RALLATIRAI

Joulunodotus ei ala itselläni sillä tavalla, että kirkkaat shokkivärivälkkyvalot
asennetaan katonrajaan syyskuun ensimmäisenä. 
Ne samaiset valot, joista saa ja täytyy muistaa sydänsairauksista kärsiviä varoittaa. 
Eipä se puhkea kukkaansa niinkään, että punainen väri ja hassun hauskat tonttukuviot peittoaisi seinät,
ikkunat ja kalusteet heti lokakuussa ja kuusiroijattaisiin sisälle marraskuussa. 

Lähestyvän joulun tunnistaa siitä, että ne iänikuiset loppuunasti rallatellut
ärsytyksen äärirajoille pistävät joululaulut ovat tunkeutuneet taas vaivihkaa
pääsi sisälle. Huomaat hyräileväsi kaupassa, kylässä, puistossa ja yksin autossa.
Liiaksi altistuneena saatat huomata jo puhuvasi vähän melodisesti.

Nythän niitä saa taas virallisesti kuunnella aina asioilla käydessä
ja kiitän taas ylempää tahoa, että meillä Lidlissä ei soi yhtään mikään muu,
kuin kassapyynnöt.

Minä tyydyn kohtalooni mauttomana joulusisustajana. Tuon kuusen sisälle naperon
koristeltavaksi, lahjat kuusen alle ja sitten siivotaan neulasia vielä sinä kuuluisana juhannuksena.
Samaisena päivänä kiitän itseäni, että tällä kertaa ei ne tonttuverhot edelleen roiku makkarin ikkunoissa.

Niin. Ja alistun sille joulumusiikille.

Tiptap!