RATKAISU HINTAVIIN SALIKORTTEIHIN

Mulla on ilmeisesti väärentynyt käsitys niin kerhoista keilahalliin.

Pitkään olin siinä käsityksessä, että kerhot ja liikuntahallit ovat kivaa riehaa 
koko perheelle ja keilahallissa vietetyt synttärit helpotusta tiskeille ja järjestelylle.

Niinhän minä luulin.

Keilahallin kaverisynttäreillä oli äiti kuvaajana ja holhoojana sai toimia keilahallinlippuherra tiskiltä käsin.
Useasti sai hän tulla lapsille sanomaan asiasta, josta oli huomauttanut kolmannen kerran jo viisi minuuttia sitten. 
Synttärisankarin äidillä kas kun oli kädet täynnä kameraa eikä joutanut. 

Tiesittekös, että Hoploppiinkin voi lapsen viedä mentaliteetilla "kyllä kylä kasvattaa" 
ja istua hienon pieneen perseen kanssa lehti ojossa sohvalle ja jottei kävisi aika pitkäksi,
on läppäri mukavasti käden lähettyvillä. Ei käynyt pienessä mielessäkään, että sitä kuuluisaa "Omaa aikaa" 
saa noinkin helpolla. 

Kyllä lehti sen verran mukaansatempaiseva näytti olevan, ettei huomattu kuinka vieressä silmäteräset juoksee ajoradalla autoja työntäen, kärrynpyöriä heittäen, auton perässä roikkuen ja sitä rataa. 
Muutaman päänpyöräytyksen jälkeen huusinkin hienon kilpurini kyydistä pojan harjoitellessa ei niin onnistuneesti ohjaamista, että voisivat ystävällisesti siirtyä muualle riehumaan. Äitin ilme ei värähtänytkään, ihme jos kuulikaan.

Siis ei s******! Taidanpa minäkin jatkossa olla myönteisempi noita perhekerhojakin kohtaan.
Ensi perjantaina otan läppärin kainaloon, kahvakuulan toiseen ja suuntaan avoimeen päikkyyn, 
suunnitelmana löytää hiljaisin nurkka ja paeta paikalta. Kuittaa ongelmani kalliiden salikorttienkin suhteen.

Laitanpa vielä napit korville, ettei kukaan sitten vahingossakaan riko oman aikani rauhallisuutta. 
Elämähän on just niin iisiä kun siitä itse tekee.