Saan varmaan anteeksi, jos joulukalenterini joskus junnaa parin luukun verran työkiireiden tähden? Taitaa näitä kuitenkin luettavaksi riittää muiden blogeissa;)
Lauantaina istuessani glögilasillisella ystävieni kanssa, tuli puheeksi joululahjojen hankinnat.Paljonko niitä pitäisi ostaa, kuinka paljon maksaa ja kenelle kaikille antaa? Kaikki minua lukuunottamatta oli sitämieltä, että jokaiselle läheiselle perustellen, että lahjojen antaminen on ihanaa.
Ja onhan se! En minä mikään kylmäsydäminen kitupiikki ole. Mutta täytyykö se olla välttämättä tavara johon on hassattu paljon rahaa? Tai krääsä, mikä päätyy saajan laatikon pohjalle, ostettuna vain ostamisen ilosta? Saadakseen vaan itselle se antamisen ilo?
En ole mikään superjouluihminen, mutta en minä sitä todellakaan vihaakaan.
Minulle Joulu ei merkitse sitä, että ostetaan lahjoja viimeistä latia myöten jotta saisi jaettua joulumieltä. Minulle Joulu merkitsee yhdessäoloa, riisipuuroa, hyvää ruokaa, lapsen ilon seuraamista ja vielä vähän yhdessä oloa. Perhettä, joka on kokoontunut saman pöydän äärelle syömään, kuuntelemaan joululauluja, nauramaan ja katselemaan pienen pojan intoilua. Me pyydämme miehen kanssa perheemme syömään meille ja katamme pöydän koreaksi, eikö se riittäisi? Oltaisiin vain yhdessä?
Täytyykö sillä lahjalla muistuttaa, että muistaa toista? Kyllä, lahjoja on kiva saada ja vielä kivempi antaa, mutta ei musta välttämätöntä enää tässä iässä. En itse vain halua ostaa kenellekään mitään turhanpäivästä krääsää, joka päätyy kääröistä suoraan kaapin kätköihin, ihan vaan sen takia, että oli pakko ostaa jotakin ja saada itselle antamisen iloa, eikä minulle ole rahaa toteuttaa jokaisen suurimpia toivomuksia.
Enkä minä sano, että olisi typerää tehdä toisin, ei ollenkaan! Mutta tuntuu kurjalta saada oudoksuvia katseita sen johdosta, että itse en pidä lahjoja niin suuressa
valossa.
Lähetä kommentti
Kiva, jos jätät jäljen käynnistäsi ♥