella onnellisessa asemassa. Mulla on muutamia sydänystäviä, paljon kavereita sekä sometuttuja, enkä koe enää yksinäisyyden tunteita vaikka olisin pitkiäkin aikoja näkemättä ketään. Tiedän, että he ovat siellä luurin päässä eivätkä minua hylkää. Ystävältä vaadin luottamusta, sekä rehellisyyttä (joka kulkee hyvin paljon käsikkäin luottamuksen kanssa) sekä yhtenevää arvomaailmaa. Aika, ikä ja mielenkiinnonkohteet ovat mulle merkityksettömempiä. Tässä ruuhkavuosia eläessä  on tullut huomattua, että aikaa ei oikein ole kuin ihan sille lähipiirille (ja sillekin hyvin rajallisesti), jonka luokse voi mennä koko päiväksi asumaan eikä se vaadi eforttia. Ei tarvitse seurustella ja voi olla vain hiljaakin. Eikä haittaa, ettei niitä ystäviä ole kymmeniä, kun se yksikin hyvä riittää. Vai mitä mieltä te olette? Korvaako laatu määrän? Mitä ajatuksia meidän podcast-jakso sussa herätti?