RUN MUM, RUN!
10/09/2014
Ihan alkuun, kivaa pikselimössöä saa bloggeri aikaan.
Juoksukoulua on takana kolmisen viikkoa ja pakko kyllä sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt kaikin tavoin.
Koulu on karistanut ennakkoluuloni juoksun suhteen täysin. Suurin erhe mitä luulin oli se,
että juoksu vain kasvattaisi kuntoa.
Hävinneet sentit vyötäröltä ja hiljalleen nouseva tarakka viestittävät kuitenkin ihan muuta.
En ole ikinä ollut lenkkeilijätyyppiä, enkä ole ymmärtänyt mikä idea on lähteä kävelemään ihan omasta tahdosta ilman mitään päämäärää omat ajatukset ainoana seuralaisena.
Vielä vähemmän olen ymmärtänyt juoksemista.
Läähättää hikihatussa ilman sitä päämäärää tai kaveria, joka tarpeentullen ojentaisi astmapiippua.
Niin se ajatusmaailma vaan muuttuu, on jännä seurata, miten pienessä ajassa juoksemisessa kehittyy
ja sen tuoma onnistumisen tunne motivoi jatkamaan entistä kovemmin.
Mä olen elämäni aikana ollut pariin otteeseen hyvässä tai ihan hyvässä kunnossa,
mutta juoksemaan musta ei ole koskaan ollut, se on niin erilaista kestävyyttä kuin vaikka salitreeni.
Hassua, että vielä pari viikkoa sitten kahden minuutin juoksi sai minut sätkimään maassa
samalla tavalla kuin mieheni täyden jääkaapin edessä nälkää nähden "kun ei ole mitään syötävää".
Sen kahden minuutin juoksemisen jälkeen teki myös mieli soittaa miehelle, että tulee hakemaan,
kun paluumatka kotiin tuntui ylitsepääsemättömältä.
Nyt, vähän alta kolmen viikon jälkeen huomaan juoksevani melkein pari kilometriä.
Ja se on kuule minulle ainakin paljon se.
Ilman musiikkia en kuitenkaan kykene juoksemaan, joko se antaa lisäboostia tai toinen vaihtoehto voi olla,
että en kestä olla omien ajatusteni kanssa:D
En minä vieläkään ole täydellinen juoksija, mutta tiedän olevani oikealla tiellä.
Hapenottokyky on parantunut ja huomaan oikovani ryhtiäni tuon tuosta.
Ja tiedättekös, nykyään jopa vähän odotankin niitä juoksulenkkejä, varsinkin näinä pimeänevinä syysiltoina vaikka vähän säikyn omia varjojani.
On rentouttavaa juosta musiikin tahtiin ja tuntea viileä tuuli kasvoilla askelten lyödessä asfalttiin.
Vielä kun saisi kunnon heijastimet hommattua niin uskaltaa mennä muuallakin kuin katulamppujen välittömässä läheisyydessä.
Niistä treenivaatteista. Mulla on ihan perus henkkamaukan trikoohousut ja urheiluliivit,mutta nyt syksyn kylmille tilasin netin hurjista aleista Niken Thermal Tight:t,
jotka on muuten superhyperhuippu hyvät, ohkasta matskua, pitää lämpimänä mutta ei yhtään hiosta. Jee!
Tänään saapui myös Zalandolta kauan kaipailemani (viikon, olen malttamaton) lenkkarit ja mä oon niin rakastunut kun vaan voi olla. Sen lisäksi, että ne on ihan törkeen hyvät jalassa mutta ne on myös törkeen söpöt.
En riisu niitä ikinä.
Takki on Reebokilta muutaman vuoden takaa ja ajaa asiansa oikein hyvin. Luultavasti ilmojen tästä vielä viilentyessä, on hommattava pidemmän mallinen. Niin ja panta, hansikkaat ja tekninen pitkähihainen.
Täytyy nyt ainakin ensi viikkoon odotella, kun sillon Lidliin tulee juoksuhärpäkkeitä,
jos vaikka löytyisi jotain hyvää halvalla;)
Mä voisin ne ruokahöpötykset jättää suosiolla seuraavaan kertaan kun meni näin jaaritteluksi, mutta pari vinkkiä joita kannattaa kokeilla!
♥ Maitorahka/jugu+ kiiwi
♥ Lidlin kreikkalainen jugu ei rasvatonta+pistaasi+ muutama pala tummaa suklaata(väh. 70%).
Onko lukijoiden joukossa juoksijoita? Olisiko antaa jotain tarpeellisia vinkkejä? :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Nolona täällä ilmottaudun etten saanu otettua itteeni niskavilloista kiinni ja tehtyä sitä shrediä, jos muistat kun uhosin sen tekeväni, mutta mä haluisin ihan todella kokeilla oisko mustaki juoksemaan! Tykkään ihan hulluna lenkkeillä, mutta juoksu... Huh. Teetkö sä jotaki omaa juoksutreeniä (vai mikskä sitä kutsuis) vai miten? :) ps. Sun tukka on ihana!
VastaaPoistaLähde ihmeessä joskus mun messiin! Löytyy toi ohjelma ihan googlesta nimellä Porin juoksukoulu;)
PoistaJa ps kiitos!:) itse tappelee kokoajan vastaan ajatusta ottaa taas pidennykset:D
PoistaVoin mä tullakin, mutta olishan mun hyvä juosta muutama viikko, että edes pysyn sun perässä! :) Älähän laita pidennyksiä, niistä saat pahimmassa tapauksessa huonokuntosen ja katkenneen tukan :(
PoistaJoo nyt vaan treenaamaan ;) ja siksi en olekaan sortunut kun on vain huonoja kokemuksia.. mut ne olis ihanat😀
PoistaHei. Jos saan itteni liikkeelle niin sä joudut ottaa mut lenkkiseuraks kun tuun.. :D
VastaaPoistaIlmanmuuta!
PoistaMun mies on hurahtanu juoksuun, ollu jo monta vuotta. Mulla olis tavoitteena päästä siihen samaan tilaan, että "on vaan pakko päästä lenkille".. :D Ite oon treenannu nyt jokusen viikon Intersportin juoksukoulua. Ei musta varmaan mitään intohimoista juoksijaa saa, mutta yritetään jos jotain kuitenki. :D Pidemmälle tällä kertaa on päästy, ku esimerkiks viime keväänä - silloin taisin ostaa juoksukoulun alkaessa vaan uudet, maailman ihanimmat lenkkarit. Testaus jäi sitten vähän vähemmälle.. ;)
VastaaPoistaHahaa tuttu fiilis! Kyllä joutuu toisinaan edelleen pakottautua lenkille :D josko noi mun uudet lenkkarit jäisi pidempi aikaiseen käyttöön:D
PoistaMulla kans meni kolme viikkoa sit juoksu kulki ihan erilailla :)
VastaaPoistaSe vaatii sen hetken.
Juu äkkiä sitä vaan kehittyy :)
Poista